Tampereen yliopisto

Professori Mika Rämet sai Tampereen yliopiston Yhteiskunnallisen vaikuttavuuden palkinnon

Jaa

Tampereen yliopiston Yhteiskunnallisen vaikuttavuuden palkinto 2022 on myönnetty professori Mika Rämetille työstä rokotekehitykseen ja -turvallisuuteen liittyvän tietouden edistämiseksi. Erityisesti COVID-19-pandemian aikana Rämet on nostanut näkyvästi ja käytännönläheisesti esille tutkimukseen perustuvaa tietoa koronarokotteista ja rokotetutkimuksesta. Palkinto jaettiin nyt neljättä kertaa.

Mika Rämet. Kuva: Jonne Renvall / Tampereen yliopisto
Mika Rämet. Kuva: Jonne Renvall / Tampereen yliopisto

Mika Rämet on iloinen siitä, että on onnistunut vastaamaan yhteiskunnan valtavaan tiedonjanoon. Hän sanoo, että koronan ympärillä tehtiin pitkään pelkkää kriisiviestintää. Korkeakouluyhteisön antama tunnustus vaikuttavasta työstä lämmittää erityisesti.

– Tämä on mukava ja yllättäväkin tunnustus. Asiantuntijuus ei ole ainoastaan tutkimusta ja opettamista, vaan koen velvollisuutenani olla yhteiskunnan käytettävissä. Asiantuntijan rooli on oikeastaan helppo, kun ei tarvitse kertoa muuta kuin mitä kyseisestä asiasta tietää. Se kuuluu työnkuvaan, Rämet toteaa.

Tampereen yliopiston yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen neuvosto valitsi kokeellisen immunologian professori Mika Rämetin palkinnon saajaksi noin 30 ehdokkaan joukosta. Neuvoston perustelun mukaan valinnassa painottuivat ”Rämetin puhutteleva esiintyminen, tieteellisen tiedon käytännönläheinen esittämistapa sekä kannatteleva ja tulevaisuuteen katsova orientaatio.”

– Mikalla on vahva tutkimustausta ja hän on tuonut ajankohtaiseen koronakeskusteluun lisää tutkimusperustaista tietoa päätöksenteon tueksi. Hän on omaan osaamiseensa pohjautuen ottanut kantaa ja auttanut yksilöitä ja koko yhteiskuntaa ymmärtämään koronatilannetta rokotusten suhteen, sanoo YVV-neuvoston puheenjohtaja, dekaani Antti Lönnqvist.

Palkinto luovutettiin Mika Rämetille maanantaina 5.9. palkitsemistilaisuudessa Hervannan kampuksella yliopiston avajaisten yhteydessä.

Tuberkuloosirokote kehitteillä

Mika Rämet vastaa päätyökseen uusien rokotteiden kliinisestä tutkimuksesta valtion erityistehtäväyhtiön FVR – Suomen rokotetutkimuksen lääketieteellisenä johtajana. Hän jatkaa tutkimustyötä myös Tampereen yliopistossa.

Viime vuosina Rämet on antanut kasvot paitsi koronarokotteille myös muulle rokotetutkimukselle ja tutkimukseen perustuvalle rokotetietämykselle niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin. Hänet tunnetaan ammattitaitoisena tutkijana, joka työskentelee useiden merkittävien tutkimushankkeiden parissa. Tutkimustyön kohteena on pitkään ollut tuberkuloosirokote.

– Tuberkuloosi on todella hankala rokotekohde, jolle olisi tarvetta globaalisti ja erityisesti Afrikassa. Jos kaikki menee hyvin, rokote on käytössä 10–15 vuoden kuluttua, Rämet kertoo.

Yliopisto vastaa valeuutisiin tutkimusperusteisella tiedolla

Yhteiskunnallinen vuorovaikuttaminen on tutkimuksen ja opetuksen ohella yliopistojen päätehtäviä Suomessa. Keskustelun aiheet muuttuvat ajan ja tilanteiden mukaan, nyt otsikoita hallitsee geopolitiikka. Antti Lönnqvistin mielestä nykyajassa haastava piirre on valetieto.

– Tutkimusperustainen tieto olisi saatava näkyville. Yliopistolla on entistä kovempi tarve olla mukana yhteiskunnallisissa keskusteluissa, Lönnqvist pohtii.

Tampereen korkeakouluyhteisö tuo Yhteiskunnallisen vaikuttavuuden palkinnon avulla esiin yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen ja vaikuttavuuden merkitystä yhteisössä ja palkitsee omiaan onnistumisista. Palkinto nostaa esimerkilliset ja onnistuneet yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen käytännöt keskusteluun myös korkeakouluyhteisön ulkopuolella.

Vuonna 2021 yhteiskunnallisen vaikuttavuuden palkinnon sai Tampereen yliopiston Aerosolifysiikan laboratorio. Sitä edellisenä vuonna palkinnon vastaanotti gerontologian professori Marja Jylhä. Ensimmäinen palkinto jaettiin Ketterä kaupunki -tutkimusprojektille vuonna 2019.

Yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen neuvostossa on edustajat Tampereen yliopiston eri tiedekunnista ja organisaatiotasoilta sekä Tampereen ammattikorkeakoulusta. Palkinnon rahoittaa Tampereen Yliopiston Tukisäätiö sr ja Tampereen teknillisen yliopiston tukisäätiö sr. Tukisäätiöt myöntävät avustuksia, apurahoja ja stipendejä Tampereen yliopistossa tehtävään tutkimus- ja opetustyöhön ja tukevat taloudellisesti yliopiston toimintaa. 

Lue lisää muista Tampereen yliopiston avajaisten yhteydessä palkituista vaikuttajista verkkosivuiltamme.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Mika Rämet
050 433 6276
mika.ramet@tuni.fi

Antti Lönnqvist
040 544 6288
antti.lonnqvist@tuni.fi

Kuvat

Mika Rämet. Kuva: Jonne Renvall / Tampereen yliopisto
Mika Rämet. Kuva: Jonne Renvall / Tampereen yliopisto
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Tampereen yliopisto
Tampereen yliopisto
Kalevantie 4
33014 TAMPEREEN YLIOPISTO

p. 0294 5211https://www.tuni.fi

Tampereen yliopisto kytkee yhteen tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan tutkimuksen ja koulutuksen. Teemme kumppaniemme kanssa yhteistyötä, joka perustuu vahvuusalueillemme sekä uudenlaisille tieteenalojen yhdistelmille ja niiden soveltamisosaamiselle. Luomme ratkaisuja ilmastonmuutokseen, luontoympäristön turvaamiseen sekä yhteiskuntien hyvinvoinnin ja kestävyyden rakentamiseen. Yliopistossa on 21 000 opiskelijaa ja henkilöstöä lähes 4 000.
Rakennamme yhdessä kestävää maailmaa. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tampereen yliopisto

Nopea ja kestävä pinnoitusmenetelmä auttaa teollisuutta suojaamaan koneita korroosiolta ja kulumiselta22.9.2022 11:02:57 EEST | Tiedote

Suurnopeuslaserpinnoitus tarjoaa nopean ja ympäristönkin kannalta kestävän tavan suojata metalliseoksia korroosiolta ja korjata vaurioituneita koneenosia. Tämä käy ilmi Tampereen yliopiston tutkimuksesta, joka selvittää lisäksi pinnoitusmenetelmän soveltuvuutta metallien 3D-tulostukseen ja suojaamiseen mikrobeilta. Nopea pinnoitusmenetelmä tuo hyötyä laitteiden ja moottorien valmistukseen ja huoltoon esimerkiksi kaivos- ja puunjalostusteollisuudessa.

Väitös: Voidaanko sijoittajien välistä tiedonvaihtoa havaita osakemarkkinadatasta?15.9.2022 09:55:28 EEST | Tiedote

Saadakseen parempia tuottoja osakemarkkinoilta sijoittajat etsivät tietoa eri lähteistä. Julkisten tiedotteiden lisäksi henkilökohtaisilla yhteyksillä muihin sijoittajiin voi olla suuri merkitys sijoituspäätöksille ja markkinoiden hinnan muodostumiselle. Sosiaalisten kontaktien merkityksen tarkastelussa sijoitustiedon välityksessä haasteena on se, että sijoittajien välinen tiedonvaihto ei ole suoraan havaittavissa. Diplomi-insinööri Margarita Baltakienė, tutkii väitöskirjassaan sijoittajien käyttäytymistä sijoittajaverkostojen näkökulmasta.

Kutsu: Vuorovaikutuksen tutkimuksen päivillä puhuttavat medioitu vuorovaikutus, viestintä terveydenhuollossa sekä tieteellisen ajattelun kehittyminen13.9.2022 14:39:38 EEST | Tiedote

Vuorovaikutuksen tutkimuksen päivät Tampereella 30.9.–1.10. kerää paikalle vuorovaikutuksen tutkijoita, opettajia ja kehittäjiä kuuntelemaan ja keskustelemaan työ- ja yksityiselämän vuorovaikutustilanteista. Osallistujat pääsevät tutustumaan esimerkiksi Tampereen yliopiston TAJU-hankkeeseen, jossa tutkitaan viestinnän ja journalistiikan opiskelijoiden tieteellisen ajattelun kehittymistä. Tilaisuudessa julkistetaan Vuoden vuorovaikutusteko -kunniamaininnan ja Gradupalkinnon saajat vuonna 2022.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme