Loisten ja rottien tutkija Tuomas Aivelo palkittiin tiedeviestinnästä

Tuomas Aivelon ansiot tieteen popularisoinnissa ovat moninaiset. Häin oli vuonna 2018 Tietokirjallisuuden Finlandia -palkintoehdokkaana tietokirjastaan Loputtomat loiset. Hän on pitänyt viisi vuotta Tiede-lehdessä suosittua Kaiken takana on loinen -blogia. Hän kirjoittaa oppikirjoja, twiittaa tieteestä ja seminaareista ja esiintyy usein julkisissa tilaisuuksissa sekä tiedotusvälineissä.

Lisäksi hän levittää tietoa tieteestä niin sanottujen kansalaistieteen hankkeiden avulla esimerkiksi rekrytoimalla biologian opettajia ja koululaisia mukaan tutkimuksiin kaupunkirottien liikkeistä.

Helsingin yliopisto palkitsi Aivelon 26.3. tästä työstä J. V. Snellman -palkinnolla, joka myönnetään vuosittain jollekin yliopistolaiselle tunnustuksena ansiokkaasta toiminnasta tieteellisen tiedon välittäjänä. Palkittavan valinnassa painotetaan toimintaa, joka on merkittävällä tavalla edistänyt yliopistossa tehtävän tieteellisen työn ja yliopiston kannalta keskeisten päämäärien tunnetuksi tulemista.

Aivelo työskentelee tutkijatohtorina organismi- ja evoluutiobiologian tutkimusohjelmassa Helsingin yliopiston bio- ja ympäristötieteellisessä tiedekunnassa. Hänen tutkimuksensa käsittelevät esimerkiksi loisia, punkkeja ja rottia.

”Maailma on yhä enemmän riippuvainen tieteestä”

Viime vuosina julkisuudessa on keskusteltu paljon tieteen arvostuksen laskemisesta. Korkeakoulujen rahoitusta on leikattu ja tutkijoista on puhuttu julkisuudessa usein vähättelevästi. Aivelo ei kuitenkaan pidä nykytilannetta tieteen kannalta kokonaisuudessaan lainkaan huonona. Päinvastoin.

– Tiedettä tehdään enemmän kuin koskaan. Maailma on yhä enemmän riippuvainen tieteestä. Tiede kiinnostaa ihmisiä. Alkuasetelma on hyvin positiivinen, Aivelo sanoo.

Entä esimerkiksi ilmastonmuutoksen kieltäjät, jotka eivät usko ihmisen kiihdyttävän ilmastonmuutosta, vaikka tiedeyhteisö on asiasta yksimielinen?

– Siinä on sellainen kiero asetelma, että nekin, joiden mielipiteet ovat tieteellistä konsensusta vastaan, perustelevat omaa kantaansa tieteen kautta. Kyse ei ole tieteen kriisistä, vaan siitä, kuka saa olla asiantuntija. Kenen ääntä kuullaan. 

”Ihmiset eivät tajua, mitä tutkijat tekevät”

Tänä vuonna 35 vuotta täyttävä Aivelo edustaa tutkijoiden nuorempaa sukupolvea, jolle sosiaalisen median ja internetin viestintä on tuttua ja sujuvaa. Hän pitää blogin yksinkertaisesta muodosta ja käyttää sosiaalista mediaa yhteydenpitoon tiedeyhteisön, opettajien ja muun yleisön kanssa.

Hänen tärkein päämääränsä viestijänä on selventää tiedeyhteisön ulkopuolisille, mitä tutkijat tekevät.

– Ihmiset eivät oikeasti useinkaan tajua, mitä tutkijat tekevät. Tutkijan työn ja tieteen arvostuksen kannalta olisi tärkeää, että ihmiset ymmärtäisivät, mitä kaikkea siihen liittyy.

– Toivoisin, että tutkijat viestisivät ja näkyisivät julkisuudessa enemmän. Luonnontieteen didaktiikan eli opetuksen tutkimuksen yhteydessä puhutaan, että tärkein oppi on nature of science – luonnontieteen luonne. Siihen liittyy se, miten tietoa kerätään ja arvioidaan. Sen ymmärtäminen olisi keskeistä. Siksi tutkijoiden ei pitäisi puhua vain tutkimustuloksista vaan myös siitä, mitä he tekevät.

Entä mikä on tärkein asia, minkä Aivelo toivoisi tiedeyhteisön ulkopuolisten ymmärtävän tieteestä?

– Että on paljon asioita, joista ei tiedetä mitään. Sitten on asioita, joista tiedetään paljon. Ja sitten on paljon asioita siinä välissä. Epävarmuuden määrä vaihtelee paljon. Ajattelen, että asiantuntijan rooliin kuuluu myös kertoa epävarmuudesta.

J.V. Snellman -palkintosumma on 6 000 euroa. Palkinto annettiin yliopiston vuosipäiväjuhlassa 26.3.2019. Palkinnon ovat saaneet aiempina vuosina esimerkiksi matemaatikko Samuli Siltanen, aivotutkija Minna Huotilainen ja ravitsemustieteilijä Mikael Fogelholm.

Tuomas Aivelon juhlapuhe julkaistaan palkintojuhlan jälkeen Helsingin yliopiston verkkosivuilla. Puheen voi saada pyynnöstä etukäteen. Pyynnöt voi lähettää osoitteella anu.partanen@helsinki.fi.