Danske Bank A/S, Suomen sivuliike

Leena Vainiomäki Danske Bankin Suomen maajohtajaksi

Jaa

Danske Bankin Suomen maajohtajaksi ja Banking Finland –yksikön johtajaksi on nimitetty VTM, MBA Leena Vainiomäki 2.5.2018 alkaen. Hän toimii tällä hetkellä Danske Bank Groupin Transaction Banking -liiketoiminnan myyntijohtajana.

Leena Vainiomäki seuraa maajohtajan tehtävässä Risto Tornivaaraa, joka jää aiemmin kerrotun mukaisesti eläkkeelle vuoden 2018 aikana, toimien siirtymäajan erityistehtävissä.

Vainiomäki on toiminut Danske Bankin Suomen yritysasiakasliiketoiminnan johtajana vuosina 2011-2017 ja tätä ennen eri tehtävissä pankkitoimialalla. Vainiomäen aikana Danske Bankin yrityspankkiliiketoiminta paransi kannattavuuttaan ja kasvoi samalla, kun asiakastyytyväisyys nousi.

”Danske Bankilla on erittäin vahva jalansija digitaalisessa maailmassa. Digitaalisen ja inhimillisen palvelun yhdistäminen on suuri haaste, joka ratkaisee asiakaskokemuksen onnistumisen. On jännittävää aloittaa maajohtajana tilanteessa, jossa sekä asiakastyytyväisyys että tuloskehitys tarjoavat pankille kaikki mahdollisuudet vahvistaa asemaansa Suomessa. Haluamme pankkina tulla entistäkin lähemmäs asiakkaitamme ja ympäröivää yhteiskuntaa. Nyt vahvistamme ja selkeytämme maaorganisaatiotamme edelleen, jotta voimme vastata asiakkaiden muuttuviin odotuksiin ja varmistaa että he voivat aina kokea asioivansa yhden yhtenäisen pankin kanssa”, sanoo Leena Vainiomäki.

Danske Bank -konserni tiedotti 6.4.2018 uudistavansa organisaatiotaan. Konsernin henkilöasiakasliiketoiminta ja yritysasiakasliiketoiminta yhdistetään maaorganisaatioiksi kahteen uuteen yksikköön: Banking DK ja Banking Nordic (Suomi, Ruotsi ja Norja). Varallisuudenhoito ja Corporates & Institutions –liiketoimintayksiköt jatkavat toimintaansa. Uusi organisaatiorakenne astuu voimaan 2.5.2018.

Suomen maajohtaja Leena Vainiomäki raportoi Danske Bankin Banking Nordic -yksikön johtajalle Glenn Söderholmille.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Lehdistöpäällikkö Josi Tikkanen, Danske Bank, 0503269701, josi.tikkanen@danskebank.fi

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Danske Bank A/S, Suomen sivuliike
Danske Bank A/S, Suomen sivuliike
Televisiokatu 1
00075 DANSKE BANK

010 546 0000https://danskebank.fi

Danske Bank on Suomen kolmanneksi suurin pankki, joka tarjoaa noin miljoonalle suomalaiselle kotitaloudelle, yritykselle ja instituutiolle palveluita laajan asiantuntemuksen sekä innovatiivisten digitaalisten ratkaisujen avulla. Tavoitteemme on tulla tunnetuksi luotetuimpana taloudellisena kumppanina, ja haluamme tuottaa pitkäaikaista arvoa asiakkaillemme, sijoittajille sekä yhteisöille joiden osana toimimme. Danske Bank A/S, Suomen sivuliike on osa pohjoismaista Danske Bank -konsernia. www.danskebank.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Danske Bank A/S, Suomen sivuliike

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme