Pitkäjänteistä TKI-rahoitusta ja koulutuksen kunnianpalautus, lupasivat puolueet yliopistoille Unifin vaalipaneelissa
Miltä näyttää yliopistojen ja Suomen tulevaisuus? Tähän kysymykseen etsittiin vastauksia, kun puolueet kokoontuivat keskiviikkona 8.2. kaikkien suomalaisten yliopistojen ja Unifin yhteiseen vaalikeskusteluun. Yksi keskeisistä huolista rehtorien ja monien keskustelijoidenkin mielessä oli se, että lausahdus suomalaisista maailman osaavimpana kansana ei enää pidä paikkaansa. Suomalaisten koulutustaso on laskenut 2000-luvulla dramaattisesti.
– Päätöksiä suunnan kääntämiseksi tarvitaan nyt, painotti Unifin varapuheenjohtaja Sari Lindblom.
Unifin puheenjohtaja Jukka Kola muistutti panelisteja siitä, että talouden kasvu ja suomalaisten hyvinvointi riippuvat työn tuottavuuden parantumisesta, mikä vaatii henkisen pääoman lisäämistä ja osaamistason nostoa. Suomen ei kannata hukata mahdollisuuksiaan osaajapulaan vaan korottaa julkinen yliopistorahoitus verrokkimaiden tasolle.
– Meillä on tahto ja keinoja nostaa Suomi uuteen nousuun, Kola kiteytti yliopistojen viestin päättäjille.
Yhteisellä TKI-polulla pysyteltävä myös jatkossa
Heti aluksi panelistit saivat eteensä madonluvut EUA:n Public Funding Observatorysta: Suomessa julkisen yliopistorahoituksen kehitys on laskenut suhteessa bruttokansantuotteen kehittymiseen koko viime vuosikymmenen, ja yliopistojen henkilöstömäärä suhteessa opiskelijoihin on pienentynyt.
– Rahoituksen ero verrattuna Norjaan, Tanskaan ja Ruotsiin on mykistävä. Suomi asettuu kehityksessä samaan kategoriaan Romanian ja Bulgarian kanssa, juontaja Seija Vaaherkumpu totesi ja kysyi panelisteilta, mitä nämä tekisivät tilanteen korjaamiseksi.
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtmanin mielestä aloitettua rahoituksen korjausliikettä pitää jatkaa TKI-investoinneilla, perusrahoituksen turvaamisella ja koulutusasteen kääntämisellä nousuun. Myös tiede- ja kulttuuriministeri, keskustan Petri Honkonen oli samoilla linjoilla: aloituspaikkojen lisäämiseen tarvitaan ehdottomasti lisää panostuksia.
– Mielelläni vahvistaisin myös perusrahoitusta korkeakoulujen ja yliopistojen osalta, mutta se edellyttää sitä, että talouteen saadaan lisää liikkumavaraa, Honkonen sanoi.
Vihreiden puheenjohtaja, ympäristöministeri Maria Ohisalo totesi, että tulevan hallituskauden keskeinen tehtävä on koulutuksen kunnianpalautuksen jatkaminen. Satoja miljoonia lisäeuroja tarvitaan pelkästään nuorten koulutusasteen nostamiseen.
– Vihreät ovat kyllä niihin panostuksiin valmiita.
Inhimilliseen pääomaan investoitava talouskurimuksesta huolimatta
Vasemmistoliiton puheenjohtaja, opetusministeri Li Andersson piti tärkeänä etenkin sitä, että TKI-potista ohjataan riittävä osuus yliopistojen perusrahoitukseen. Sivistysvaliokunnan puheenjohtaja, kokoomuksen Paula Risikko puolestaan viittasi puolueensa vaaliohjelmaan.
– Olemme linjanneet, että pääomitamme korkeakouluja miljardilla, Risikko sanoi.
Pitkäjänteisen rahoituksen puolesta puhuivat niin ikään perussuomalaisten kansanedustaja Sakari Puisto ja RKP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anders Adlercreutz. Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah muistutti myös, että TKI-panostusten lisääminen ei saa tarkoittaa muun yliopistorahoituksen unohtamista.
Kaikki puolueet olivat yhtä mieltä siitä, että TKI-rahoituksen nosto neljään prosenttiin BKT:stä saavutetaan vuoteen 2030 mennessä sovitusti. Mutta kun kysyttiin, olisivatko kaikki valmiita tähän myös siinä tapauksessa, että se heikentäisi muita julkisia palveluita, syntyi jo hieman hajontaa.
– Tulevalla hallituksella on edessään vaikea yhtälö. Olennaista kuitenkin on, että inhimilliseen pääomaan investoidaan riittävästi, vaikka sitten valtion budjetin tasapainottamisesta tinkien, muistutti keskustelijoita taloustieteilijä Sixten Korkman.
Tutkimus- ja innovaationeuvoston vahvistamiselle kannatusta
Mitä muuta tulevan hallituksen pitäisi tehdä kuin lisätä yliopistojen rahoitusta? Puiston mielestä yksi Suomen TKI-järjestelmän heikkouksista on huono koordinaatio, johon hän toivoo muutosta jo lähivuosina.
– Uskon että yksi seuraavan hallituskauden keskeisistä teemoista on se, miten uudistamme Tutkimus- ja innovaationeuvoston ja teemme siitä aktiivisen toimijan, Puisto sanoi ja keräsi ehdotukselleen kannatusta.
Risikko puolestaan tahtoisi, että tutkimustietoa hyödynnettäisiin enemmän hallitusneuvotteluissa ja leikkauskohteiden valinnassa: vaikuttavuustieto auttaisi priorisoimaan kaikilla sektoreilla. Myös Ohisalo piti asiantuntijatiedon käytön lisäämistä hyvänä asiana.
Adlercreutz puolestaan muistutti kuulijoita siitä, että poliitikkojen ei pidä puuttua siihen, mitä saa tutkia ja mitä ei.
– Meidän pitää kunnioittaa yliopistojen vapautta ja uskoa siihen, että oivallukset löytävät tiensä pinnalle.
Keskustelua kirvoitti myös kansainvälisten osaajien houkuttelu. Honkonen kohentaisi Suomen vetovoimaa uudistamalla tieteen rahoitusjärjestelmää ja Essayah parantaisi tutkimusryhmien mahdollisuuksia saada EU-rahoitusta. Lisäksi on tärkeää pitää huolta koko Euroopan houkuttelevuudesta tutkijoiden silmissä.
– Pitää ymmärtää, että kilpailu on globaalia tällä areenalla, Essayah totesi.
Henkistä huoltovarmuutta tarvitaan
Vaalikeskusteluun opiskelijoiden terveiset toi SYL:n puheenjohtaja Lotta Leinonen. Liiton tavoite, 100 euron korotus opintotukeen, sai puolueilta vaihtelevaa kannatusta. Muina keinoina opiskelijoiden tukemiseksi päättäjät mainitsivat muun muassa opintolainojen korkoavustuksen ja opintotuen tulorajojen noston.
– Meidän tavoitteenamme on vähintään 100 euron tasokorotus opintorahaan, Andersson totesi.
Keskustelun päätteeksi professori Elina Knihtilä haastoi vielä panelisteja radikaaliin koulutuspoliittiseen ajatteluun. Hän muistutti, että tiede ja taide auttavat näkemään mahdollisuuksia myös siellä, missä kaikki saattaa tuntua mahdottomalta. Sivistyksen ja kulttuurin voima herätti panelisteissa vahvaa vastakaikua.
– Se on kulmakivi kansakuntamme henkiselle huoltovarmuudelle, Lindtman kiteytti.
Ensimmäistä kertaa järjestetty kaikkien suomalaisten yliopistojen ja Unifin yhteinen vaalikeskustelu keräsi yli 500 kuulijaa Helsingin yliopiston juhlasaliin. Lähes 300 kuulijaa seuravasi keskustelun suoraa verkkolähetystä. Keskustelun tallenne on katsovissa täällä.
Lisätietoja: Jenni Koistinen, Asiantuntija, viestintä ja yhteiskuntasuhteet, 050 5506122
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jenni KoistinenViestinnän asiantuntija, Suomen yliopistojen rehtorineuvosto Unifi ry
Puh:+358 50 5506122jenni.koistinen@unifi.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI ry
Yliopistot korjaavat virheelliset valinnat kevään 2023 yhteisvalinnassa26.5.2023 14:46:53 EEST | Tiedote
Opintopolku-palvelussa tapahtuneen virheen vuoksi osaa yhteisvalinnan ei-ensikertalaisista hakijoista on käsitelty ensikertalaisina, ja heille on myönnetty opiskelupaikka todistusvalinnassa virheellisesti. Yliopistot korjaavat virheellisiä opiskelupaikkapäätöksiä.
Certificate-based admission to universities will be overhauled in 2026 – Vice-Rectors for Education have presented a proposal for a new scoring model for certificate-based admission17.5.2023 10:00:00 EEST | Press release
The proposed scoring model would ease the pressures on general upper secondary students and allow them to focus on subjects interesting them. The new scoring model for certificate-based admission will be published in autumn 2023.
Universitetens betygsantagning förnyas 2026 – Prorektorerna gav ett förslag om en ny poängsättning för betygsantagningen17.5.2023 10:00:00 EEST | Tiedote
Den föreslagna poängsättningsmodellen minskar pressen på gymnasieelever och ger dem bättre förutsättningar att fokusera på ämnen som intresserar dem. Den nya poängsättningen för betygsantagning publiceras hösten 2023.
Yliopistojen todistusvalinta uudistuu 2026 – Koulutusvararehtorit antoivat esityksen uudesta todistusvalinnan pisteytyksestä17.5.2023 10:00:00 EEST | Tiedote
Esitetty pisteytysmalli vähentää lukiolaisten paineita ja antaa heille paremman mahdollisuuden keskittyä itseään kiinnostaviin aineisiin. Uusi todistusvalinnan pisteytys julkaistaan syksyllä 2023.
Suomi tarvitsee hallitusohjelman, jolla vauhditetaan osaamiseen ja tutkimukseen perustuvaa kestävää taloutta13.4.2023 10:00:00 EEST | Tiedote
Suomen yliopistojen viesti seuraavalle hallitukselle on: Panostetaan laadukkaaseen perustutkimukseen, korkeatasoiseen osaamiseen sekä laajapohjaiseen sivistykseen. Hallitusohjelmaan tulee kirjata ne keinot, joilla varmistetaan riittävät resurssit tutkimukselle ja koulutukselle. Tiede- ja korkeakoulupolitiikkaa tulee rakentaa pitkäjänteisesti kansainvälisen toimintaympäristön muutokset huomioiden. Unifi on laatinut hallitusohjelmaneuvottelijoiden käsikirjan työkaluksi tulevalle hallitukselle ja päättäjille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme