Rintamakarkurit – Eino Hietarinne, yksi monista

Rintamakarkuruus on arka aihe suomalaisessa historiantutkimuksessa. Tuija Saarinen-Härkönen kuvaa kirjassaan laajasti rintamalta pakenemisen syitä ja seurauksia. Syvyyttä ja kokemuksellisuutta aiheen käsittelyyn tuo läpi kirjan kulkeva rintamakarkuri Eino Hietarinteen tarina.
Talvisodan yhtenäinen henki repeili jatkosotaan tultaessa. Rintamapalveluksesta pakeneminen tai ns. metsäkaartilaisuus oli vahvasti yhteydessä mm. sisällissodan jälkeiseen kahtia jakautuneisuuteen, joka alkoi näkyä yhä selvemmin.
Karkuruus- ja pakoilurikoksiin syyllistyi Suomessa yhteensä noin 31 000–35 000 miestä. Hietarinteen tarinan kautta kirja luotaa rintamakarkureiden ja heidän perheidensä kokemuksia, joista vaiettiin pitkään ja joihin edelleen liittyy paljon salailua ja häpeää.
FT Tuija Saarinen-Härkönen on erityisesti 1900-luvun alkupuoliskoon keskittynyt perinteentutkija, tietokirjailija ja kirjojen toimittaja. Häneltä on aiemmin ilmestynyt mm. teos Pannu kuumana – Suomalaisia kahvihetkiä. Hän asuu Polvijärvellä.
Tuija Saarinen-Härkönen
RINTAMAKARKURIT
Eino Hietarinne, yksi monista
ISBN 9789523754393
Sidottu, kuvaliite
n. 350 s.
Ilmestyy 19.4.2022
Saatavana myös sähkökirjana
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jorma MahlanenMyynti- ja markkinointipäällikköMinerva Kustannus
Lisätiedot, haastattelupyynnöt ja arvostelukappaleet
Merja VaronMinerva Kustannus
Arvostelukappaleet
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Minerva Kustannus julkaisi ensimmäisen kirjansa vuonna 1991. Vuosien mittaan olemme kasvaneet valtakunnalliseksi yleiskustantajaksi.
Painotamme kustannusohjelmassamme tietokirjallisuutta, mutta julkaisemme myös tasokasta kotimaista ja suomennettua kaunokirjallisuutta. Kustannustoimintamme pääalueet ovat tieto- ja harrastekirjat, lahja- ja kuvateokset sekä lastenkirjat.
Haluamme olla innovatiivinen ja avarakatseinen laatukirjojen kustantaja.
Minerva Kustannus kuuluu WSOY-konserniin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Minerva Kustannus
Vastustuskykyä kasveista17.5.2023 11:31:10 EEST | Tiedote
Parhaimmillaan kasvilääkintä tarkoittaa sairauksien ennaltaehkäisyä. Käytännönläheinen opas kertoo, mitä kaikkia kasveja voi käyttää elimistön ja vastustuskyvyn vahvistamiseksi, miten ne vaikuttavat ja miten niitä käytetään.
Suomalaisten mobiilipelien pikkujättiläinen ilmestyy 16.5.9.5.2023 09:25:58 EEST | Tiedote
Tervetuloa tilaisuuteen, jossa julkistetaan Juho Kuorikosken kirja Matopelin perilliset – Suomalaisten mobiilipelien uskomaton tarina
Darwin-sarjan kolmas odotettu dekkari26.4.2023 11:56:05 EEST | Tiedote
Paikka, joka on pyhitetty vain naisille. Kaivosyhtiö, jolle mikään ei ole pyhää. Murha, jonka tekijä on löydettävä, ennen kuin on liian myöhäistä.
Melanie C kirjoitti omaelämäkerran täynnä Girl Poweria26.4.2023 11:17:58 EEST | Tiedote
Melanie C kertoo huiman elämäntarinansa ja kuvaa elävästi, millaista elämä Spice Girls -yhtyeessä todella oli.
Hilpeä Koppis-lastenkirjasarja jatkuu26.4.2023 10:50:18 EEST | Tiedote
Kovakuoriaisten kiehtovaan maailmaan sijoittuvan luontokirjasarjan kolmas osa Kummallinen koppis on hauska luontotarina, jossa kokonainen joukko erilaisia koppiksia selvittää aarrekartan arvoitusta.Kirjan Koppisknoppis-osio esittelee hauskalla tavalla kertomuksen kovakuoriaiset ja kannustaa pientä aarteenetsijää tutustumaan lähiluontoon ja metsän pieneliöihin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme