Miten kansainvälistä yritysverotusta tulisi uudistaa? Etla laski ehdotettujen veroreformien vaikutuksia Suomelle

Nykyisen kansainvälisen yritysverojärjestelmän on useaan otteeseen katsottu olevan tiensä päässä. Vuosisadan takaisiin periaatteisiin nojaava järjestelmä ei enää sovi yhteen monikansallisten konsernien uusien liiketoimintamallien kanssa. Niinpä muun muassa EU ja OECD ovat tehneet useita ehdotuksia yritysverotuksen uudistamiseksi. Niiden tavoitteina on ehkäistä verotuksen välttämistä, jakaa oikein verotusoikeutta ja vähentää haitallista verokilpailua maiden välillä.
Tuoreen Etlan ja VATTin yhteistyönä tehdyn tutkimuksen mukaan Suomelle houkuttelevin vaihtoehto uusista ehdotuksista olisi minimivero (Pilari 2), sillä se lisäisi suomalaisten yritysten investointihaluja ja laskisi niiden verotaakkaa. Samalla kuitenkin myös Suomen valtion verotulot nousisivat. Verotuottojen lisäys tapahtuisi osaltaan pienentyvän voitonsiirron kautta. Etlan julkaisuissa ”Suomalaiset yritykset kansainvälisten veroreformien pyörteissä (Etla Raportti 138)” ja ”The devil is in the details: Suomalaiset yritykset kansainvälisten veroreformien pyörteissä (ETLA Muistio 120)” on tarkasteltu kansainvälisen yritysverotuksen uudistusehdotuksia ja arvioitu niiden vaikutuksia suomalaisille yrityksille ja Suomen valtiolle.
Minimivero on osa EU:n viimeisintä ehdotusta. Ns. BEFIT-ehdotus esittää sekä monikansallisten konsernien ylivoittojen osittaista jakamista uudelleen maiden välillä että globaalin minimiveron käyttöönottamista. Tutkijoiden mukaan minimiveron tason korottaminen nykyisen esityksen 15 prosentista olisi kuitenkin haitallista sekä yritysten verotaakkojen että Suomen valtion verotuottojen näkökulmasta.
Yritysten voittojen verottamista koskevat uudistukset aiheuttavat välittömästi muutoksia yritysten maksamien ja valtion saamien verojen määrässä, ja se on myös huomioitava, muistuttaa tutkimuksesta vastannut Etlan tutkimuspäällikkö Olli Ropponen.
– Välittömien verotulomuutosten lisäksi ehdotetut uudistukset vaikuttavat investointien tuottovaatimukseen. Kireämmän verotuksen vuoksi harvempi yritysten harkitsemista investoinneista on enää kannattava. Kun jotkut investoinnit jäävät toteutumatta, valtion saama verotulojen kasvu jää tulevaisuudessa pienemmäksi, Ropponen toteaa.
Kansainvälisen yritysverotuksen nykyiset muutostarpeet kumpuavat Ropposen mukaan siitä, että monikansalliset konsernit harjoittavat liiketoimintaansa maailmanlaajuisesti, mutta niitä verotetaan yrityskohtaisesti (erillisyhtiöperiaate). Lisäksi yrityksen voittojen verotusoikeus on lähtökohtaisesti sillä maalla, jonka alueella yritys sijaitsee (lähdemaaperiaate). Myös konsernin yritysten keskenään käymän kaupan hinnoittelua on havaittu käytettävän voittojen siirtämiseen kevyemmän yritysverotuksen maahan, usein johonkin veroparatiisiin. Kansainvälisen yritysverojärjestelmän perusperiaatteiden synnyttämät ongelmat ovat lisänneet kiinnostusta erityisesti näihin juurisyihin pureutuvia reformeja kohtaan.
Tänään julkaistu suomenkielinen Etla Muistio perustuu laajempaan raporttiin (Etla Raportti 138), jossa tarkastellaan viimeaikaisten konsernitasoisten veroreformiehdotusten toteutumisen vaikutuksia suomalaisten yritysten verokohteluun sekä Suomen valtion verotuottoihin. Tutkimushankkeen on rahoittanut TT-Säätiö.
Olli Ropponen, Marika Viertola, Seppo Kari & Tarmo Valkonen: Suomalaiset yritykset kansainvälisten veroreformien pyörteissä (Etla Raportti 138)
Olli Ropponen, Marika Viertola, Seppo Kari & Tarmo Valkonen: The devil is in the details: Suomalaiset yritykset kansainvälisten veroreformien pyörteissä (ETLA Muistio 120)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Olli RopponenTutkimuspäällikkö, ETLA
Puh:044 465 0193olli.ropponen@etla.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
ETLA eli Elinkeinoelämän tutkimuslaitos tutkii, ennustaa ja arvioi. Etla on yksityinen, voittoa tavoittelematon asiantuntijaorganisaatio.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA
Kutsu medialle 14.5. Etla-seminaariin: Cartagena – muutosta kartoittamassa8.5.2025 09:30:00 EEST | Kutsu
Monivuotinen Etlan tutkimushanke Cartagena tuottaa tietoa yritysten liiketoimintaa ja työmarkkinoita muokkaavista muutosvoimista sekä innovaatioiden ja vihreän siirtymän hyvinvointivaikutuksista. Business Finlandin rahoittamassa tutkimushankkeessa tarkastellaan niin työn tulevaisuutta, tekoälyä kuin vihreiden tukien kohdentumista. Tervetuloa 14. toukokuuta Etla-seminaariin, jossa käydään läpi osatutkimusten tuloksia.
Etla: EU-maiden yhteisiä puolustushankintoja on mahdollista tehdä ilman uutta yhteisvelkaa7.5.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tänään eduskunnan suurelle valiokunnalle antaman lausunnon mukaan EU:n yhteisvelkaa esitetään jälleen poikkeuksellisena ja väliaikaisena ratkaisuna, vaikka kyse on unionissa vakiintuneesta toimintatavasta. Etla muistuttaa, että EU:n SAFE-välineen edellyttämiä yhteisiä puolustushankintoja on mahdollista tehdä myös hallitusten välisesti, ilman EU:hun luotavaa uutta yhteisvelkarakennetta. Suuri valiokunta on pyytänyt lausuntoja valtioneuvoston selvityksestä koskien EU:n ReArm Europe -suunnitelmaa.
Etla ennustaa: rakentamisen lama jää taakse ja teollisuustuotanto kasvaa – nyt mukana myös skenaariot tullien vaikutuksista teollisuuden eri toimialoille sekä palvelualoille7.5.2025 00:01:00 EEST | Tiedote
Rakentaminen kasvaa selvästi tänä vuonna ja myös teollisuustuotantoon odotetaan kohtalaista kasvuvauhtia, ennustaa Etla. Lisäksi palvelualoilla on havaittavissa kasvun piristymistä. Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tänään julkaiseman tuoreen toimialakohtaisen ennusteen mukaan rakentamisen kasvua tukevat muun muassa korkojen lasku ja ostovoiman elpyminen. Etla on nyt myös tarkastellut eri skenaarioissa Yhdysvaltojen tullien mahdollisia vaikutuksia teollisuuden toimialoille ja palvelualoille.
Etla: Pohjoismainen vientivetoinen työmarkkinamalli vaatii Suomessa yhteistä tilannekuvaa ja ”valtion tuuppausta”28.4.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Jos Suomeen halutaan synnyttää pohjoismainen vientivetoinen palkkamalli, joka kattaa koko työmarkkinakentän, tarvitaan siihen samoja elementtejä kuin muissakin Pohjoismaissa, todetaan tänään julkaistussa Etla-raportissa. Vientivetoinen malli edellyttää jaettua näkemystä nykymallin ongelmista, yhteisen tilannekuvan muodostamista eli yhteisesti hyväksyttyjä tilastoja sekä ”valtion tuuppausta”. Lisäksi Suomen sovittelujärjestelmää on vahvistettava, jotta osapuolet pystytään tarvittaessa myös pakottamaan järjestelmään. Näihin olisi löydettävä ”Suomen malli”, ratkaisuja ei voi suoraan kopioida muista maista, tutkimus muistuttaa.
Muistutuskutsu medialle: Tervetuloa tänään Teams-webinaariin ”Voidaanko Suomeen luoda vientivetoinen palkkamalli, jossa julkinen sektori on mukana?”28.4.2025 08:00:00 EEST | Kutsu
Elinkeinoelämän tutkimuslaitos on selvittänyt Ruotsin, Tanskan ja Norjan työmarkkinamalleja erityisesti julkisen sektorin palkanasetannan näkökulmasta. Miksi näissä maissa on onnistuttu luomaan vientivetoinen työmarkkinamalli, joka kattaa koko työmarkkinan ja mitkä instituutiot ylläpitävät koordinaatiota? Mitä Suomi voi oppia muiden Pohjoismaiden malleista? Tervetuloa kuulemaan vastauksia näihin kysymyksiin tänään maanantaina 28. huhtikuuta järjestettävään Teams-webinaariin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme