Miten ottaa vaikeat asiat puheeksi lapsen kanssa?

Jaa

Psykologi Aino Juusola tarjoaa vanhemmille ja ammattilaisille työkaluja vaikeiden asioiden käsittelyyn uutuusteoksessaan Jutellaanko? (Kirjapaja). Puhumisen kautta lapsi oppii, että yhdessä voidaan selvitä kaikesta eikä vaikeiden asioiden kanssa tarvitse jäädä yksin.

Poikkeuksellinen aika ja uutiset tuovat eteen monia vaikeita asioita. Lapset esittävät kysymyksiä, joihin meillä ei tässä maailmantilanteessa aina ole vastauksia. Mutta ikävät asiat eivät myöskään katoa vaikenemalla. Kaikesta voi puhua, myös lapsen kanssa.

”Puheeksi ottaminen suojelee lasta ja rakentaa luottamusta lapsen ja aikuisen välille”, Juusola sanoo. ”Jos varjelemme heitä kaikilta epämieluisilta tunteilta, olemme herkästi vaikeuksissa ennemmin tai myöhemmin.” Puhumattomuus voi myös olla lapsuudessa opittu malli, usein ylisukupolvinen perintö, joka voidaan murtaa.

Ihmiset eroavat, sairastuvat, menettävät läheisensä tai kohtaavat muunlaisen trauman. Tällaisia aiheita ei ole helppo ottaa puheeksi lapsen kanssa, mutta Juusolan mukaan kynnys kannattaa ylittää, sillä avoimen keskustelun merkitys lapsen hyvinvoinnille on kiistaton.

Mm. näihin kysymyksiin kirja antaa vastauksia: Miten käsittelen omat tunteeni ja kohtaan lapsen reaktiot ja kysymykset? Kuinka lapsi osallistetaan keskusteluun ja miten vältytään johdattelulta? Miten lapsen ikä- ja kehitystaso tulisi huomioida? Miten ja milloin avata keskustelu tai miten jatkaa keskustelun jälkeen?

Aino Juusola on trauma- ja kriisiterapiaan erikoistunut psykologi, jolla on usean vuoden kokemus lasten oikeuspsykologisista haastatteluista. Hän kouluttautuu parhaillaan kognitiiviseksi psykoterapeutiksi ja valmistelee oikeuspsykologian väitöskirjaa.

 

Aino Juusola, Jutellaanko? –  Miten käsitellä lapsen kanssa vaikeita asioita. Kirjapaja 2021. 208 s. Kansi Tiia Javanainen / Purotie Design. Kl 14.8. ISBN 978-952-354-458-1

 

Lisätietoja ja haastattelut: Marja-Liisa Saraste | viestintäpäällikkö | p. 040 553 4757| marja-liisa.saraste@kirjapaja.fi tai Aino Juusola| p. 044-3233 711 | aino.juusola@gmail.com

Pdf- ja arvostelukappaletilaukset:
Minna Vatja | mediakoordinaattori | minna.vatja@kirjapaja.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Lataa
Jutellaanko?_kansi_CMYK
Jutellaanko?_kansi_CMYK
Lataa
Aino Juusola
Aino Juusola
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kirjapaja
Kirjapaja
Itälahdenkatu 27 A
00210 Helsinki

0968774530http://www.kirjapaja.fi

Kirjapajan kustannusohjelmassa on monipuolisia ja moderneja tietokirjoja elämäntaidon, hyvinvoinnin, kulttuurin, kasvatuksen ja yhteiskunnan aloilta. Tuotannossamme on edustettuna myös maailmankatsomuksellinen, hengellinen ja teologinen kirjallisuus ja kirkolliset kirjat. Kirjapaja on kustantanut kirjoja jo vuodesta 1942.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kirjapaja

KUTSUmuistutus Timo Laanisen KESKUSTAN KUISKAAJA -kirjan julkistamistilaisuuteen27.9.2021 08:51:09 EEST | Kutsu

Odotetut muistelmat: TIMO LAANINEN, KESKUSTAN KUISKAAJA – VUOTENI POLITIIKASSA. Julkistamistilaisuus on torstaina 30.9. klo 9.30 Suomen Keskustan tiloissa, Apollonkatu 11 a, 00100 Helsinki. Riikka Uosukainen haastattelee Timo Laanista. VP. Ilmoittautuminen 27.9. mennessä: ilmo@kirjapaja.fi Lisätietoja, pdf- ja haastattelupyynnöt marja-liisa.saraste@kirjapaja.fi; 040 553 4757. Aamukahvitarjoilu klo 9:stä lähtien. Tervetuloa!

Irja Askolan elämäkerta piirtää esiin lempeän piispan ja ihmisen9.9.2021 15:00:00 EEST | Tiedote

Anne Mattsson kertoo teoksessaan Irja Askola – Elämäkerta (Kirjapaja) Suomen ensimmäisen naispuolisen piispan tarinan. Elämäkerta seuraa lasikaton rikkoneen lahjakkaan naisen vaiheita, kuinka Askola kasvoi yksinhuoltajaperheessä Lauritsalassa, eteni yliopistolta kansainvälisille areenoille, kirkon ykkösnaiseksi ja yhteiskunnalliseksi vaikuttajaksi. Teos luo intiimin kuvan ihmisestä, joka on aina puhunut tasa-arvon puolesta ja löytänyt yleisönsä myös runoilijana.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme