Kreate Group Oyj

Päätös toteutusvaiheen käynnistämisestä Sulkavuoren keskuspuhdistamon rakennusteknisistä töistä tehty – Kreaten osuus noin 36 miljoonaa euroa

Jaa
Kreate Oy:n ja Aki Hyrkkönen Oy:n muodostama työyhteenliittymä TYL Sulkavuori vastaa Sulkavuoren keskuspuhdistamon rakennusteknisten töiden urakasta. Urakkasopimuksen arvo on 72 miljoonaa euroa. Päätösasiakirja toteutusvaiheen käynnistämisestä allekirjoitettiin 16.12.2021.
Sulkavuoren keskuspuhdistamo havainnekuva ilmasta ja maanalaisista rakenteista.
Sulkavuoren keskuspuhdistamo havainnekuva ilmasta ja maanalaisista rakenteista.

Projektinjohtourakkana toteutettava hanke käynnistyi elokuussa 2021 kehitysvaiheella, jonka tavoitteena oli optimoida rakentamisen toteutusta ja ratkaisujen kustannustehokkuutta.

– Laadimme kehitysvaiheessa työmaan yhteisen yleisaikataulun ja projektisuunnitelman sekä kehitimme hankkeen suunnitelmia kustannustehokkuuden ja aikataulun näkökulmasta yhdessä tilaajan ja muiden toimijoiden kanssa. Kehitystyö saatiin tehtyä hyvässä yhteistyössä ja työt kohteessa on tarkoitus aloittaa maaliskuussa, kertoo Kreaten yksikönjohtaja Sami Rantala.

Ympäristöinvestointi edistää kestävää kehitystä

Kangasalan, Lempäälän, Pirkkalan, Tampereen, Vesilahden ja Ylöjärven jätevesiä käsittelevä Sulkavuoren keskuspuhdistamo on Tampereen seudun merkittävimpiä ympäristöinvestointeja. Keskitetyllä jätevedenpuhdistuksella omistajakunnat edistävät alueellaan vesiensuojelua ja kestävää kehitystä sekä parantavat kiertotalouden toteuttamisen edellytyksiä.

– Lähdemme innokkaina toteuttamaan tätä merkittävää ympäristöinvestointia, jonka rakennustekniset työt vaativat monipuolista infrarakentamisen osaamista ja toimivaa yhteistyötä, summaa Rantala.

TYL Sulkavuori aloittaa Sulkavuoren keskuspuhdistamon rakennustekniset työt 1.3.2022. Työyhteenliittymän osalta rakennustyöt valmistuvat kesäkuussa 2025, minkä jälkeen jätevedet käännetään Sulkavuoren keskuspuhdistamolle. Tämän jälkeen keskuspuhdistamolla tehdään vielä viimeistelytöitä ja erilaisia säätöjä urakka-ajan loppuun asti.

Hankkeen arvo on noin 72 miljoonaa euroa, josta Kreaten 50 prosentin osuus kirjataan tilauskantaan vuoden 2021 viimeisellä vuosipuoliskolla.

Kreate Oy

Kirsi-Marjut Dickman

viestintäpäällikkö

Lisätiedot:
Työyhteenliittymän projektinjohtourakka: Sami Rantala, Kreate Oy, yksikönjohtaja, sillanrakentaminen ja -korjaus, sami.rantala@kreate.fi tai 0400 624 510.

Avainsanat

Kuvat

Sulkavuoren keskuspuhdistamo havainnekuva ilmasta ja maanalaisista rakenteista.
Sulkavuoren keskuspuhdistamo havainnekuva ilmasta ja maanalaisista rakenteista.
Lataa
Sulkavuoren keskuspuhdistamo havainnekuva porttinäkymä
Sulkavuoren keskuspuhdistamo havainnekuva porttinäkymä
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kreate Group Oyj
Kreate Group Oyj
Haarakaari 42
04360 Tuusula

https://kreate.fi/

Kreate Group on Suomen johtavia infrarakentajia. Yhtiö tarjoaa ratkaisuja siltoihin, teihin ja ratoihin, ympäristö- ja pohjarakentamiseen, kiertotalouteen sekä geoteknisiin tarpeisiin. Vaativien kohteiden erikoisosaaja panostaa kokonaisvaltaiseen laatuun ja kustannustehokkuuteen. Konsernin liikevaihto vuonna 2020 oli noin 235 miljoonaa euroa ja yhtiö työllistää yli 400 henkilöä. Kreate Group on listattu Nasdaq Helsinkiin.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kreate Group Oyj

Kreate Sverigelle merkittävä tunnelin sisustusurakka – yhtiön asema vaativien kallio- ja betonirakenteiden toteuttajana Ruotsissa vahvistuu12.4.2024 08:15:00 EEST | Tiedote

Kreate Sverige AB on allekirjoittanut norjalaisen AF Anläggning AB:n kanssa reilun 6 miljoonan euron arvoisen sopimuksen, johon kuuluu Tukholman ohitustien Lovön urakan kahden ramppitunnelin sisäverhousrakenteiden toteuttaminen. Lisäksi sopimukseen sisältyy noin 7 miljoonan euron optio kahden muun ramppitunnelin rakentamisesta.

Satamalaitoksen alue muuttuu vähäpäästöisesti Helsingin uudeksi asuinalueeksi – Kreate rakentaa hiilineutraalisti maalla ja meressä4.3.2024 10:00:00 EET | Tiedote

Kreate toteuttaa Nihdin urakassa maa- ja vesirakentamisen töitä osana Helsingin uuden asuinalueen rakentamista. Hanke etenee infrarakentamisen ympäristörasituksia keventäen: urakassa hyödynnetään sekä vähähiilistä betonia että työmaalla syntyvää purkubetonia, käytetään uusiutuvaa energiaa ja jätteistä valmistettua dieseliä sekä vähennetään pakokaasupäästöjä. Pelkästään vähähiilibetonin ansiosta puolitoista vuotta kestävällä hankkeella syntyy päästösäästöä jopa 200 000 CO₂-kiloa.

Kreate asentaa salaojamatot Korsvägenin rautatieasemalle Göteborgissa – yhtiön Ruotsin liiketoiminta kehittyy suotuisasti1.3.2024 09:30:31 EET | Tiedote

Kreate Sverige AB on solminut aiesopimuksen salaojamattojen asentamisesta West Link Contractors -työyhteenliittymän kanssa. Urakassa Kreate asentaa 20 000 neliömetriä salaojamattoa Korsvägenin rakenteilla olevalle rautatieasemalle ja sen tunneleihin Göteborgissa Ruotsissa. Sopimuksen arvo on noin 20 miljoonaa ruotsin kruunua eli noin 1,8 miljoonaa euroa. Inframarkkina on Ruotsissa hyvässä nosteessa, vaikka kokonaisuudessaan rakentamisen trendi on laskeva.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye