Naantalin kaupunki vuokraa Vanhan Raatihuoneen yritystoimintaan – tarjouskilpailu alkaa
5.10.2021 15:24:53 EEST | Naantalin kaupunki | Tiedote

Vanha Raatihuone on kulttuurihistoriallisesti arvokas kiinteistö. Päärakennus, vanha piharakennus sekä putka ovat suojeltuja rakennuksia. Lisäksi rakennuskantaan kuuluu autotalli sekä viereisen rakennuksen kanssa yhteinen jätekatos.
Mannerheimintiellä sijaitsevan Vanhan Raatihuoneen päärakennus on valmistunut vuonna 1887, ja raatihuoneena se on toiminut vuoteen 1964 saakka. Sen jälkeen paikalla on toiminut poliisiasema ja putka, ja tiloja on käytetty kaupunginhallituksen kokoustiloina ja kaupunginjohtajan asuntona. Nykyään Vanhassa Raatihuoneessa on päiväkoti, jonka toiminta päättyi tiloissa elokuussa 2021.
Nyt kaupunki haluaa laajentaa Vanhankaupungin yritys- ja matkailualuetta keskustan suuntaan vuokraamalla Raatihuoneen yrityskäyttöön. Tiloihin voisi sijoittua esimerkiksi majoitus-, kahvila- tai ravintolatoimintaa tai muuta matkailuun liittyvää liiketoimintaa.
Raatihuoneen päärakennusta on huollettu säännöllisesti ja se on siistissä kunnossa. Vuonna 1887 rakennettu piharakennus sekä vuonna 1912 rakennettu putka ovat heikkokuntoisia, ja vaativat peruskorjaustoimenpiteitä ennen käyttöönottoa. Tontilla on vielä käyttämättä rakennusoikeutta 150 neliötä.
– Vanha Raatihuone on tärkeä osa Naantalin Vanhaakaupunkia. Rakennuksissa tehtävien muutos- ja korjaustöiden tuleekin olla sellaisia, että rakennusten historiallisesti arvokas ja kaupunkikuvan kannalta merkittävä luonne säilyy, kuvailee Naantalin kaupungin kiinteistöpäällikkö Pekka Alm.
Tarjouksessa yrittäjän tulee kertoa rakennuksissa tehtävistä muutostöistä sekä liittää mukaan investointi- ja kehittämissuunnitelma. Ehdotetut rakennusten säilyttämiseen tähtäävät toimenpiteet otetaan huomioon vuokralaista valittaessa.
Valintaan vaikuttaa myönteisesti myös rakennusten kokonaisvaltaisen tehokas käyttötapa. Tarjouksessa tuleekin kertoa myös yritystoiminnan asiakaspaikkojen määrä sekä aukioloajat. Osa kiinteistöstä on mahdollista alivuokrata kaupungin luvalla.
Lisäksi tarjouksessa tulee kertoa, millaista toimintaa tiloihin suunnitellaan, mikä on arvioitu liikevaihto sekä liittää selvitys työllisyysvaikutuksista ja referensseistä.
Vanhan Raatihuoneen tarjouskilpailu ratkaistaan hinta- ja laatutekijöiden perusteella. Raatihuoneen rakennusten vuokran suuruus on 6 % tiloihin tulevan yrityksen liikevaihdosta, mutta vähintään 19 000 euroa vuodessa. Tarjoukset tulee jättää 30.11.2021 klo 15.00 mennessä.
Tutustu tarjouspyyntöön liitteineen kaupungin sivuilla www.naantali.fi/vanharaatihuone
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pekka Alm
kiinteistöpäällikkö
Naantalin kaupunki
044 733 4729
etunimi.sukunimi@naantali.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Naantalin kaupunki
Vanhustenviikko tarjoaa Naantalissa monipuolista ohjelmaa22.9.2026 08:31:21 EEST | Tiedote
Naantalissa vietetään valtakunnallista Vanhustenviikkoa 5.–11.10.2026. Viikon aikana eri puolilla kaupunkia järjestetään maksuttomia tapahtumia, joissa pääsee liikkumaan, oppimaan uutta, tapaamaan muita ja viettämään aikaa yhdessä.
Kirjailija Markus Nummi vierailee Naantalin pääkirjastossa17.9.2026 14:00:00 EEST | Tiedote
Palkittu kirjailija Markus Nummi saapuu Naantalin pääkirjaston vieraaksi tiistaina 22. syyskuuta klo 17.30. Kaikille avoimessa ja maksuttomassa tilaisuudessa Nummi kertoo kirjailijan työstään, teostensa synnystä sekä pitkästä urastaan suomalaisen kirjallisuuden ja elokuvan parissa.
Velkuan koululle ja Teersalon rantaan on valmistunut uusia liikuntapaikkoja – avajaisia vietetään 17.9.15.9.2026 09:58:17 EEST | Tiedote
Naantalin Velkuan yhtenäiskoulun pihalle on valmistunut paljon uusia liikuntalaitteita. Aikaisemmin kesällä Teersalon rannassa avattiin uusi ulkokuntoilupaikka. Liikuntapaikkojen avajaisia juhlitaan 17.9.
Naantalin pääkirjaston hissiremontti alkaa 21.9.14.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Naantalin pääkirjaston hissi remontoidaan syksyllä 2026. Hissiremontti alkaa maanantaina 21. syyskuuta, ja hissi on poissa käytöstä arviolta viiden viikon ajan. Remontti vaikuttaa koko Tullikadun kiinteistön toimintaan.
Luonnonmaan Sokon alueen tontit tarjouskilpailussa 15.9.–30.10.10.9.2026 10:21:46 EEST | Tiedote
Naantalin Luonnonmaan uuden Sokon alueen reilunkokoiset ja luonnonläheiset tontit tulevat avoimeen tarjouskilpailuun 15.9. Tontit sijaitsevat Luonnonmaan saaren länsiosassa Särkänsalmen läheisyydessä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
