Olaf Brewing Oy

Pienpanimon NATO-olut sai satojen miljoonien yleisön, varastot myytiin tyhjäksi ja nyt otetaan OTAN-lonkeroa                

Jaa
Savonlinnalainen pienpanimo Olaf Brewing Oy julkaisi toukokuussa Suomen Nato-hakemuksen jättämisen yhteydessä OTAN Olutta -oluen. Tuotteesta ja panimosta on julkaistu maailmalla lähes 3000 uutisjuttua ja mediaseurantayhtiö Meltwaterin raportin mukaan tuote päätyi satojen miljoonien ihmisten tietoon. Oluen kysyntä räjähti ja panimo myi varastot tyhjäksi viikossa. Oluen suosion siivittämänä panimo lanseeraa nyt OTAN Lonkeroa -long drink juoman kuuman NATO-kesän virvokkeeksi.

Savonlinnalaisen pienpanimo OTAN-olutta sai valtavan näkyvyyden maailmalla. Mediaseurantayhtiö Meltwaterin toimittaman raportin mukaan oluesta kirjoitettiin pelkästään verkkojulkaisuihin ympäri maailman lähes 3000 juttua. Pelkästään Yhdysvalloissa julkaistiin asiasta yli 1000 juttua. Meltwaterin arvion mukaan tuotteen ja panimon saaman ansaitun julkisuuden arvo olisi ostettuna mediakampanjana ollut 68 000 000 euroa. Näissä luvuissa ei ole mukana lukuisat TV-haastattelut ja jutut.

"Saamamme huomio oli valtaisaa ja yllätti meidät täysin. Oluen julkaistuamme olivat seuraavat 2 viikkoa melkoista mediahulinaa, parhaimpina päivinä saimme 200 puhelua päivässä ja sähköposteja tulvi satoja ympäri maailman. Savonlinnassa panimollamme kävi toimittajia Hollannista, Yhdysvalloista ja Tsekistä ja haastatteluja annettiin kaikille suurille uutistoimistoille sekä Japaniin saakka. Ystäväni ympäri maailmaa ovat lähettäneet minulle kuvia kotipaikkakuntiensa pienien lehtien sivuista, joissa on ollut uutinen OTAN-oluesta. Tehtiin siis tämän oluen kanssa globaali lanseeraus käytännössä nollabudjetilla." toteaa Olaf Brewingin toimitusjohtaja Petteri Vänttinen.

Oluen saama mediahuomio näkyi myös myynnissä. Panimo myytiin tyhjäksi oluesta alle viikossa ja samalla polkaistiin käyntiin OTAN-oluen tuotanto kaikella kapasiteetilla mitä panimolla käytössään on. "Kaikki OTAN-olut mitä teemme lähtee edelleen vielä näin kesäkuun lopussakin panimolta käytännössä samana päivänä kun se valmistuu, ja enemmänkin menisi." kertoo Vänttinen. Vänttinen jatkaa: "Oluen saatavuudesta saimme runsaasti kyselyjä ympäri maailman, varsinkin Yhdysvalloista. Ensimmäiset erät olutta toimitettiin tanskalaiseen oluen verkkokauppaan kesäkuussa. Tutkimme parhaillaan mahdollisuuksia Yhdysvaltain markkinoilla."

Oluen valmistaminen poiki panimon edustajille kutsun myös Yhdysvaltain Suomen suurlähetystön itsenäisyyspäivän vastaanotolle 16.6.2022. "Lähetystössäkin oltiin asia pantu merkille ja saimme kutsun juhliin." sanoo Vänttinen.

Oluen suosion siivittämänä Olaf Brewing lanseeraa nyt myös OTAN Lonkeroa -long drinkin. Tuote tulee myyntiin 28.6.2022. "Lonkero on lähes kansallisjuoman asemassa Suomessa ja kaikillehan ei olut maistu, joten nyt voi sitten nostella maljoja myös OTAN Lonkerolla, joka on perinteinen ginipohjainen greippilonkero. Ja toivotaan, että Suomen NATO-jäsenyysneuvottelut nytkähtävät eteenpäin tällä viikolla Madridin huippukokouksessa ja syytä maljojen nosteluun olisi jatkossa silläkin saralla."

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Petteri Vänttinen
P: 050 5638764
Email: petteri@olafbrewing.com

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Olaf Brewing Oy
Olaf Brewing Oy
Laivamiehentie 5
57510 SAVONLINNA

050 563 8764https://www.olafbrewing.com

Olaf Brewing Oy on Savonlinnassa vuonna 2015 perustettu pienpanimo. Yhtiö on kasvanut vauhdikkaasti, liikevaihto on oli vuonna 2017 69 000€ ja vuonna 2020 1 400 000€. Yhtiö aloitti vuonna 2021 oluiden maahantuonnin ja tuo nyt maahan yksinoikeudella tanskalaisen huippu-craftpanimo Mikkellerin oluita. Yhtiö oli myös vuonna 2020 ensimmäinen hygieniatoimialan ulkopuolinen toimija joka aloitti koronaepidemian alussa käsidesin tuotannon. Tähän mennessä yhtiö on myynyt oluitaan pääosin päivittäistavarakauppoihin ja ravintoloihin kotimaassa, ja myös tehnyt vientiä Venäjälle, Sveitsiin ja Tanskaan. Tällä hetkellä yritys työllistää ympäri vuoden 5 täyspäiväistä työntekijää. Savonlinnan vilkkaan kesäsesongin aikana yritys työllistää 4:ssä eri Savonlinnan alueella sijaitsevassa toimipisteessään (3 ravintolaa, 1 myymälä) 17 henkilöä. Yritys tunnettiin aiemmin nimellä Mustan Virran Panimo, nimi muuttui vuoden 2020 Olaf Brewingiksi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Olaf Brewing Oy

Savonlinnalaisen pienpanimon oluiden valmistus alkaa Brasiliassa13.7.2021 09:45:00 EEST | Tiedote

Savonlinnalaisen pienpanimon Olaf Brewingin oluiden valmistus alkoi Brasiliassa. Panimon oluet valmistetaan suomalaisesta maltaasta Savonlinnassa kehitettyjen reseptien mukaan. Oluiden valmistus Brasiliassa tapahtuu Santa Catarinan osavaltiossa sijaitsevassa Jaragua Do Sulin kaupungissa panimoyhtiö Cherokee Brewingin tuotantolaitoksessa. Alkuvaiheessa tuotantokapasiteetti on 100 000 litraa kuukaudessa ja oluet myydään pääasiassa 14 miljoonan asukkaan Sao Paolon alueen vähittäistavarakauppoihin ja ravintoloihin, sekä craft-oluisiin erikoistuneisiin kauppoihin ympäri Brasilian.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye