Oulun vuokrataso huokea – kasvu tasaista
Vuokrataso on kasvanut Oulussa vuodessa 1,5 prosentilla. Suhteellisesti vuosimuutos on ollut suurin kolmioissa ja suuremmissa asunnoissa (+1,9 %). Viiden vuoden tarkastelussa vuokrataso on kasvanut 6,6 prosentilla. Nopeimmin ovat kasvaneet yksiöiden vuokrat (+8,5 %). Keskineliövuokra on Oulussa 13,2 €/m², mikä on yli 100 000 asukkaan kaupunkien joukossa Suomen alhaisin.
Oulu on kasvanut viimeisen neljän vuoden aikana yli 200 000 asukkaan kaupunkien joukkoon. Kaupungin kasvun ennustetaan jatkuvan ja vuonna 2030 Oulussa arvioidaan olevan reilut 218 000 asukasta. Oulu myös ikääntyy nopeasti. Yli 75-vuotiaita on kaupungissa noin 10 000 enemmän vuonna 2030 kuin tänään.
”Oulussa tarjonta on kasvanut kysynnän mukana. Rakentaminen ja tarjonnan kasvu ovat pitäneet kokonaisvuokrat Oulussa matalina verrattuna muihin suuriin kaupunkeihin. Oulu koki Nokian matkapuhelinliiketoiminnan alamäen myötä rajun rakennemuutoksen 2010-luvun alkupuolella, mutta selvisi siitä nopeasti. Nykyään tietotekniikka-alan työpaikkoja on jo enemmän kuin ennen rakennemuutosta. Positiivinen työpaikkakehitys on pitänyt asuntojen kysynnän vahvana”, selostaa Suomen Vuokranantajien ekonomisti Sakari Rokkanen.
Koronakeväällä ei katsauksessa havaittu olleen vaikutuksia vuokrailmoitusten vuokrapyynteihin. Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä Vuokraovi.com-sivustolla ilmoitettujen yksiöiden kokonaisvuokran mediaani oli Oulussa 499 euroa. Ilmoitusten vuokrapyynnit olivat keskimäärin välillä 463–550 euroa.
Oulussa vuokralainen löytyi alkuvuodesta Vuokraovi.com-sivustolla keskimäärin 19 päivässä. Tilanne oli vastaava vuosi sitten samaan aikaan. Vuoden 2019 aikana keskimääräinen vuokra-aika oli yksiöille vertailukaupunkeihin verrattuna pitkähkö16 päivää, mikä kertoo Oulun runsaasta yksiöiden tarjonnasta. Kolmiot ja kaksiot vuokrattiin keskimäärin 19 päivässä.
”Oulussa on käynnissä keskustan kehittämishankekokonaisuus, mutta suurin vaikutus Oulun tulevaisuuden kaupunkikehitykseen on yliopiston sijoittumispäätöksellä. Siirtyykö kampus Raksilaan vai ei? Muutos lisäisi keskustan elinvoimaa, mutta heikentäisi nykykampuksen ympäristöä Linnanmaalla. Mullistus olisi kaupungin sisällä todella suuri, ja jo pelkkä alkuvaiheen suunnittelun käynnistyminen on vaikuttanut rakentamiseen kaupungissa. Toivottavasti kaupungin maankäytön linja saadaan nopeasti. Nykyinen epävarmuus haittaa asuntokauppaa ja rakentamista sekä keskustassa että Linnanmaalla”, Rokkanen pohtii.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sakari RokkanenEkonomisti
Puh:040 762 5340sakari.rokkanen@vuokranantajat.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen Vuokranantajat ry on valtakunnallinen yksityisten vuokranantajien järjestö. Edustamme Suomen yksityisiä vuokranantajia, jotka vuokraavat yli 300 000 asuntoa. Nämä asunnot ovat noin kolmasosa kaikista vuokra-asunnoista ja niissä asuu noin 440 000 asukasta. Suomen Vuokranantajat tarjoaa asiantuntijatietoa vuokrauksesta ja asuntosijoittamisesta ja valvoo jäsentensä etua vuokrasuhteisiin liittyvissä asioissa. Pyrimme jatkuvasti kehittämään analyysi- ja tutkimustoimintaamme, jotta pystymme tarjoamaan entistä parempaa ajankohtaista tilannetietoa ja syvällisempää analyysia vuokra- ja asuntomarkkinoista, asuntosijoittamisesta ja asuntopolitiikasta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Vuokranantajat ry
Asunto-osakeyhtiölakiin ehdotetaan uutta Airbnb-sääntelyä15.8.2025 08:59:16 EEST | Tiedote
Oikeusministeriön työryhmä ehdottaa yli 90 000 suomalaisen taloyhtiön arkea sääntelevään asunto-osakeyhtiölakiin lukuisia muutoksia, selvennyksiä ja täsmennyksiä. Paketti sisältää muun muassa lyhytvuokrausta koskevia pykäliä sekä osakkaan tiedonsaantioikeutta vahvistavaa sääntelyä. Suomen Vuokranantajia työryhmässä edustanut lakiasiainjohtaja Tarik Ahsanullah pitää kokonaisuutta kohtuullisena, vaikka hallintaanottomenettelyn sijaan Vuokranantajat ehdottivat kevyempää menettelyä Airbnb-häiriöiden kitkemiseksi.
Opiskelijoiden asumisen tuki muuttui – mitä ottaa huomioon kimppakämpän vuokrasopimuksessa?4.8.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Opiskelijat eivät enää 1.8.2025 jälkeen saa yleistä asumistukea, vaan jatkossa he voivat saada opintotuen asumislisää. Muutos on herättänyt kysymyksiä erityisesti kimppakämpissä asuvien opiskelijoiden vuokrasopimuksista. Suomen Vuokranantajat ry:n juristi Saara Penttilä kertoo, millainen vuokrasopimus toimii parhaiten.
Vuokrakehityksessä tehtiin historiaa – pääkaupunkiseudun vuokrat laskivat ensimmäistä kertaa tilastohistoriassa17.7.2025 08:59:51 EEST | Tiedote
Tilastokeskus on julkaissut vuokratilastot vuoden 2025 toiselta neljännekseltä huhti-kesäkuulta. Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat nousivat koko maassa keskimäärin 0,5 prosenttia vuoden takaisesta. Pääkaupunkiseudulla vuokrakehitys kääntyi selvästi laskevaksi – vuosimuutos oli -0,3 prosenttia. Muualla Suomessa vuokrat nousivat selkeästi enemmän, 0,9 prosenttia. Yhä useammalla alueella vuokrakehitys on jatkanut hidastumistaan ja pääkaupunkiseudun vuokrakehitys on selvästi laskevaa. Vuokrakehityksen kärjessä jatkavat Rovaniemi ja Oulu, sekä uutena kärkikolmikkoon nousi Vaasa, kommentoi Suomen Vuokranantajien ekonomisti Eemeli Karlsson.
Suomen Vuokranantajien uutena toiminnanjohtajana aloittaa Eeva Tammisalo: ”Teemme kaikkemme ollaksemme vuokranantajien ja asuntosijoittajien paras kumppani”11.7.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Suomen Vuokranantajat ry:n uudeksi toiminnanjohtajaksi on nimitetty Eeva Tammisalo (KTK, eMBA, ITS, AIT, 49). Tammisalo aloittaa tehtävässään 4.8.2025 alkaen.
Uusi vuokralainen tulossa? Vältä kalliit virheet näillä vinkeillä!9.7.2025 09:57:54 EEST | Tiedote
Kun vuokralaisvalinta on tehty ja vuokrasopimus solmittu, vuokranantajan tehtävät eivät suinkaan pääty siihen. Vuokrasuhteen sujuva alku rakentuu huolellisista valmisteluista ennen avainten luovutusta. Suomen Vuokranantajat ry:n juristi Elina Vilponen muistuttaa tärkeistä toimenpiteistä, jotka jokaisen vuokranantajan kannattaa hoitaa ennen vuokralaisen sisäänmuuttoa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme