Suomalaiset selaavat nyt avoimia työpaikkoja poikkeuksellisen aktiivisesti
6.7.2023 06:00:00 EEST | Duunitori Oy | Tiedote
Duunitorin työpaikkailmoitukset ovat keränneet kuluneen vuoden aikana enemmän lukukertoja kuin koskaan aiemmin alustalla. Trendi näyttäisi jatkuvan myös kesäkuukausina, mikä tarjoaa työnantajille poikkeuksellisen aikaikkunan.

Työnhakupalvelu Duunitorin työpaikkailmoitusten lukukertojen määrä kasvoi tammi–kesäkuussa 19 prosenttia vuodentakaiseen verrattuna. Vuoden 2023 alkupuoliskolla on kertynyt ennätyksellisen paljon lukukertoja.
”Jo tammikuussa työpaikkojen lukukerrat ampaisivat uuteen kuukausikohtaiseen ennätykseen. Suurempi yllätys kuitenkin oli, kun lukukerrat eivät lähteneetkään laskuun odotetulla tavalla seuraavina kuukausina”, summaa Duunitorin sisältö- ja viestintäpäällikkö Niko Pikkuaho.
Kehitys on siinäkin mielessä poikkeuksellinen, että avoimien työpaikkojen määrä ei ole kasvanut. Työpaikkailmoituksia on ollut 15 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.
Pikkuaho aprikoi, että lukukertojen poikkeuksellisen korkean tason taustalla voi olla useampiakin yhtäaikaisia muutoksia.
”Nousevat hinnat kääntävät katseita omaan palkkaukseen. Yritysten talousnäkymät sumenevat, ja oma työtilanne mietityttää. Vähemmästäkin sitä ihminen alkaa pohtia työmarkkinoiden tarjoamia vaihtoehtoja tai ainakin tutustumista niihin.”
Lisäksi taustalla on Pikkuahon mukaan myös pidempiaikaisia trendejä.
”Työelämän sisäinen liike voimistuu, ja moni vaihtaa työpaikkaa entistä useammin. Työntekijät myös odottavat jatkuvasti enemmän työnantajilta.”
”Katsojia enemmän, joukkueita vähemmän”
Uudessa tilanteessa työnantajille on avautumassa poikkeuksellinen aikaikkuna. Nyt nimittäin näyttää siltä, että kiinnostus työpaikkoja kohtaan pysyy tavallista korkeampana myös kesäkuukausina.
”Esimerkiksi juuri päättyneessä kesäkuussa työpaikkailmoitukset keräsivät reilusti yli puoli miljoonaa lukukertaa enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Kasvua on 14 prosenttia”, Pikkuaho kertoo.
Samaan aikaan työpaikkailmoitusten määrä on viime vuotta selvästi alhaisemmalla tasolla. Juuri päättyneessä kesäkuussa ilmoituksia julkaistiin jopa 31 prosenttia vähemmän kuin vuoden 2022 kesäkuussa.
”Vertauskuvallisesti voisi sanoa, että katsojia on tänä kesänä paikalla huomattavasti normaalia enemmän, mutta pelaavia joukkueita normaalia vähemmän. Erottuminen ja voittaminen on nyt työnantajille helpompaa.”
Pikkuaho kehottaa työnantajia käyttämään poikkeuksellisen mahdollisuuden hyväkseen ja etsimään työntekijöitä myös kesäkuukausina.
”Lukuisia aloja riivaava osaajapula edellyttää työnantajilta aiempaa aktiivisempaa otetta, jos he haluavat löytää sopivat osaajat. Tässä tilanteessa yleisön poikkeuksellinen kiinnostus kannattaa ehdottomasti hyödyntää. Pitkäjänteinen työnantajakuvan rakentaminen ja työpaikkojen markkinointi varmistavat, että oikeat ihmiset saadaan rakentamaan työpaikan tulevaisuutta.”
Suosituimmat alat Duunitorilla
Näiden alojen työpaikkailmoitukset keräsivät eniten työpaikkailmoitusten lukukertoja suhteutettuna kyseisen alan ilmoitusten määrään ajanjaksolla 1.1.–30.6.2023.
-
Kuljetus, logistiikka ja liikenne
-
Myynnin ja kaupan ala
-
Teollisuus ja teknologia
-
Asennus, huolto ja puhtaanapito
-
Ravintola- ja matkailuala
Tarkastelimme suurimpia toimialoja, joilla on selvästi eniten avoimia työpaikkoja. Tarkasteltavilla aloilla oli kyseisellä aikavälillä yli 10 000 työpaikkailmoitusta.
Kaipaatko lisätietoa?
Tarvitsetko asiantuntijan haastatteluun tai tietoa työmarkkinoista? Ole yhteydessä!
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Niko PikkuahoSisältö- ja viestintäpäällikköDuunitori
Puh:0452687222niko.pikkuaho@duunitori.fiAino SalonenViestintäjohtajaDuunitori Oy
Puh:+35850 414 4245aino.salonen@duunitori.fiduunitori.fiKuvat

Duunitori.fi on Suomen suurin työnhakupalvelu. Vuonna 2009 perustettu yritys kokoaa avoimet työpaikkailmoitukset ja ohjaa ne alustansa lisäksi sadoille ylläpitämilleen sosiaalisen median sivuille. Duunitorin työelämämedia julkaisee uutisia, vinkkejä ja tarinoita työnhausta, rekrytoinnista ja työelämästä. Työnantajille Duunitori tarjoaa rekrytointimarkkinoinnin ja työnantajakuvan kehittämisen palveluita. Duunitorin kaikille avoimiin ilmaisiin palveluihin kuuluvat muun muassa työpaikkavahti Duunivahti, ammatinvalintatesti Duunitesti, palkkavertailu ja työmarkkinaseuranta, josta näkee avoimien työpaikkojen kysynnän ja tarjonnan. Vuonna 2019 Duunitori laajeni Ruotsiin ja perusti Jobbland-työnhakupalvelun.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Duunitori Oy
Viimein hyviä uutisia: it-alan ja teollisuuden työpaikat kääntyivät nousuun – tällaisia tekijöitä etsitään nyt11.3.2026 05:03:00 EET | Tiedote
It-alalla sekä teollisuudessa ja teknologiassa julkaistiin alkuvuodesta enemmän työpaikkailmoituksia kuin vuosi sitten. Lue, millaiselle osaamiselle on nyt eniten kysyntää, miten houkutella teknologian ja teollisuuden ammattilaisia sekä missä on eniten näiden alojen töitä.
Työpaikkojen määrä jatkaa laskuaan – näillä aloilla on vaikeinta löytää sopivia osaajia5.3.2026 05:03:00 EET | Tiedote
Alkuvuodesta julkaistiin jälleen vähemmän työpaikkailmoituksia kuin vuotta aiemmin. Lähes kolmasosa työnantajista povaa kuitenkin henkilöstömäärän kasvua jo tänä vuonna. Duunitorin tuore rekrytointitutkimus kertoo myös, millaista osaajien löytäminen on nyt.
Yllättävän harva hyödyntää tekoälyä kesätyönhaussa – ”Voi olla kilpailuetu”25.2.2026 05:03:00 EET | Tiedote
Työnhakupalvelu Duunitorin kyselyn mukaan vain neljännes kesätyönhakijoista on käyttänyt tekoälyä kesätyönhaussa. Lue, miten kesätyönhakijat hyödyntävät tekoälyä.
Kesätöiden määrä jatkaa laskuaan – katso, missä on eniten töitä kesäksi3.2.2026 05:03:00 EET | Tiedote
Kilpailu avoimista kesätyöpaikoista on nyt erityisen kovaa. Duunitorin data kertoo, millä aloilla ja missä päin Suomea on eniten kesätöitä. Lue myös vinkit kesätyönhakijalle.
Huomenna on vuoden suosituin työnhakupäivä – näin erotut joukosta26.1.2026 05:03:00 EET | Tiedote
Duunitorin ennusteen mukaan huomenna on vuoden vilkkain työnhakupäivä. Työnhakijat ovat aktiivisimmin liikkeellä näin alkuvuonna, ja tavanomaisen työnhakupiikin lisäksi työnhakua kiihdyttää vaikea työmarkkinatilanne. Lue asiantuntijan vinkit työnhakijoille ja työnantajille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme