Pohjois-Savossa 14 300 työtöntä työnhakijaa tammikuussa
Pohjois-Savossa oli tammikuun lopussa 14 319 työtöntä työnhakijaa, mikä on 2 300 työtöntä enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Luku sisältää myös vuodenvaihteessa Pohjois-Savoon liittyneen Joroisten kunnan työttömät. Henkilökohtaisesti ilmoittautuneita lomautettuja oli tammikuun lopussa 2 500, mikä on lähes 1 300 lomautettua enemmän kuin vuosi sitten vastaavana aikana. Kuitenkin lomautettujen määrä kääntyi vuodenvaihteen huippulukujen jälkeen jälleen laskuun.
Ilman lomautettuja työttömien määrä lisääntyi vajaalla 1 100 työttömällä viime vuodesta.
Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta Pohjois-Savossa on 12,7 %, mikä on myös koko maan keskiarvo. Pohjois-Savossa työttömien osuus työvoimasta on nyt 2,1 %-yksikköä viime vuotta korkeampi.
Nuoria, alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli tammikuun lopussa 1 800, mikä on 17 % enemmän kuin vuosi sitten.
Pitkäaikaistyöttömiä oli hiukan reilut 4 500, mikä on lähes kolmannes enemmän kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan.
Seutukunnittain tarkasteltuna työttömyys lisääntyi kaikilla Pohjois-Savon seuduilla, eniten Varkauden seudulla (+27 %). Matalin työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta on Sisä-Savon seudulla (11,3 %) ja vastaavasti korkein Varkauden seudulla (15,1 %).
Tammikuussa uusia avoimia työpaikkoja oli yli 3 100, mikä on kuitenkin 22 % viime vuotta vähemmän.
Yhteyshenkilöt
Ylitarkastaja Raili Nissinen
Pohjois-Savon ELY-keskus
p. 0295 026 541
raili.nissinen(at)ely-keskus.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Pohjois-Savon ELY-keskusPL 2000, Kallanranta 11
70101 Kuopio
0295 026 500http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-pohjois-savo
Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Savon ELY-keskus
ELY-keskuksen rahoituskatsaus: Yli 200 miljoonaa euroa Pohjois-Savon kehittämiseen vuonna 202516.12.2025 09:37:44 EET | Tiedote
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) kanavoi yli 200 miljoonaa euroa vuonna 2025. Rahoituksella edistettiin Pohjois-Savon elinvoimaisuutta ja tuettiin koko Itä-Suomen julkista henkilöliikennettä, maantieverkon ylläpitoa ja hoitoa sekä yksityisteiden perusparantamista. Nyt julkaistussa tiedotteessa rahoituksen tarkastelujakso on 1.1.-30.11.2025.
Pohjois-Savon ELY-keskus edistää kestävää liikkumista11.12.2025 12:12:39 EET | Tiedote
Kestävällä liikkumisella tarkoitetaan ympäristön ja yhteiskunnan kannalta suotuisia kulkutapoja, jotka ovat taloudellisia, turvallisia sekä usein myös liikkujan terveyttä kohentavia. Pohjois-Savon ELY-keskus edistävää kestävää liikkumista muun muassa parantamalla jalankulku- ja pyöräilyolosuhteita sekä hankkimalla joukkoliikennettä.
Stay with us -pilotilla pitovoimaa kansainvälisiin opiskelijoihin2.12.2025 10:05:43 EET | Tiedote
Lapin ja Pohjois-Savon korkeakouluissa on käynnistynyt Stay with us -palvelupilotti, jonka tavoitteena on lisätä kansainvälisten opiskelijoiden halua ja mahdollisuutta jäädä alueille.
Pohjois-Savon ELY-keskus päivitti työlupalinjaustaan1.12.2025 09:56:49 EET | Tiedote
Alueellisen työlupalinjauksen tarkoituksena on tukea työvoiman saatavuutta Pohjois-Savon ELY-keskuksen alueella huomioiden alueen työmarkkinoiden erityispiirteet. ELY-keskuksen laatima alueellinen työlupalinjaus linjaa ne ammattialat, joilla työvoiman saatavuus on vaikeutunut ja joihin on mahdollista rekrytoida työvoimaa EU:n ulkopuolelta ilman, että työpaikka on julkisesti haussa. Päivitetty linjaus on voimassa 31.5.2026 asti.
Itä-Suomen elinvoimakeskuksen ylijohtajaksi Ari Niiranen27.11.2025 13:51:23 EET | Tiedote
Valtioneuvosto nimitti vuoden 2026 alussa toimintansa aloittavan Itä-Suomen elinvoimakeskuksen ylijohtajaksi Ari Niirasen. Itä-Suomen elinvoimakeskus muodostetaan Etelä-Savon, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon ELY-keskuksista. Elinvoimakeskuksiin siirtyy suurin osa nykyisten ELY-keskusten tehtävistä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme