Metsänhoitotieteen professori Heli Peltola: Huoltovarmuuden turvaaminen ajaa ilmastotavoitteiden ohitse – Lisääntyneet hakkuut eivät yksin selitä metsien nielujen vähenemistä

Suomen ei tule sortua raakapuun tuonnissa ilmastosyistä viherpesuun

 Itä-Suomen yliopistossa toimiva Peltola johti myös vuosina 2015-2021 Suomen Akatemian strategisen tutkimusneuvoston rahoittamaa FORBIO hanketta, jonka tutkimuskohteena oli kestävä, hiilineutraali ja resurssitehokas metsäbiotalous. Peltolan keskeisiä tutkimuskohteita ovat metsien hoidon vaikutukset metsien hiilensidontaan, kasvuun ja puuntuotantoon, ja metsätuhoriskien hallintaan sekä siihen, miten metsien hoitoa tulisi sopeuttaa muuttuvassa ilmastossa ja mikä on metsien rooli ilmastonmuutoksen hillinnässä.

Peltola muistuttaa, että uudessa tilanteessa on korvattava aiemmin Venäjältä tapahtunut useiden miljoonien kuutiometrien raakapuun tuonti joko kotimaasta tai muualta Euroopasta saatavalla puulla.

-Ilmastomuutos on globaali haaste. Jos hakkuita vähennettäisiin Suomessa ilmastosyistä, ja tätä vähennystä kompensoitaisiin puun tuonnilla ulkomailta, se on viherpesua. Tuontipuun käytön lisääminen vähentää päästöoikeuksien ostotarvetta Suomessa, koska kotimaan metsien nielut olisivat suuremmat alhaisemmilla hakkuutasoilla. Toisaalta metsien lisähakkuiden aiheuttamat päästöt lisääntyvät vastaavasti muualla. Tuontipuun pitäisi olla myös yhtä kestävästi tuotettua muualla.

Hakkuiden lisääntyminen ei yksin selitä metsien hiilinielujen vähenemistä

Muiden taakanjakosektorien päästöt lisäävät paineita metsien hakkuiden vähentämiseen

Suomessa on pitkään tuudittauduttu Peltolan mukaan siihen ajatukseen, että maankäyttösektoriin kuuluvien metsien hiilinielut kompensoivat pitkälti muiden taakanjakosektoreiden päästöt.  

- Alustavat Luonnonvarakeskuksen ja Suomen tilastokeskuksen julkaisemat laskelmat metsien kasvun ja nielujen vähenemisestä pitävät sisällään paljon kysymysmerkkejä. Hakkuiden lisääntyminen ei yksin selitä metsien hiilinielujen romahtamista, vaan siihen vaikuttaa todennäköisesti myös laskentamenetelmissä tehdyt muutokset, arvioi Peltola.

Peltola muistuttaa, että jos muut taakanjakosektorit eivät kykene nopeasti vähentämään päästöjään, odotusarvo kohdistuu maankäyttösektoriin ja nielujen merkittävään kasvattamiseen metsissä.          

– Muussa tapauksessa joudutaan hankkimaan päästöoikeuksia, jotta päästään tavoitteisiin hiilineutraalisuudesta. Nyt on kuitenkin syytä odottaa Suomen tilastokeskuksen ja Luonnonvarakeskuksen lopullisia tuloksia maankäyttösektorin nielujen määrästä ennen lopullisten johtopäätösten vetämistä.

-Pääpaino ilmastonmuutoksen torjunnassa tulisi olla fossiilisten resurssien käytön nopeassa vähentämisessä, muistuttaa Peltola. Metsät ovat meillä näkyvästi keskustelussa siksi, että ne muodostavat meillä ainoan merkittävän hiiltä sitovan nielun. Maankäyttösektorilla tehtävien toimien varaan lasketaan paljon myös siksi, että muilla taakanjakosektoreilla tehtävät ratkaisut ovat haasteellisia ja voivat olla myös hyvin kalliita, eivätkä ne välttämättä toteudu riittävän nopeasti.

Metsänhoitorästien toteuttaminen lisää metsien elinvoimaa, kasvua ja nieluja

Uusiutuva puu korvaa fossiilisia resursseja

Metsien hiilinieluja voidaan Peltolan mukaan lisätä tehostamalla metsien hiilensidontaa ja kasvua erilaisilla metsänhoitotoimenpiteillä. – Metsien hyvä hoito edistää metsien hiilensidontaa ja kasvua sekä elinvoimaisuutta. Siksi nuorten metsien hoitorästit pitäisi saada purettua.

- Lannoitus on nopein ja kustannustehokkain tapa lisätä metsien kasvua ja hiilensidontaa. Toisaalta tämänhetkisillä lannoitteiden hinnoilla ja saatavuusongelmilla on sen käytön lisäämisessä haasteita. Jalostetun siemenen ja taimimateriaalin käytöllä metsänuudistamisessa voidaan saada 10-30 prosentin kasvun lisäys, mutta jalostushyödyt realisoituvat hitaasti.

-Lyhyellä aikavälillä pitäisi pystyä yhtä aikaa sekä turvaamaan metsäteollisuuden puuhuolto että lisäämään metsävaroja ja sen kautta myös metsien hiilinieluja. Suomen metsät kasvavat tällä hetkellä noin 104 miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Pitkällä aikavälillä Suomen metsävarojen ja hiilinielujen kasvattaminen nykyisestä edellyttäisi sitä, että vuotuinen runkopuun hakkuumäärä olisi noin 70 miljoonan kuutiometrin paikkeilla.

Peltolan johtamassa FORBIO hankkeessa tehtyjen laskelmien mukaan tämä antaisi paremmat mahdollisuudet edistää metsien monimuotoisuutta ja turvata metsien virkistyskäyttöä verrattuna korkeampiin hakkuumääriin. - Lisähaasteita Suomen metsien talouskäyttöön tuo myös paine lisätä metsien suojelun pinta-alaa merkittävästi.

-Samaan aikaan kun siirrymme pois fossiilisten resurssien käytöstä, on niitä korvattava uusiutuvilla. Pitkällä tähtäimellä esimerkiksi puurakentamisella ja puupohjaisilla uusilla tekstiilituotteilla voi olla suuri merkitys fossiilisten resurssien korvaajana. Meidän pitää mahdollisimman paljon pyrkiä korvaamaan puun käytöllä fossiilisia resursseja, koska puu on uusiutuva luonnonvara.

Metsänkasvatusmenetelmiä ei tule kategorisoida

Nuorten metsien hoitamattomuus ja metsien kuusettuminen on iso haaste tulevaisuudessa

-Metsänhoitotöiden rästien seurauksena nuorten metsien riukuuntumisen ja kasvukunnon alenemisen ohella ongelmaksi muodostuu metsien kuusettuminen. Ilmaston lämpeneminen lisää kirjanpainajatuhoja kuusimetsissä. Se lisää myös kuusella juurikääpätuhoa, joka lahottaa sekä puun juuristoa että rungon tyveä. Ilmaston lämmetessä roudattoman ajan lisääntyminen lisää tuulituhoja eritoten pintajuurisella kuusella, muistuttaa Peltola.

Peltolan mukaan Suomessa ei pitäisi tehdä kategorista eroa eri metsänkasvatusmenetelmien välille.

-Me tarvitsemme sekä jaksolliseen kasvatukseen perustuvaa metsänhoitoa, jossa metsän eri kehitysvaiheet erottuvat selvästi, että jatkuvaa kasvatusta poiminta- ja pienaukkohakkuineen.

Jatkuvan kasvatuksen menetelmien käyttö on tällä hetkellä vielä melko vähäistä. Se on käyttökelpoinen esimerkiksi virkistysalueilla ja lähimetsissä, missä on metsä hyvä pitää peitteisenä, sekä sellaisissa metsissä, joissa metsä uudistuu hyvin luontaisesti. Metsänkasvatusmenetelmän valinta on syytä tehdä kohteen soveltuvuuden ja metsänomistajan tavoitteiden perusteella.

-Jatkuva kasvatus voi olla metsänomistajille kannattavampi vaihtoehto, kun sillä voidaan välttää metsän uudistamis- ja taimikonhoitokulut sille soveltuvilla kohteilla. Jos se epäonnistuu, seuraavassa hakkuussa voidaan palata metsän jaksolliseen kasvatukseen ja tehdä tarvittavat metsän uudistamistoimet. Jatkuvan kasvatuksen käytön suurin haaste on, lähteekö metsä uudistumaan luontaisesti ilman maanmuokkausta ja metsänviljelyä.

Metsien jatkuvan kasvatuksen lisäämiseen liittyy Peltolan mukaan myös muita haasteita. - Usein ajatellaan, että jatkuva kasvatus on ylivertainen metsien monimuotoisuuden turvaamisen näkökulmasta. Toisaalta lahopuun määrä on yksi tärkeä monimuotoisuuden indikaattori. Jatkuvassa kasvatuksessa lahopuun jättämistä hakkuissa metsään ei tällä hetkellä edellytetä samalla tavalla kuin jaksollisessa metsänkasvatuksessa metsän uudistamisen yhteydessä. Nythän vain avohakkuiden yhteydessä on jätettävä säästöpuita, mutta sitä tulisi tehdä myös muissa hakkuissa, kuten jatkuvan kasvatuksen hakkuissa, lahopuujatkumon turvaamiseksi.

-Tällä hetkellä käydään paljon keskustelua myös sekä metsien suojelupinta-alan että talousmetsien luonnonhoitotoimien lisäämistarpeista ja mahdollisista keinoista niiden toteuttamiseksi sekä edelleen niiden vaikutuksista metsäteollisuuden puuhuoltoon Suomessa.

Kiivas keskustelu eri metsänkasvatustapojen paremmuudesta on Peltolan mukaan hyvä esimerkki Suomen metsäkeskustelun valitettavasta polarisaatiosta. - Keskustelussa korostuu usein hyvin kapea näkökulma, riippumatta henkilön taustasta. Toisaalta sekä päätöksenteon tueksi käytännön metsätaloudessa että erilaisten strategioiden laadinnan ja politiikan toimien tueksi tarvitaan   kokonaisvaltaista osaamista ja tietopohjaa, jotta eri toimijoilla on käytössä riittävä osaaminen päätöksenteon tukena.

-Suomen laaja jokamiehen oikeus voi olla myös osin yksi syy siihen, että jopa yksityismetsät koetaan sekä metsien monimuotoisuus- että ilmastokeskustelussa kaikkien yhteiseksi omaisuudeksi. Ne koetaan minun ja meidän metsiksemme, joiden käsittelyyn olisi jokaisella oikeus ottaa kantaa ja vaikuttaa, vaikka yksityismetsänomistajuudella on vahva omaisuuden suoja.

Peltola nostaa esille myös kaupunki- ja infrarakentamisessa syntyvän metsäkadon Suomessa. - Lähiöiden lähimetsien väheneminen yhdyskuntarakentamisen tieltä sekä rata- ja tieliikenneinfran lisärakentaminen aiheuttavat merkittävää metsäkatoa. Tähän asti esillä ollut peltojen raivaaminen ei ole ainoa, mikä metsäkatoa aiheuttaa Suomessa.

Markku Laukkanen
markku.laukkanen@audiomedia.fi