Maidontuotanto kasvoi Kainuussa tilojen vähentymisestä huolimatta

Rakennemuutos Kainuun lypsykarjatiloilla on ollut rajua. Vuonna 1996 maidontuottajia oli Kainuussa (Vaala poisluettuna) vielä 891 ja tuotettu maitomäärä 58 milj. litraa. Neljännesvuosikymmenessä tuottajien määrä on pudonnut reilut 80 %, mutta siitä huolimatta tuotanto on kasvanut yli 10 %. Tilakoko on kasvanut merkittävästi, mikä on edellyttänyt isoja investointeja rakennuksiin, koneisiin, eläimiin ja osaamiseen. Vuonna 2020 keskimääräinen maidontuotanto oli 397 000 litraa/tila. Tilakohtainen keskituotos on noussut reilusti yli viisinkertaiseksi 24 vuodessa.
Vuonna 2020 meijeriin lähetetty maitomäärä kasvoi Puolangalla 0,8 miljoona litraa, joka on yhdessä kunnassa todella huomattava nousu. Vuonna 2019 nousua oli yli miljoona litraa. Kainuun meijeriin lähetetyn maitomäärän nouseminen onkin ollut viimevuosina pääasiassa puolankalaisten maidonlähettäjien ansiota.
Maidontuotanto lisääntyi myös Ristijärvellä, Sotkamossa ja Paltamossa, mutta muualla Kainuussa se laski. Syksyn 2019 Kuhmon kolmet navetta-avajaiset eivät vielä näy kokonaisuudessaan kasvuna alueen maidontuotannon määrässä. Selkeästi eniten laskua oli Suomussalmella.
Puolangalla tilakohtainen maidon keskituotos vuonna 2020 oli yli kaksinkertainen (915 000 litraa) verrattuna koko Kainuun vastaavaan maitomäärään. Määrä on koko valtakunnan huippua kuntatasolla. Alhaisimmillaan tilakohtainen keskituotos oli Hyrynsalmella ja Paltamossa.
Maidontuotanto on yhä Kainuun maatalouden selkäranka
Kainuun ELY-keskuksen päättyneen ohjelmakauden yhtenä tavoitteena on ollut säilyttää maataloustuotannon määrä vähintään ennallaan. Maidontuotannon osalta tavoitteeseen on päästy. Kokonaismaitomäärä ei laskenut aiempaan vuoteen verrattuna maidontuotannosta luopuvista tiloista huolimatta. Tämä tarkoittaa sitä, että maidontuotantoa jatkaneet tilat ovat kehittäneet voimakkaasti tuotantoaan.
Monella pienemmällä maatilalla ei ole ollut jatkajaa tiedossa, mikä on hidastanut tilan kehittämistä ja johtanut lopulta tuotannon lopettamiseen. Valion siirtyessä viime vuonna maidonhankinnassa sopimustuotantoon, hillitsee se investointeja maidontuotantoon. Investoinnit muun muassa eläinten hyvinvointiin ja muihin investointikohteisiin mahdollistavat maidontuotannon kehittämisen nykyisissä puitteissa. Sukupolvenvaihdot maatiloilla ovat edelleen tärkeitä maidontuotannon ja maatalouden jatkuvuuden kannalta.
Liitteissä maitomäärien ja -tilojen kehitys Kainuussa. Taulukot koottu Osuuskunta Maitosuomen ja Osuuskunta Pohjolan Maidon antamista tiedoista.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kainuun ELY-keskus
Yritysasiantuntija Eeva Heikkinen, p. 0295 023 539, eeva.heikkinen@ely-keskus.fi
Kuvat

Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Liikenteeseen ja infrastruktuuriin liittyvät palvelut Kainuun alueelle tarjoaa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kainuun ELY-keskus
Kainuun työttömyys kasvoi 4 % marraskuussa23.12.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Kainuussa oli marraskuun lopussa noin 3 300 työtöntä työnhakijaa. Työttömyysaste 11,0 % oli alueista kuudenneksi matalin. Laaja työttömyys pieneni alueista eniten, 9 %. Työvoiman saatavuus on kohentunut väliaikaisesti, kun työpaikkojen määrä on supistunut matalasuhdanteen takia.
Kainuun ELY-keskus on antanut perustellun päätelmän Mondo Mineralsin Sotkamon tehtaan ja kaivoksen YVA-selostuksesta28.11.2025 08:24:02 EET | Tiedote
Kainuun ELY-keskus on antanut perustellun päätelmän Mondo Minerals B.V. Branch Finlandin (aiemmin Elementis Minerals) Sotkamon tehdas- ja kaivosalueen kaivannaisjätteiden ja vesienhallinta -hankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta.
Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksen ylijohtajaksi nimitetty Jaana Korhonen27.11.2025 14:02:51 EET | Tiedote
Valtioneuvosto on nimittänyt Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksen ylijohtajaksi Jaana Korhosen ajalle 1.1.2026–31.12.2030.
Kainuun ELY-keskus antoi perustellun päätelmänsä Ahvenvaaran tuulivoimahankkeen YVA-selostuksesta (Kainuu, Pohjois-Pohjanmaa)26.11.2025 10:33:02 EET | Tiedote
Kainuun ELY-keskus on antanut YVA-lain mukaisen perustellun päätelmän Solarwind Finland Oy:n Ahvenvaaran tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta. Arviointiselostuksen katsotaan oleellisin osin täyttävän YVA-lain ja -asetuksen sisältövaatimukset. Perustellussa päätelmässä erityistä huomiota kiinnitettiin luonnon monimuotoisuuteen, maisemaan ja vesistöihin kohdistuviin vaikutuksiin sekä yhteisvaikutuksiin muiden tuulivoimahankkeiden kanssa. Lisäksi siinä korostettiin lieventämistoimenpiteiden tärkeyttä.
Kainuun työttömyys kasvoi 6 % lokakuussa25.11.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Kainuussa oli lokakuun lopussa noin 3 100 työtöntä työnhakijaa. Työttömyysaste oli alueista viidenneksi matalin. Pitkäaikaistyöttömiä oli lähes kolmasosa työttömistä. Avoimia työpaikkoja ilmoitettiin edellisvuotta vähemmän.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
