McDonald's

McDonald’s avaa uuden ravintolan Jyväskylään

Jaa
McDonald’s avaa uuden ympäri vuorokauden palvelevan ravintolan Jyväskylään loppuvuonna 2023. Ravintola avataan Palokan keskustaajamaan vilkkaan 4-tien kupeeseen. Kyseessä on Jyväskylän kolmas Mäkkäri.

Uusi ravintola avataan Palokan ostoskeskusalueen viereen osoitteeseen Sammontie 3. Ravintolaan tulee pöytiintarjoilu, digitaaliset tilauskioskit ja kahdella tilauspisteellä toimiva autokaista. Lisäksi perheen pienimmille löytyy sisäleikkipaikka. Ravintola palvelee asiakkaita ympäri vuorokauden. Rakentaminen alkaa kesäkuussa.

Jyväskylässä toimii tällä hetkellä jo kaksi McDonald’s-ravintolaa.

”Keskustan Kauppakadulla ja Tourulassa palvelevien ravintoloiden lisäksi saamme nyt kaupunkiin kolmannen McDonald’s-ravintolan, joka laajentaa Mäkkärin palvelualuetta Jyväskylässä merkittävästi”, Suomen McDonald’sin toimitusjohtaja Olli Johansson sanoo.

McDonald’s oli viime vuonna myynnillä mitattuna Suomen suurin pikaruokaketju, ja sen strategiana on kasvaa lähitulevaisuudessa voimakkaasti eri puolilla Suomea.

Yhteyshenkilöt

Viestintäjohtaja Heli Ryhänen, puh. 040 501 7179, heli.ryhanen (at) fi.mcd.com

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

McDonald's
Paciuksenkatu 29
00270 Helsinki

http://www.mcdonalds.fi

McDonald’s

McDonald’s on yksi maailman tunnetuimmista tuotemerkeistä. Tuttu kaarikuvio kohoaa yli 119 maassa, yhteensä noin 39 000 ravintolan tunnuksena. McDonald’s palvelee päivittäin noin 70 miljoonaa asiakasta. Maailmanlaajuisesti ketjun palveluksessa työskentelee 1,7 miljoonaa työntekijää. Suomen ensimmäinen McDonald’s avattiin yli 38 vuotta sitten vuonna 1984. Tällä hetkellä Suomessa on 72 McDonald's-ravintolaa. McDonald’s-ravintoloiden yhteenlaskettu verollinen myynti oli 274 M€ vuonna 2022. Kasvua oli edelliseen vuoteen verrattuna lähes 13 %. Ravintoloista 54 eli noin 75 % on yksityisten lisenssinhaltijoiden eli yrittäjien omistuksessa. Yrittäjiä on yhteensä 10.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta McDonald's

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye