Suomalainen tapahtuma kokoaa maailmantalouden uudistajat Jokohamaan Japaniin
18.10.2018 13:36:36 EEST | Sitra | Tiedote

WCEF2018:ssä esitellään ratkaisuja siihen, kuinka kiertotaloudella luodaan taloudellista kasvua, yrityksille kilpailutekijöitä ja toteutetaan YK:n kestävän kehityksen tavoitteita. Ratkaisut luovat perustaa uuden, tehokkaamman talouden kehittymiselle, joka ei perustu luonnonvarojen ylikulutukseen. Kiertotalous osaltaan mahdollistaa ilmaston lämpenemisen pysäyttämisen 1,5 asteeseen. Tapahtuman järjestävät Sitra ja Japanin ympäristöministeriö yhteistyössä globaalien instituutioiden – kuten YK:n kehitys- ja ympäristöohjelmien sekä OECD:n kanssa.
Suomen esimerkki kirittää muita maita uudistamaan talouttaan
Kiertotaloudessa kulutus perustuu omistamisen sijasta palveluiden käyttämiseen: jakamiseen, vuokraamiseen sekä kierrättämiseen. Kiertotalouden käyttöönotossa suomalaiset ovat etujoukoissa. Suomi teki Sitran johdolla maailman ensimmäisenä maana kiertotalouden kansallisen tiekartan vuonna 2016 ja hallitus oman toimenpideohjelmansa 2017.
“Olemme Suomessa päättäneet tavoitella vaurautta uusin keinoin – uudenlaisella, tehokkaammalla taloudella ja totaalisella ajattelutavan muutoksella. Muutoksen aalto pyyhkii parhaillaan suomalaisten yritysten ansaintalogiikoita, hallintoa kuin koululaisiakin.” sanoo Mari Pantsar, joka johtaa Sitran Hiilineutraali kiertotalous -teemaa.
Maahamme on syntynyt runsaasti kiertotalouden mukaista liiketoimintaa, julkinen hallinto kehittänyt omassa toiminnassaan kiertotaloutta ja kaikki koulutusasteet sisältävä kiertotalouden opetus on alkanut – ensimmäisen vuoden aikana mukana on ollut jo yhden ikäluokan verran lapsia ja nuoria. Sitra on ollut auttamassa kymmeniä kokeiluja vauhtiin niin liikkumisen, ruokajärjestelmän kuin teollisuudenkin saroilla sekä perustanut alan globaalin huipputapahtuman World Circular Economy Forumin. Sitra valittiinkin maailman johtavaksi julkisen sektorin kiertotaloustoimijaksi Maailman talousfoorumin yhteydessä Davosissa, Sveitsissä tammikuussa 2017.
Eri alojen edustajat rakentavat WCEF:ssä yhdessä kiertotaloutta
Sitra järjesti ensimmäisen WCEF:n kesäkuussa 2017 Helsingissä. Tapahtuma kokosi Finlandia-talolle noin 1600 osanottajaa miltei sadasta maasta. Yli puolet osanottajista oli elinkeinoelämän edustajia.
WCEF2018 keskittyy etenkin kiertotalouden tulevaisuuden visioihin. Tapahtuma kerää Jokohamaan niin hallinnon, liike-elämän, kaupunkien, järjestöjen kuin tutkimuksen edustajia. Keskustelunaiheita ovat muun muassa taloushyötyjen ja sosiaalisen tasa-arvon kysymykset kiertotaloudessa, energia- ja ilmastoratkaisut kiertotaloudessa, globaalit arvoketjut ja kiertotalouden mukainen kauppa sekä myös liikkumisen vallankumous ja muovijätteen vähentäminen.
WCEF2018:n puhujia ovat muun muassa Japanin ympäristöministeri Yoshiaki Harada, Suomen ympäristö-, energia- ja asuntoministeri Kimmo Tiilikainen, Euroopan komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen, Global Environment Facilityn toimitusjohtaja Naoko Ishii ja Brasilian entinen ympäristöministeri, YK:n kansainvälisen resurssipaneelin puheenjohtaja Izabella Teixeira.
Tapahtuma myös kertoo tarinan siitä, miten Japanista tuli yksi maailman johtavista kiertotalousmaista ja valottaa julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyön parhaita käytäntöjä.
Tapahtumaa voi seurata suorana live-lähetyksenä tapahtuman verkkosivuilla osoitteessa http://www.wcef2018.com/.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Median yhteydenotot:
presswcef2018@sitra.fi
Veera Heinonen, viestintäjohtaja, presswcef2018@sitra.fi, p. 050 372 5244
Samuli Laita, viestinnän asiantuntija, presswcef2018@sitra.fi, p. 040 536 8650
Lisätiedot:
Mari Pantsar, johtaja, mari.pantsar@sitra.fi, p. 050 382 0755
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Sitra on aktiivinen tulevaisuudentekijä, joka tutkii, selvittää ja ottaa kumppanit eri sektoreilta mukaan ennakkoluulottomiin kokeiluihin ja uudistuksiin. Tulevaisuustyön tähtäimessä on Suomi, joka menestyy kestävän hyvinvoinnin edelläkävijänä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sitra
Enkät: Finländarna ser en tillväxtmöjlighet i den gröna omställningen – Finland behöver en tydligare riktning20.10.2026 07:00:00 EEST | Pressmeddelande
Finländare stöder EU:s ledande roll i kampen mot klimatförändringarna och ser en tillväxtmöjlighet i den gröna omställningen. Finlands nationella riktning upplevs dock som oklar: endast 22 procent anser att Finland har en tydlig strategi och vision för hur landet ska nå framgång i Europas föränderliga omvärld.
Kysely: Suomalaiset näkevät vihreässä siirtymässä kasvumahdollisuuden – Suomelta kaivataan selkeämpää suuntaa20.10.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Suomalaiset tukevat EU:n johtavaa roolia ilmastonmuutoksen torjunnassa ja näkevät vihreässä siirtymässä kasvumahdollisuuden. Suomen tulevaisuuden suunta näyttää kuitenkin monille epäselvältä: vain 22 prosenttia katsoo, että Suomella on selkeä strategia ja visio siitä, miten maa voi menestyä Euroopan muuttuvassa toimintaympäristössä.
Klimatet och naturen förändras – hinner Finland anpassa sig och förnya sig i tid?7.10.2026 01:00:00 EEST | Pressmeddelande
Finlands klimat värms upp, förlusten av biologisk mångfald fortskrider och extremväder sätter allt tydligare spår i människors vardag. I Finland kräver förändringarna beredskap, anpassning och reformer. Sitras nya framtidsöversikt presenterar tre alternativa bilder av Finlands framtid 2040 samt nästan 50 lösningar, som med fördel kan införas på en bredare front.
Ilmasto ja luonto muuttuvat – onnistuuko Suomi sopeutumaan ja uudistumaan ajoissa?7.10.2026 01:00:00 EEST | Tiedote
Suomen ilmasto lämpenee, luontokato etenee ja sään ääri-ilmiöt näkyvät yhä selvemmin ihmisten arjessa. Muutokset edellyttävät Suomelta varautumista, sopeutumista ja uudistumista. Sitran uusi ennakointikatsaus esittelee kolme vaihtoehtoista kuvaa Suomen tulevaisuudesta vuonna 2040 sekä liki 50 ratkaisua, jotka kannattaisi ottaa laajemmin käyttöön.
Fysisk AI öppnar nya möjligheter för Finlands industri – nationella aktörer går samman24.9.2026 07:00:00 EEST | Pressmeddelande
Fysisk AI, dvs. artificiell intelligens som används i maskiner och utrustning, är ett av de snabbast växande och strategiskt mest betydelsefulla teknikområdena globalt. Sitra, Esbo, Uleåborg, Tammerfors och Åbo samlar nationella företag och aktörer för att identifiera de möjligheter som kan ge Finland nya investeringar, ökad export och hållbar tillväxt.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
