BURGER KING® Suomi

Liekillä grillattua on vaikea vastustaa

Jaa

LIEKILLÄ GRILLATTTUA ON VAIKEA VASTUSTAA - SEN TODISTAVAT BURGER KINGIN HALTUUN SAAMAT KUVAT.

Paistettuna vai liekillä grillattuna? Burger King® -ketjun toteuttamaan kyselyyn (Ipsos, 2014) vastanneista 74,3% sanoivat nauttivansa mieluiten burgerinsa liekillä grillattuna, kun taas ainoastaan 4,9 % vastanneista haukkaavat mieluiten paistettua pihviä. Tässä yksi syy, miksi Burger King on tarjonnut liekillä grillattuja hampurilaisia jo vuodesta 1954. Burger King® ravintoloissa kaikki naudanlihapihvit kypsennetään patentoidussa grillissä, missä paiston aikana syntyvät aidot liekit antavat pihveihin omaleimaisen herkullisen arominsa.

Kyselytutkimuksen tulosta todistaakseen Burger King® esittää sarjan kuvia, joissa on hieman yllättäviä liekkigrillien omistajia. Moni suomalainen odottaa kovasti kevään ja kesän tuloa, ja grillaamista omalla tai tuttujen takapihalla. Yllätyksenä tuli, että ainakin osa kilpailijan työntekijöistä rentoutuu mielellään liekillä grillattujen herkkujen äärellä.

Luit oikein! Burger King® törmäsi julkisiin kuviin, joissa on nähtävillä erään kilpailijamme entisten johtajien tiluksia. Arvaatko jo, mitä takapihoilta löytyi? Leikkimielinen, sosiaalisessa mediassa toteutettava kampanja todistaa, että liekillä grillaamista todella on vaikea vastustaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Anna Koskinen
Brand Manager
Restel Fast Food Oy, BURGER KING® Suomi
+ 358 50 5161 550, anna.koskinen@restel.fi

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

BURGER KING® Suomi
BURGER KING® Suomi
Hämeentie 19
00500 HELSINKI

09 733 52http://www.restel.fi

BURGER KING®

Vuonna 1954 perustettu BURGER KING® on maailman toiseksi suurin hampurilaisravintolaketju. Ketjuun kuuluu yli 16 000 ravintolaa noin 100 maassa eri puolilla maailmaa. Suurin osa (n. 97 %) BURGER KING® -ravintoloista on itsenäisesti franchise-sopimuksilla toimivien yrittäjien pyörittämiä ravintoloita, joista monet ovat vuosikymmeniä toimineita perheyrityksiä. BURGER KING® -ravintolat palvelevat n. 11 miljoonaa asiakasta päivittäin. Lisätietoja Facebookista ja osoitteesta www.burgerking.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta BURGER KING® Suomi

BURGER KING® ALOITTAA KOTIINKULJETUKSEN YHTEISTYÖSSÄ WOLTIN KANSSA - 100 ENSIMMÄISTÄ SAA WHOPPER®-ATERIAN VELOITUKSETTA10.1.2018 09:00Tiedote

BURGER KING ® -hampurilaisravintolaketjun sekä ravintolaruoan tilaus- ja kuljetuspalvelu Woltin yhteistyön alkamisen kunniaksi 100 ensimmäistä tilaajaa saa WHOPPER®-aterian veloituksetta. Aluksi liekillä grillattuja hampurilaisia ja muita herkkuja kuljetetaan ketjun kolmesta ravintolasta Helsingissä, ja tähtäimessä on laajentaa myös muille Woltin operoimille alueille.

BURGER KING® KOVASSA NOUSUKIIDOSSA – VAHVA KASVUN VUOSI NIIN TAKANA KUIN EDESSÄ13.12.2017 09:00Tiedote

BURGER KING® -hampurilaisravintolaketju on tänään ollut Suomen markkinoilla neljä vuotta. Ravintolaketju on ottanut huimia loikkia niin ravintoloiden kuin työntekijöiden lukumäärässä. Tällä hetkellä ravintoloita on 39 ja ketjun #kingijengi-työyhteisössä on yli 1000 työntekijää ympäri Suomen. Kuin juhlan kunniaksi ketju palkittiin Great place to work® -sertifikaatilla.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme