Storytel Oy

Päivi Alasalmen koukuttavassa Storytel Original -dekkarissa tavallinen nainen sotketaan rikollisten välienselvittelyyn

Jaa

Kirjailija innostui Alamaailman kuningatar -äänikirjasarjan kirjoittamisesta niin, että käsikirjoitus valmistui kuukausia etuajassa.

Alamaailman kuningatar julkaistaan Storytelissä keskiviikkona 18. joulukuuta samanaikaisesti sekä äänikirjana että e-kirjana. Tarina on jaettu kymmeneen jaksoon, ja ne lukee näyttelijä Jani Karvinen

Kaikki saa alkunsa Tampereelta. Rikoskonstaapelit Hallavainen ja Sirkiä tutkivat siellä arvoasuntoa, joka näyttää lähinnä teurastamolta. Verta on niin paljon, etteivät uhrit ole voineet selvitä hengissä. Kuka tai ketkä asunnossa ovat kuolleet ja missä ovat heidän ruumiinsa? Asukkaat, alamaailman kruunaamaton kuningaspari, ovat ainakin kadonneet kuin tuhka tuuleen. 

Samoihin aikoihin sosionomiksi valmistunut Anu Murtovuo muuttaa Tampereelle. Hän ei ole koskaan ennen asunut siellä, mutta yllättäen hänet tunnutaan tunnistavan joka kulmalla. Uhkaavat tilanteet seuraavat toisiaan. Anu saa myös kuulla synkistä perhesalaisuuksistaan. Lopulta hän lähtee Madridin tummaan yöhön salaperäiseen tapaamiseen, jonka seurauksia hän ei pysty edes kuvittelemaan. 

Kirjailija Päivi Alasalmi kirjoitti Storytel Original -sarjan nyt ensimmäistä kertaa. Hän kuvailee kokemusta hurjaksi ja intensiiviseksi. Alasalmi innostui työstä niin, että teksti valmistui peräti kolme kuukautta ennen sovittua määräaikaa. 

”Elin henkilöideni tahtiin, ja vauhti ja vaaralliset tilanteet saivat minut suorastaan hengästymään. En malttanut olla kirjoittamatta jokaikinen päivä.”

Sarjassa kahden nuoren naisen elämät kietoutuvat toisiinsa kieroutuneella tavalla ja menneisyyden vääryydet nousevat pintaan. Kiihkeätempoinen dekkari pitää jännityksen yllä loppuun saakka. Siinä on silti myös sopiva ripaus huumoria. 

Alamaailman kuningatar saatetaan lähitulevaisuudessa nähdä myös televisiossa, sillä tarinan sovittamisesta tv-sarjaksi neuvotellaan parhaillaan.

Päivi Alasalmi on monipuolinen kirjailija-käsikirjoittaja, joka on kirjoittanut muun muassa lukuisia romaaneja, novellikokoelmia ja lastenkirjoja sekä draamatekstejä niin televisioon, radioon kuin teatteriinkin. Hänet on palkittu työstään useasti ja hän on ollut myös Finlandia-palkintoehdokkaana.

Storytel Original -äänisisällöt on kirjoitettu suoraan kuunneltaviksi. Suomen Storytel julkaisee kotimaisia ja käännettyjä Storytel Original -äänikirjoja ja äänikirjasarjoja niin aikuisille kuin lapsille sekä podcasteja.

Sarjat ovat kuunneltavissa vain Storytel-kirjapalvelussa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoa ja lehdistökuuntelut:
Kustannuspäällikkö Mirka Vesala
mirka.vesala@storytel.com
Puh. 050 490 0245

Kuvat

Liitteet

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Storytel Oy
Storytel Oy
Hämeentie 19
00500 Helsinki

http://www.storytel.com

Storytel on yksi maailman johtavista äänikirjojen ja e-kirjojen suoratoistopalveluista, jonka visiona on tehdä maailmasta empaattisempi paikka tarinoiden kautta. Palvelu toimii älypuhelimelle tai tabletille ladattavan mobiilisovelluksen kautta ja antaa käyttäjälle mahdollisuuden nauttia tarinoista rajattomasti missä ja milloin vain. Suomessa Storytelin valikoima kattaa yli 200 000 ääni- ja e-kirjaa.

Paitsi digitaalinen kirjapalvelu Storytel on myös kasvava kustannuskonserni. Storytelin kustannustoiminta muodostuu useista kustantamoista, kuten Norstedts, Gummerus Kustannus, Massolit, StorySide, Printz Publishing, People's Press, Rabén & Sjögren, B. Wahlströms ja Norstedts Kartor. Storytel julkaisee myös itse suoraan kuunneltaviksi kirjoitettuja Storytel Original -äänikirjasarjoja sekä podcasteja. Ruotsissa vuonna 2005 perustettu Storytel toimii tällä hetkellä 20 maassa ja sen pääkonttori on Tukholmassa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Storytel Oy

Kumpaa kuuntelisit mieluummin, Michelle Obamaa vai Mercedes Bentsoa? Äänikirjapalvelu Storytel listasi kuunnelluimmat naisten elämäkerrat – miehet hallitsevat suosituimpien lukijoiden listaa6.3.2020 11:55:36 EETTiedote

Tulevana sunnuntaina 8.3.2020 vietetään kansainvälistä naistenpäivää. Sen kunniaksi äänikirjapalvelu Storytel on tehnyt listan palvelussaan kuunnelluimmista naisten elämäkerroista. Kärkikolmikosta voi päätellä, miten erilaiset tarinat puhuttelevat kuulijoita, sillä skaala venyy Valkoisesta talosta Itä-Helsingin lähiöihin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme