HOK-Elanto

Prisma Hyvinkään uudistus valmistui: Ruokatorille tarjolle ravintolatason annoksia ja myymälän energiankulutus puolittui

Jaa

Prisma Hyvinkään laaja uudistushanke on valmistunut lokakuun lopussa. Hyvinkääläisten toiveisiin on vastattu muun muassa Kerää & Skannaa -palvelulla sekä tuomalla Ruokatorin valikoimaan sushia, kanansiipiä ja paikan päällä savustettua kalaa. Usean miljoonan investoinnissa myymälämiljöö päivittyi modernimmaksi ja myymälässä tehtiin merkittäviä energiansäästötoimia.

Heinäkuussa käynnistynyt Prisma Hyvinkään mittava myymäläuudistus on valmistunut suunnitellussa aikataulussaan. Kauppakeskus Willan yhteydessä sijaitseva myymälä pysyi asiakkaille auki koko muutosprojektin ajan.

– Osaava henkilökuntamme on taannut asiakkaidemme sujuvan asioinnin koko uudistusprojektin ajan. Uudistetun myymälän avajaisjuhlallisuuksia vietämme yhdessä asiakkaidemme kanssa torstaina 3. marraskuuta, Prisma Hyvinkään prismajohtaja Tero Karhula iloitsee.

Päivittäistavarakaupan puolella merkittävämmät uudistukset nähdään palvelevalla Ruokatorilla, jossa on satsattu voimistuvaan, ruokakaupan ja ravintolatasoisen ruoan yhdistelmään eli grocerant-ilmiöön. Asiakkaat voivat jatkossa napata Ruokatorilta kätevästi mukaansa Itsudemon sushia, Siipiyhtiön kanansiipiä sekä myymälässä paikan päällä savustettua kalaa.

Uudistuksen yhteydessä hyvinkääläiset saivat Prismaan täysin uuden retkeily- ja ulkoilutarvikeosaston, joka vastaa kasvavaan, aktiivisen ulkoilmaelämän trendiin Suomessa. Lisäksi myymälään luotiin modernit osastokokonaisuudet sekä kauneudelle ja hyvinvoinnille että lemmikkieläintuotteille.

Kassa-alueella itsepalvelukassojen määrä tuplaantui viidestä kymmeneen. Myymälään tuotiin myös useissa Prismoissa suosituksi palveluksi noussut Kerää & Skannaa -konsepti, jossa asiakas voi kerätä ostoksensa suoraan ostoskasseihin ja skannata ne jo myymälää kiertäessään. Kassalla asiointi on entistä sujuvampaa, kun ostoksia ei nosteta erikseen kassahihnalle.

Entistä energiatehokkaampi myymälä

Vuonna 2001 avattu Hyvinkään Prisma koki uudistuksessa suuria nykyaikaistuksia etenkin energiankäytön osalta. Myymälään asennettiin uusi energiatehokas kylmälaitos, käytettävä kylmäaine vaihdettiin ympäristöä vähemmän kuormittavaan hiilidioksidiin ja lämpöpumppujen säädöt optimoitiin. Lisäksi kylmäkalusteita muutettiin ovellisiksi ja yleis- ja kohdevalaistus vaihdettiin energiatehokkaampiin ledeihin. Lauhdelämmön käyttöä kiinteistön lämmitykseen on tehostettu lämpöpumpuilla jo aikaisemmin.

– Toteutettujen energiansäästötoimien ansiosta Hyvinkään Prisman energiankulutus saadaan puolittumaan entisestä, ja toiminnasta aiheutuvat päästöt pienenevät näin ollen merkittävästi. Myymälässä tullaan pilotoimaan valaistustason laskemista rauhallisempina aukioloaikoina, jonka lisäksi sisäilman lämpötilan laskemista yhdellä asteella tutkitaan parhaillaan, HOK-Elannon vastuullisuuspäällikkö Satu Kattilamäki kertoo.

– Useiden asiakkaiden pitkään odottama toive toteutuu myös, kun lähiviikkoina Prisman ekopisteellä on mahdollista kierrättää kotitalousmuovia, Kattilamäki iloitsee. 

Prisma Hyvinkää

  • Uudistuneen Prisma Hyvinkään avajaisia vietetään to 3.11.
  • Osoite: Torikatu 9, 05800 Hyvinkää
  • Myymälässä työskentelee noin 150 työntekijää.
  • Prisma Hyvinkään valikoimaan voi vaikuttaa osoitteessa muntoive.fi.
  • Lisätietoja S-ryhmän ilmastotavoitteista

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

HOK-Elanto
HOK-Elanto
Tripla Workery West Firdonkatu 2 T 111
00520 Helsinki

010 76 600http://www.hok-elanto.fi

HOK-Elanto on S-ryhmän suurin alueosuuskauppa, jonka omistavat sen yli 650 000 asiakasomistajataloutta. Vuosittainen liikevaihtomme on yli 2 miljardia euroa ja meillä työskentelee noin 6 500 hok-elantolaista.

HOK-Elanto tuottaa etuja ja palveluja pääkaupunkiseudun ja lähialueiden asukkaille. Toimialueemme kattaa Espoon, Helsingin, Hyvinkään, Järvenpään, Keravan, Mäntsälän, Nurmijärven, Tuusulan ja Vantaan. Marketteja, tavarataloja, ravintoloita, liikenneasemia ja muita toimipaikkoja alueellamme on yli 360. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HOK-Elanto

Kohta kuumenevat blinipannut, talven odotettu ruokasesonki käynnistyy helsinkiläisravintoloissa 10. tammikuuta3.1.2023 09:00:00 EET | Tiedote

Ruokavuosi käynnistyy perinteisesti talven klassikkoherkuilla; valurautapannuissa paistetuilla blineillä. Helsinkiläisravintoloissa Kappeli, Salve, Vltava ja Zetor blinejä nautitaan 10. tammikuuta 2023 alkaen. Lisukevalikoima siianmäteineen ja sienisalaatteineen koostuu asiakkaiden suosikeista, erikoisuutena esiin nousee tsekkiläisravintola Vltavan tarjoilema villisikamousse. Pöytävarauksia blini-illallisille aletaan ravintoloiden mukaan tehdä heti vuoden alusta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme