Leväseuranta käynnistyy Kaakkois-Suomessa
Suomen ympäristökeskuksen ja alueellisten ELY-keskusten yhteinen levähavainnointi käynnistyy tällä viikolla ja jatkuu elokuulle. Kaakkois-Suomessa on vakiohavaintopisteitä 20, lisäksi Rotarit havainnoivat kahdeksalla havaintopisteeltä. Tänä vuonna levähavaintoja kirjaavat myös Partiolaiset.
Levätilanne rauhallinen
Kaakkois-Suomen vakiohavaintopaikoilla ei vielä ole havaittu leväkukintoja. Sen sijaan siitepöly muodostaa vedenpinnalle paikallisesti isojakin lauttoja. Vesien lämpötilat vaihtelivat sisävesillä 13 ja 17 asteen välillä.
Suomenlahdelle odotettavissa leväkesä
Laajojen sinileväkukintojen riski Suomen merialueella on edelleen olemassa, sillä Itämeren ravinnetilanne on pysynyt sinilevien esiintymistä suosivana. Sinilevälauttojen muodostumisriski on tänä kesänä huomattava Suomenlahdella, Itämeren pääaltaan pohjoisosassa, eteläisellä Selkämerellä ja suurimmassa osassa Saaristomerta. Perämerellä riski on edelleen vähäinen. Riskin toteutumisen ratkaisevat kesän sääolot.
Sinileväkukintojen perussyy on Itämeren ravinnetilanne, mutta runsauteen vaikuttaa lähinnä kesän sääolot. Erityisesti heinäkuun sää ratkaisee sinileväkukintojen runsauden ja pahimmat alueet, sillä aurinkoinen ja lämmin heinäkuu on sinilevien hyvinvoinnin kannalta parasta aikaa. Ravinteiden runsaus Itämeressä johtuu vuosikymmeniä jatkuneesta kuormituksesta, mereen on kertynyt sekä typpeä että varsinkin fosforia. Vaikka mereen tuleva ravinnekuormitus onkin viime vuosikymmeninä selvästi vähentynyt ja myös Itäisen Suomenlahden ravinnetilanne on parantunut, niin koko Itämeren toipuminen on hidasta.
Levätilannetta voi seurata myös satelliittikuvista
SYKEssä seurataan satelliittiteknologian avulla ympäristön tilaa. Satelliittihavaintojen avulla kartoitetaan Itämeren pintaleväkukintoja sekä Itämeren ja Suomen suurimpien järvien pintalämpötilaa, sameutta, a-klorofyllipitoisuutta, näkösyvyyttä ja humuspitoisuutta. Sieltä voi käydä katsomassa myös levätilanteen, jos pilvet eivät haittaa satelliittihavainnointia.
Levätilanteen ennustaminen sisävesille haasteellista
Ennusteiden laatiminen sisävesille on paikallisten olojen ja järvityyppien moninaisuuden takia hankalaa. Tyypillisesti ensimmäiset havainnot sinilevistä on tehty juhannusviikolla. Paikalliset ravinneolot ja kesän sää kuitenkin vaikuttavat paljon tilanteen kehittymiseen. Tyyni ja lämmin sää edesauttaa sinilevälauttojen syntymistä.
Lähetä omat levähavaintosi Järviwikiin
Ajantasaiset levätilannetiedot ovat nähtävillä Järviwiki-sivustolla, jonne voi lisätä myös omia yleisöhavaintoja. Havainnot voi tallentaa Järviwikiin suoraan havaintopaikalta puhelimen avulla. Havaintolähettiä voi käyttää Järviwikin tunnuksilla.
Kaakkois-Suomen viranomaiset ja koulutetut vapaaehtoiset seuraavat levätilannetta viikoittain noin 20 havaintopaikalla syyskuun alkuun asti. Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) tiedottaa levätilanteesta tarpeen mukaan.
Kaakkois-Suomen alueelta tehdyt levähavainnot voi ilmoittaa Kaakkois-Suomen levälinjalle sähköpostitse osoitteeseen: levaseuranta.kaakkois-suomi(at)ely-keskus.fi. Levänäytteitä emme valitettavasti voi tutkia.
Avainsanat
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Salpausselänkatu 22 (PL 1041)
45101 Kouvola
0295 029 000http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-kaakkois-suomi
Kaakkois-Suomen ELY-keskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa. ELY-keskus hoitaa elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen, liikenteeseen ja infrastruktuuriin sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.
Kaakkois-Suomen ELY-keskus kehittää ja tukee taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia. ELY-keskus toimii tiiviissä yhteistyöverkostossa alueen, kansalaisten, yritysten, yhteisöjen ja muiden toimijoiden hyväksi tavoitteenaan elinvoimainen, kestävä ja saavutettava Kaakkois-Suomi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kaakkois-Suomen ELY-keskus
Saimaan ja Vuoksen juoksutussäännön historian suurimmat juoksutukset alkavat13.5.2024 15:54:37 EEST | Tiedote
Saimaan juoksutus nostetaan 13.5.2024 alkaen tasolle, jossa se ei ole koskaan aiemmin ollut Saimaan ja Vuoksen juoksutussäännön aikana. Lisäjuoksutuksella pienennetään Saimaan vedenpinnan nousua tulvasta aiheutuvien haittojen ja vahinkojen ehkäisemiseksi.
Kaakkois-Suomen ELY-keskus suojelee Harjun oppimiskeskuksen, Kuusankosken kielteiset päätökset ovat lainvoimaisia25.4.2024 09:37:18 EEST | Tiedote
Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on 11.4.2024 päättänyt rakennusperinnön suojelemisesta annetun lain nojalla suojella Virolahdella sijaitsevan Harjun oppimiskeskuksen rakennuksia sekä osoittanut suojeltavan alueen. Samalla kumotaan aiempi valtioneuvoston tekemä suojelupäätös. Suojelupäätöksen ajantasaistaminen oli tarpeen alueen käytön ja kehittämisen sekä suojelun kohdistumisen täsmentämiseksi.
Vastaa kyselyyn ja kerro mielipiteesi Lappeenrannan liikenneturvallisuuden parantamiseen25.4.2024 08:08:26 EEST | Tiedote
Miten Lappeenrannan seudun katujen ja teiden liikenneturvallisuutta pitäisi mielestäsi parantaa? Vastaa kyselyyn ja kerro ehdotuksesi liikenneturvallisuuden kehittämiseksi.
Kaakkois-Suomen työllisyydessä ei muutosta parempaan24.4.2024 08:14:35 EEST | Tiedote
Työttömien määrä Kaakkois-Suomessa nousi edellisvuoden maaliskuusta suhteellisesti enemmän kuin koko maassa. Myös lomautettujen määrä nousi vuodentakaisesta koko maata enemmän. Nuorisotyöttömyyden ja pitkäaikaistyöttömyyden kasvu jatkuu. Uusia avoimia työpaikkoja oli maaliskuussa lähes puolet vähemmän kuin vuotta aiemmin.
Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson elävöittämiseen 2,5 miljoonaa euroa23.4.2024 10:48:38 EEST | Tiedote
Kaakkois-Suomen ELY-keskus ja Leader-ryhmät myönsivät EU:n maaseuturahoitusta vuoden 2024 tammi–maaliskuussa 22 kehittämishankkeelle yhteensä runsaat kaksi miljoonaa euroa. Yritysten kehittämistä ja investointeja ELY-keskus ja Leader-ryhmät rahoittivat samalla ajanjaksolla yhteensä noin 69 000 eurolla. Viime vuoden puolella 13 yritystä ehti saada myönteisen rahoituspäätöksen, joissa tukien osuus oli yhteensä noin 400 000 euroa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme