Espoon kaupunki - Esbo stad

Ohjatun liikunnan Kimpassa kuntoon -esite uudistui

Jaa

Espoon kaupungin ohjatun liikunnan syys- ja kevätkauden esite uudistui. Uudessa Kimpassa kuntoon -esitteessä on kerrottu avointen liikuntaryhmien ajankohdat, mutta ilmoittautumista vaativat liikuntaryhmät löytyvät jatkossa vain verkosta. Uudistus on askel kohti paperisten esitteiden vähentämistä ja samalla parempaa palvelua, sillä verkossa tietoja voidaan päivittää ja pitää ajan tasalla.

Ohjatun liikunnan avointen liikuntaryhmien tarjontaa on lisätty ja ilmoittautumista vaativaa kurssitoimintaa hieman vähennetty. ”Olemme lisänneet avoimia liikuntaryhmiä, sillä haluamme tarjota liikuntamahdollisuuksia, joihin voi tulla mukaan missä vaiheessa vuotta vain, oman elämäntilanteensa mukaan. Haluamme myös kannustaa espoolaisia liikkumaan omissa arkiympäristöissään, ja avoimia liikuntaryhmiä järjestetäänkin perinteisten liikuntapaikkojen lisäksi mm. kauppakeskuksissa, rannoilla, jopa museossa”, kertoo liikuntapäällikkö Virpi Mikama.

Ilmoittautumista vaativaa kurssitoimintaa on edelleen, mutta esitteen sijaan tiedot löytyvät verkosta. ”Liikuntakursseille ilmoittaudutaan käytännössä ilmoittautumisajan puitteissa, tänä vuonna 8.-11.8. Vaikka kursseille voi ilmoittautua niin kauan kuin tilaa on, valtaosa asiakkaista ilmoittautuu välittömästi kurssi-ilmoittautumisten alkaessa. Koko vuoden voimassa olevaan esitteeseen onkin nyt haluttu laittaa vain avoin toiminta, johon voi osallistua milloin vain. ”Avoimeenkin toimintaan tulee mm. liikuntapaikkojen yllättävien remonttien vuoksi muutoksia. Ajantasaisin tieto löytyy siis myös tämän toiminnan osalta verkosta”, muistuttaa Mikama.

Liikuntaryhmien tiedot ovat selailtavana samalla sivulla, jolla niille ilmoittaudutaan, osoitteessa www.espoo.fi/ohjattuliikunta. Liikuntapalveluissa arvellaan, että tietojen siirtyminen verkkoon saattaa vaatia joiltakin esitteeseen tottuneilta opettelua, ja siksi apua onkin tarjolla. ”Jos tiedon löytämisen tai ilmoittautumisen kanssa on haasteita, liikuntaneuvontanumerossamme autetaan. Liikuntaneuvontapuhelimemme palvelee, heinäkuun kesätaukoa lukuun ottamatta, maanantaista perjantaihin klo 12-13 numerossa 09 816 60800.”

Tulevan kauden tarjonta löytyy osoitteessa www.espoo.fi/ohjattuliikunta.
Kimpassa kuntoon -esite on ladattavissa liikunnan verkkosivuilta ja painettu esite tulee jakoon heinäkuussa. 

Liitteet

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Espoon kaupunki - Esbo stad
Espoon kaupunki - Esbo stad
PL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD

+358 9 816 21http://www.espoo.fi

Espoon kaupungin liikuntapalvelut vastaa noin viidensadan liikunta- ja ulkoilupaikan käytöstä ja kunnosta. Seitsemän urheilupuistoa, kuusi urheiluhallia, noin 100 urheilukenttää, 8 avantoa, noin 200 kilometriä hiihtolatuja, kiintorasteja, uimarantoja jne. Lisäksi satoja ohjattuja liikuntaryhmiä viikottain. 

Koko Espoo liikkumaan! Omatoimisesti, ohjatusti, luontoon ja liikuntapaikoille!

www.espoo.fi/liikunta
#espooliikkuu

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme tältä julkaisijalta, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme