Mestarillinen kaupunkibiografia kertoo Berliinin tarinan

Laajaan aiemmin julkaisemattomaan arkistomateriaaliin pohjautuva kirja antaa äänen berliiniläisille, jotka kärsivät ensimmäisen maailmansodan kauhut, näkivät kaupungin nousun tieteen ja kulttuurin kansainväliseksi keskukseksi, kokivat talousromahdukset, natsien nousun, holokaustin, toisen maailmansodan tuhoisat taistelut ja vastakkaisten ideologioiden kahtia repimän kaupungin.
Kautta 1900-luvun Berliini oli maailman keskiössä. Siellä nousivat kukoistukseen paitsi fasismi myös kommunismi tavoilla, joiden heijastusvaikutukset ulottuivat kaikkialle maailmaan. Toisen maailmansodan jälkeen idän ja lännen raja kulki halki kaupungin, jonka asukkaat elivät kahdessa eri todellisuudessa, kunnes totalitarismin symboli Berliinin muuri murtui vuonna 1989.
Kesäkuussa 2023 tulee kuluneeksi 75 vuotta Berliinin saarron alkamisesta.
Sinclair McKay on englantilainen toimittaja ja kirjailija, joka on kirjoittanut useita historia-aiheisia menestysteoksia. Suomeksi häneltä on aiemmin julkaistu kirja Dresden 1945 – Täystuho. McKay kirjoittaa säännöllisesti The Daily Telegraphiin, The Spectatoriin ja The Wall Street Journaliin.
Sinclair McKay:
BERLIINI
Elää ja kuolla maailmanhistorian pyörteissä
Alkuperäisteos: Berlin - Life and Death in the City at the Center of the World
Suomennos: Tapio Kakko
Ilmestyy 28.3.2023
Myös e- ja äänikirjana
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jorma MahlanenMyynti- ja markkinointipäällikköMinerva Kustannus
Lisätiedot, haastattelupyynnöt ja arvostelukappaleet
Merja VaronMinerva Kustannus
Arvostelukappaleet
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Minerva Kustannus julkaisi ensimmäisen kirjansa vuonna 1991. Vuosien mittaan olemme kasvaneet valtakunnalliseksi yleiskustantajaksi.
Painotamme kustannusohjelmassamme tietokirjallisuutta, mutta julkaisemme myös tasokasta kotimaista ja suomennettua kaunokirjallisuutta. Kustannustoimintamme pääalueet ovat tieto- ja harrastekirjat, lahja- ja kuvateokset sekä lastenkirjat.
Haluamme olla innovatiivinen ja avarakatseinen laatukirjojen kustantaja.
Minerva Kustannus kuuluu WSOY-konserniin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Minerva Kustannus
Vastustuskykyä kasveista17.5.2023 11:31:10 EEST | Tiedote
Parhaimmillaan kasvilääkintä tarkoittaa sairauksien ennaltaehkäisyä. Käytännönläheinen opas kertoo, mitä kaikkia kasveja voi käyttää elimistön ja vastustuskyvyn vahvistamiseksi, miten ne vaikuttavat ja miten niitä käytetään.
Suomalaisten mobiilipelien pikkujättiläinen ilmestyy 16.5.9.5.2023 09:25:58 EEST | Tiedote
Tervetuloa tilaisuuteen, jossa julkistetaan Juho Kuorikosken kirja Matopelin perilliset – Suomalaisten mobiilipelien uskomaton tarina
Darwin-sarjan kolmas odotettu dekkari26.4.2023 11:56:05 EEST | Tiedote
Paikka, joka on pyhitetty vain naisille. Kaivosyhtiö, jolle mikään ei ole pyhää. Murha, jonka tekijä on löydettävä, ennen kuin on liian myöhäistä.
Melanie C kirjoitti omaelämäkerran täynnä Girl Poweria26.4.2023 11:17:58 EEST | Tiedote
Melanie C kertoo huiman elämäntarinansa ja kuvaa elävästi, millaista elämä Spice Girls -yhtyeessä todella oli.
Hilpeä Koppis-lastenkirjasarja jatkuu26.4.2023 10:50:18 EEST | Tiedote
Kovakuoriaisten kiehtovaan maailmaan sijoittuvan luontokirjasarjan kolmas osa Kummallinen koppis on hauska luontotarina, jossa kokonainen joukko erilaisia koppiksia selvittää aarrekartan arvoitusta.Kirjan Koppisknoppis-osio esittelee hauskalla tavalla kertomuksen kovakuoriaiset ja kannustaa pientä aarteenetsijää tutustumaan lähiluontoon ja metsän pieneliöihin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme