Espoon kaupunki - Esbo stad

Sosiaali- ja terveyslautakunnassa ensi tiistaina 27.2.2018

Jaa

Lautakunta käsittelee mm. kotihoidon valinnanvapauspilottia, kotihoitoon liittyviä valtuustokysymyksiä ja valtuustoaloitetta kierrätysliikkeiden hyödyntämisestä toimeentulotuen asiakkaille.

Poimintoja lautakunnan kokouksen esityslistalta:

4. Kotihoidon valinnanvapauspilotti

Etelä-Tapiolan kotihoidon alueella toteutetaan valinnanvapauspilotti, joka alkaa toukokuussa 2018 ja päättyy syyskuussa 2019. Pilotin toimintamalli on rakennettu valinnanvapauslakiesityksen mukaiseksi. Kaikki Etelä-Tapiolan kotihoidon noin 150 asiakasta saavat pilottisetelin, jolla he voivat valita kotihoidon palvelut joko Espoon kaupungilta, yksityiseltä palveluntuottajalta tai kolmannen sektorin toimijalta. Asiakasmaksut ovat samat riippumatta sitä, kenen palvelut asiakas valitsee. Maksuun vaikuttavat palvelujen määrä, talouden koko ja tulot. Yksityiset ja kolmannen sektorin palveluntuottajat voivat ilmoittautua mukaan pilottiin Palveluseteli- ja ostopalvelujärjestelmän kautta.

Pilotissa kerätään tietoa siitä, miten valinnanvapaus vaikuttaa asiakkaiden ja palveluntuottajien toimintaan sekä palvelun laatuun. Seniorineuvonta Nestori opastaa asiakkaita pilotin aikana.

Lautakunta päättää mm. pilottisetelien hintakatoista.

6–8. Kotihoitoon liittyvät valtuustokysymykset

Lautakunnalle esitetään vastaukset kotihoidon tilannetta koskeviin valtuustokysymyksiin. Erillinen tiedote 23.2.2018

9. Valtuustoaloite kierrätysliikkeiden hyödyntämisestä toimeentulotuen asiakkaille

Lautakunnalle esitetään vastaus aloitteeseen, jossa ehdotetaan pääkaupunkiseudun kierrätysliikkeiden hyödyntämistä, kun toimeentulotuen asiakkaat tarvitsevat vaatteita. Vastauksessa todetaan, että kierrätysliikkeiden hyödyntäminen otetaan jo nyt huomioon Espoon sosiaalipalveluissa. Vaatteisiin ei pääsääntöisesti myönnetä toimeentulotukea kunnasta, vaan ne kuuluvat Kelan myöntämän perustoimeentulotuen piiriin. Jos kunta kuitenkin myöntää täydentävää tai ehkäisevää toimeentulotukea vaatehankintoihin, myönnettävät summat vastaavat kierrätysliikkeiden hintatasoa.


Lisätiedot

Tämän kokouksen asialista
Sosiaali- ja terveyslautakunnan esityslistat, kokousaineistot ja pöytäkirjat

vanhusten palvelujen johtaja Matti Lyytikäinen, p. 0500 796 810
perhe- ja sosiaalipalvelujen johtaja Mari Ahlström, p. 043 825 6658
lautakunnan puheenjohtaja Saara Hyrkkö, p. 040 719 7604
lautakunnan sihteeri, johtava lakimies Elina Yli-Koski, p. 046 877 1962

Tietoja julkaisijasta

Espoon kaupunki - Esbo stad
Espoon kaupunki - Esbo stad
PL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD

+358 9 816 21http://www.espoo.fi

Verkostomainen viiden kaupunkikeskuksen Espoo on vastuullinen ja inhimillinen edelläkävijäkaupunki, jossa kaikkien on hyvä asua, oppia, tehdä työtä ja yrittää ja jossa espoolainen voi aidosti vaikuttaa.

Facebook

Twitter

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme