Saara Pitkälä ja Samuli Koskinen Suomen Seniorihoivan palvelutiimiin

Pitkälä ja Koskinen operoivat Suomen Seniorihoivan Tampereen toimipisteestä käsin. Yhtiö käynnisti runsas vuosi sitten toimintansa Tampereella ja tuottaa nyt palvelua myös muualla Pirkanmaalla. Pitkälä ja Koskinen liittyvät Suomen Seniorihoivan riveihin tukemaan yhtiön palvelujen jatkuvasti kasvavaa kysyntää. Koskinen vastaa myös yhtiön valtakunnallisten palvelujen koordinoinnista.
Saara Pitkälä on koulutukseltaan terveydenhoitaja. Hän on viimeksi työskennellyt Markku Matkaava -päiväpalveluhankkeessa, jossa kehitettiin iäkkäille suunnattua kohtaamispaikkatoimintaa lähellä osallistujien kotipiiriä Pirkanmaalla. Pitkälä on työskennellyt myös kotihoidossa, kuntouttavassa päivätoiminnassa sekä tehostetun palveluasumisen yksiköissä.
Samuli Koskinen on koulutukseltaan sairaanhoitaja. Hän on suorittanut myös liikuntaneuvojan tutkinnon. Koskinen on viimeksi työskennellyt sairaanhoitajana Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä geriatrian poliklinikalla. Työssään Koskinen on arvioinut, koordinoinut ja ohjannut geriatristen potilaiden hoidontarpeita. Koskinen on aiemmin työskennellyt myös liikunta-alan yrittäjänä ja hänellä on monipuolinen kokemus yksilöiden ja ryhmien valmentamisesta.
- Toivotamme Saaran ja Samulin sydämellisesti tervetulleeksi Suomen Seniorihoivaan. Saaran kokemus ikääntyneiden kohtaamisesta ja hänestä huokuva aito välittäminen ovat juuri sitä, mitä haluamme asiakkaillemme tarjota. Samulin esimies- ja johtamiskokemus sekä hänen kattava osaamisensa terveys- ja hyvinvointialalta antavat puolestaan hyvät eväät myös valtakunnallisen toimintamme luotsaamiseen, kertoo Suomen Seniorihoivan perustaja ja toimitusjohtaja Mika Suominen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mika SuominenToimitusjohtaja
Puh:+358505499707mika.suominen@suomenseniorihoiva.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen Seniorihoiva Oy on täysin kotimainen hoiva-alan kasvuyritys, jonka tehtävänä on rikastaa senioreiden elämää. Yritys on perustettu vuonna 2013 ja se toimii eri puolella Suomea työllistäen yli 160 hoiva-alan ammattilaisia. Yritys tuottaa luotettavia ja korkealuokkaisia avustus-, seuranpito- ja hoivapalveluita 24 tuntia vuorokaudessa vuoden jokaisena päivänä. Suomen Seniorihoivan toimistot löytyvät Helsingistä, Espoosta, Turusta ja Tampereelta. Tulevaisuudessa yritys pyrkii olemaan merkittävä kotimainen sote-palveluiden tuottaja.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Seniorihoiva Oy
Suomen Seniorihoiva vahvistaa kuntoutus- ja fysioterapiaosaamistaan20.1.2022 16:23:34 EET | Tiedote
Suomen Seniorihoiva on nimittänyt palvelukoordinaattoriksi fysioterapeutti Iita Mastosalon. Nimityksen myötä yhtiö vahvistaa palveluaan ikääntyneiden kuntouttamisen ja toimintakyvyn ylläpidon osaamisalueella.
Suomen Seniorihoivan joulukampanjalla toteutetaan senioreiden unelmia maksutta26.11.2021 09:19:37 EET | Tiedote
Suomen Seniorihoiva lanseeraa 28. marraskuuta Seniorin toive -hyväntekeväisyyskampanjan, jonka aikana yritys kerää senioreiden toiveita. Kampanjan tarkoituksena on kerätä tietoa siitä, millaisista asioista seniorit unelmoivat. Kampanjan loputtua yritys valitsee 12 toivetta, jotka toteutetaan vuoden 2022 aikana maksutta.
Suomen Seniorihoivan kiireetön kotihoito laajenee valtakunnalliseksi29.9.2021 11:35:04 EEST | Tiedote
Kiireettömän kotihoidon edelläkävijänä tunnettu, jo vuosia pääkaupunkiseudulla toiminut Suomen Seniorihoiva avaa palvelunsa kaikkialle Suomeen. Asiakaslähtöiseen, läsnä olevaan ja kiireettömään ikäihmisille suunnattuun palveluun erikoistuneella yhtiöllä on nyt toimipisteet Espoossa, Helsingissä, Turussa ja Tampereella. Uuden lanseerauksen myötä Suomen Seniorihoivan kiireetön kotihoito tulee 1. lokakuuta 2021 lähtien saataville kaikkialle Suomeen.
Suomen Seniorihoiva tuo kiireettömän kotihoidon Turkuun26.5.2021 13:58:26 EEST | Tiedote
Suomen Seniorihoiva on laajentanut toimintansa Turkuun ja avannut uuden toimipisteen Kupittaalle. Kiireettömään kotihoitoon erikoistunut yritys tuottaa avustus-, seuranpito- ja hoivapalveluja ikäihmisille. Asiakkaan luona käy aina sama avustaja tai hoitaja.
Minna Seppälä Suomen Seniorihoivan rekrytointitiimiin12.5.2021 10:51:03 EEST | Tiedote
Suomen Seniorihoiva on nimittänyt rekrytointikoordinaattoriksi Minna Seppälän 7.4.2021 alkaen. Seppälän monipuolinen kokemus sote-alasta tukee Suomen Seniorihoivan tavoitteita vastata jatkuvasti kasvavaan kysyntään.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme