Pohjois-Savon ELY-keskus

Maanteiden päällystystyöt Itä-Suomessa vuonna 2022

Jaa
Pohjois-Savon ELY-keskus on suunnitellut käytettäväksi vuonna 2022 päällystetyn tieverkon päällysteiden ja tiemerkintöjen ylläpitoon Itä-Suomessa; Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan ja Etelä-Savon maakunnissa yhteensä noin 33 miljoona euroa. Käytettävissä oleva rahoitus on noin viisi miljoonaa euroa enemmän kuin vuonna 2021.
Päällystetyn tieverkon ylläpitotyöt muodostuvat teiden uudelleen päällystystöistä, päällysteiden paikkauksista sekä tiemerkintöjen kunnostamisesta.
Päällystetyn tieverkon ylläpitotyöt muodostuvat teiden uudelleen päällystystöistä, päällysteiden paikkauksista sekä tiemerkintöjen kunnostamisesta.

Tämänhetkisen päällystysohjelman mukaan maanteitä päällystetään Etelä-Savossa, Pohjois-Karjalassa ja Pohjois-Savossa yhteensä noin 355 kilometrin matkalla. Lopulliseen päällystyspituuteen vaikuttaa kilpailutettavien urakoiden hintataso sekä raaka-aineiden (bitumin ja nestekaasun) hintakehitys. Maailman talous- ja poliittinen tilanne on viime aikoina kehittynyt siihen suuntaan, että raaka-aineiden hinta tulee nousemaan ja siten nostamaan myös päällystystöiden kustannuksia.

Päällystetyn tieverkon ylläpitotyöt muodostuvat teiden uudelleen päällystystöistä, päällysteiden paikkauksista sekä tiemerkintöjen kunnostamisesta. Päällystystöiden yhteydessä muutamilla kohteilla tehdään myös pieniä tierakenteen parantamistoimenpiteitä.

Tänä vuonna Itä-Suomen alueella päällystetyn tieverkon kunto pysyy ennusteiden mukaan likipitäen vuoden 2021 tasolla. Tieverkolla arvioidaan olevan vuoden lopussa noin 1 240 kilometriä huonokuntoiseksi luokiteltuja päällysteitä.

Itä-Suomen alueella on parhaillaan urakkakilpailussa kolme päällystysurakkaa, joihin tarjoukset saadaan huhtikuun alkuun mennessä.

Merkittävimpiä kohteita tulevana kesänä

Pohjois-Savo:
- Vt 5 Varkaus-Humalajoki, 40,0 km
- Vt 9 Kärkkäälä-Kutunkylä, 11,0 km
- Mt 16393 Kurjalantie, 12,6 km

Pohjois-Karjala:
- Vt 6 Hammaslahti-Niittylahti, 10,5 km
- Kt 73/75 Vanhakylä-Lehtovaara, 16,0 km
- Mt 5071 Vuonislahdentie, 13,0 km

Etelä-Savo:
- Vt 5 Juva-Joroinen, 28 km (tien leventäminen päällystystöiden yhteydessä)
- Mt 471 Makkola-Enonkoski, 13,4 km
- Mt 479 Punkaharju-Purujärvi, 23,0 km

Vuoden 2022 alustavat päällystystyökohteet on esitetty alla olevassa kartassa
Alustava päällystysohjelma, kartta (paallysteet-itasuomi.sito.fi)

Muutokset ovat vielä mahdollisia kartalla esitettyihin kohteisiin.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Ylläpitovastaava Kimmo Tiikkainen, Pohjois-Savon ELY-keskus, puh. 0295 026 766, kimmo.tiikkainen(at)ely-keskus.fi

Kuvat

Päällystetyn tieverkon ylläpitotyöt muodostuvat teiden uudelleen päällystystöistä, päällysteiden paikkauksista sekä tiemerkintöjen kunnostamisesta.
Päällystetyn tieverkon ylläpitotyöt muodostuvat teiden uudelleen päällystystöistä, päällysteiden paikkauksista sekä tiemerkintöjen kunnostamisesta.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Pohjois-Savon ELY-keskus
Pohjois-Savon ELY-keskus
PL 2000, Kallanranta 11
70101 Kuopio

0295 026 500http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-pohjois-savo

Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Savon ELY-keskus

Pohjois-Savon vesitilannekatsaus 28.3.202428.3.2024 10:49:04 EET | Tiedote

Kallaveden vedenpinta Itkonniemen asteikolla on N2000+ 82,00. Taso on 8 cm yli ajankohdan pitkäaikaiskeskiarvon ja vedenpinta on pysynyt muuttumattomana viimeisen kuukauden. Lisäjuoksutus Konnuksen tulvakanavasta on aloitettu 13.3 ja nyt tapahtuu vaiheittainen juoksutuksen aloittaminen Naapuskosken padosta. Tarkoituksena on lisätä juoksutusta vähitellen siinä tahdissa, että Kallaveden pinta pysyy nykyisellä tasolla mahdollisimman pitkään. Iisalmen reitillä juoksutukset ovat pieniä ja vedenpinnat silti kesäkorkeuksissa. Lyhyet lämpimät jaksot eivät ole vielä saaneet vesiä liikkeelle vesistöihin asti. Nyt alkavaksi ennustettu lämpöaalto todennäköisesti saa vedet liikkeelle ja juoksutukset lisääntyvät jo viikonvaihteessa. Nilsiän reitin alaosassa Syvärin vedenpinta on ajankohdan keskimääräistä ylempänä, mutta Vuotjärven vedenpinta ajankohdan pitkäaikaiskeskiarvossa. Juojärvi on 5 cm ajankohdan keskimääräistä ylemmällä tasolla. Varkauden alapuolella Haukiveden pinta on 38 cm yli ajankohdan

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye