Pohjois-Karjalan OsuuskauppaPohjois-Karjalan Osuuskauppa

PKO mukaan ennätyslaajaan Pidä huolta -kampanjaan nuorten mielenterveyden edistämiseksi

Jaa
Korona-aika on lisännyt nuorten pahoinvointia ja ahdistuneisuutta. Tämä näkyy matalan kynnyksen mielenterveyspalvelujen ruuhkautumisena paitsi valtakunnallisesti, myös Pohjois-Karjalassa. Toivon Kärki ry:n ja MIELI ry:n yhteisen Pidä Huolta -hyväntekeväisyyshaasteen avulla kerätään rahaa nuorten mielenterveystyöhön yli 70 suomalaisen artistin voimin. Pohjois-Karjalan Osuuskauppa (PK) liittyy 10 000 euron lahjoituksella osaksi LähiTapiolan ja S-ryhmän yhteistä puolen miljoonan euron kokonaislahjoitusta.

Korona-aikana erityisesti nuoret ovat olleet tiukoilla. MIELI ry:n alkuvuonna tekemän kyselyn mukaan lähes kaksi kolmesta 18–24-vuotiaasta vastasi kokeneensa uupumusta, masennusta ja jopa ahdistusta. Kriisiapuna toimivaan Sekasin-chattiin tuli viime vuonna yli 170 000 yhteydenottoa, joista vain joka viidenteen pystyttiin vastaamaan. 

– Nuoret tarvitsevat tukea nyt enemmän kuin koskaan. Sen lisäksi että yhteydenottojen määrä on kasvanut, koronapandemia on lisännyt nuorten huolia ja tuen tarvetta. Nuorten auttamiseksi tarvitaan laajasti sekä matalan kynnyksen apua että jokaisen nuoren mielenterveyttä tukevia toimenpiteitä. Olemme vaikuttuneita ja kiitollisia siitä, että Pidä Huolta -kampanjan artistit ovat nyt uudella tavalla yhdistämässä yritysten ja yksityisten voimat nuorten hyväksi, kertoo MIELI ry:n toiminnanjohtaja Sari Aalto-Matturi

Pidä huolta -kampanjan keskiössä on edesmenneen Pave Maijasen ikonisesta Pidä huolta -kappaleesta tehty uusi versio. Mukana on yli 70 suomalaista artistia. Lahjoitukset ohjataan lyhentämättöminä nuorten mielenterveystyöhön. Kampanjan mahdollistajina toimivat S-ryhmä ja LähiTapiola lahjoittavat alkupääomaksi 500 000 euroa ja mahdollistavat tuhansien nuorten kohtaamisen matalan kynnyksen mielenterveyspalvelujen piirissä. 


– Yhteistä hyvää -arvomme mukaisesti tartuimme välittömästi tilaisuuteen lähteä mukaan Pidä huolta -kampanjaan, koska näin voimme tehdä ennaltaehkäisevää kansanterveystyötä. PKO:n 10 000 euron lahjoitus yhteiseen kampanjapottiin auttaa osaltaan tarjoamaan apua myös oman maakunnan nuorille Mieli ry:n Sekasin-chatin kautta, toimitusjohtaja Juha Kivelä avaa kokonaisuutta.

Kuka tahansa voi osallistua hyväntekeväisyyshaasteeseen lahjoittamalla pidahuolta.fi -sivuston kautta. Lahjoitustuotot ohjataan lyhentämättöminä hyväntekeväisyyteen. Suurin osa lahjoituksista kanavoidaan MIELI ry:n kautta keskustelupalvelu Sekasin-chattiin, jonka kautta pystytään auttamaan vaikeissa elämäntilanteissa olevia nuoria. Lahjoitusrahoilla tuetaan myös nuorten mielenterveystaitojen vahvistamistyötä kouluissa. 

– Monelle nuorelle avun tarjoaa jo se, että hän saa keskustella jonkun kanssa esimerkiksi yksinäisyyteen, arjessa jaksamiseen, kiusatuksi joutumiseen tai itsetuhoisuuteen liittyvistä ajatuksista ja tuntemuksista. Valtakunnallisessa chatissa on myös pohjoiskarjalaisia koulutettuja vapaaehtoisia keskustelemassa nuorten kanssa. Chatin lisäksi elämän ongelmatilanteisiin löytyy apua ja ohjeita myös internetistä osoitteesta www.pohjoiskarjalankriisikeskus.fi. Kriisikeskuksen ammattilaisten kanssa kasvokkain- tai etävastaanotoille voi varata aikoja joko nettisivujen kalenterista tai arkipäivisin kello 12–16 numerosta 013 316 244, Pohjois-Karjalan mielenterveysseuran toiminnanjohtaja Kimmo Räty sanoo.

Suomen Mielenterveys ry:n (Mieli) muodostavat 54 paikallista jäsenjärjestöä ja 32 valtakunnallista     järjestöä. Pohjois-Karjalan mielenterveysseura kriisityön tukena ry on yksi Mieli ry:n jäsenjärjestöistä. Pohjois-Karjalan kriisikeskus on yksi 22 kriisikeskuksesta Suomessa ja tarjoaa helposti saatavilla olevaa keskusteluapua kaikille pohjoiskarjalaisille.

– PKO:n omistajille tehdyn kyselyn mukaan osuuskaupalta toivotaan nimenomaan nuorten syrjäytymisen vastaista työtä. Siksi lahjoituksemme lisäksi hyväntekeväisyyshaaste näkyy somekanavissamme syksyn ajan. Kannustamme sekä PKO:n omistajia että yhteistyökumppaneitamme mukaan kampanjaan. Julkinen sektori ei täysin pysty vastaamaan nuorten nopeasti kasvaneeseen avuntarpeeseen, joten lapset ja nuoret tarvitsevat nyt kolmannen sektorin, yritysten ja yksityishenkilöiden tukea, PKO:n viestintä- ja vastuullisuusjohtaja Petri Vähä sanoo.
 

Nuorten hätä näkyy matalan kynnyksen kriisipalveluissa:  

Nuorten matalan kynnyksen kriisiapuun Sekasin-chattiin tuli yli 170 000 yhteydenottoa vuonna 2020, joista vain joka viidenteen pystyttiin vastaamaan. Vuonna 2020 yhteydenottojen määrät ovat kasvoivat noin neljänneksellä. Nuorten Sekasin-chatissa oli vuonna 2020 myös kaikkien aikojen kiireisin heinäkuu: yhteydenottoja tuli 12 000. Sekasin-chatissa on havaittu myös se, että koronapandemia vaikuttaa vakavoittavan nuorten yhteydenottojen aiheita. Aiemmin huonosti voineet nuoret, ovat korona-aikana voineet entistä huonommin. Samalla tavalla yksinäiset nuoret, ovat nyt entistä yksinäisempiä.   

Sekasin-chatin lisäksi myös Kriisipuhelimeen tulee tällä hetkellä eniten puheluja nuorilta aikuisilta. Yhteydenottojen yleisin syy on yleinen paha olo ja ahdistuneisuus. 

Erityisesti koronapandemiaan liittyvien rajoitusten takia muuttunut arki on kuormittanut nuoria. Etäkoulu, puuttuvat kaverikontaktit, tulevaisuuden epävarmuus sekä huoli omasta ja läheisten terveydestä on haastanut jaksamista.  


Pidä huolta -hyväntekeväisyyshaaste
 

Pidä huolta -hyväntekeväisyyshaaste on ennennäkemättömän artistien, yksityishenkilöiden ja yritysten yhteistyöhanke. Tavoitteena on auttaa nuorten akuuttia mielenterveystyötä. 

Hyväntekeväisyyshaasteen keskiössä on edesmenneen Pave Maijasen ikonisesta Pidä huolta -kappaleesta toteutettu uusi versio. Mukana kappaleessa on yli 70 suomalaista artistia 

Kappaleen ovat tuottaneet Jukka ImmonenAntti RZY RiihimäkiJurek ja Eppu Kosonen

Hankkeen taustalla ovat Toivon Kärki ry:n ja MIELI Suomen Mielenterveys ry. S-ryhmä ja LähiTapiola ovat hyväntekeväisyyshaasteen yhteistyökumppanit ja lahjoittavat kampanjan alkupääomaksi 500 000 euroa. 


Kuinka voit lahjoittaa? 
 

Tutustu eri lahjoitustapoihin pidahuolta.fi -sivustolla. 

Voit lahjoittaa 10 euroa lähettämällä tekstiviestin MIELI numeroon 16499.  

Myös kuuntelemalla Pidä huolta -kappaletta suoratoistopalveluissa voi auttaa: kappaleen ja musiikkivideon tuottamat suoratoistokorvaukset ohjataan lahjoituspottiin.

Mielenterveyspalvelujen käyttö Siun Soten alueella (ylilääkäri Johanna Suvanto)
Siun soten alueella mielenterveys- ja päihdepalveluita käyttää vuodessa noin 12 000 asukasta eli  7% alueemme väestöstä.  Palveluiden käyttäjistä 15-29-vuotiaita nuoria on noin neljäsosa. Ensikäynti psykiatrisella sairaanhoitajalla toteutuu viimeistään 1 kk:n sisällä yhteydenotosta.  Siun soten alueen yhteystiedot avun saamiseksi mielenterveyden tai päihdepulmiin löydät täältä: https://www.siunsote.fi/fi/mielenterveys-ja-paihdepalvelut ja lapsille ja nuorille kohdennetun Onks tää normaalia -chatin täältä: https://normaali.fi/siunsote/

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot: MIELI ry, viestinnän asiantuntija Jutta Kajander, p. 040 801 4429, etunimi.sukunimi(at)mieli.fi
Pohjois-Karjalan mielenterveysseura, toiminnanjohtaja Kimmo Räty, p. 050 370 5371 (ti 21.9. klo 13-15)
PKO, viestintä- ja vastuullisuusjohtaja Petri Vähä, p. 010 762 2034, petri.vaha@sok.fi
Siun sote, mielenterveys- ja päihdepalvelut, ylilääkäri Johanna Suvanto, johanna.suvanto@siunsote.fi

Tietoja julkaisijasta

Pohjois-Karjalan Osuuskauppa
Pohjois-Karjalan Osuuskauppa



Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Karjalan Osuuskauppa

Vuoden kesätyöntekijä on Anniina Marttila Pohjois-Karjalan Osuuskaupasta5.10.2023 09:00:00 EEST | Tiedote

Oikotie Työpaikat ja Vastuullinen kesäduuni palkitsee vuosittain Vuoden kesätyöntekijän. Tänä vuonna voittajan valitsi yksi Oikotien vastuullisuusyhteisön pääkumppaneista Elinkeinoelämän keskusliitto EK. Voittajan valitseminen oli tänä vuonna erityisen haastavaa, sillä erinomaisia ehdokkaita oli yhteensä 51. Vuoden kesätyöntekijä 2023 Anniina Marttila erottui kuitenkin tästä joukosta edukseen hänen kesätyöstään saaman poikkeuksellisen upean palautteen perusteella.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye