Danske Bank A/S, Suomen sivuliike

Suomalaissijoittajat myivät osakkeitaan erityisesti Yhdysvalloissa – kärkisijoilla Tinderistä tunnettu Match Group

Jaa

Suomalaiset sijoittavat myivät omistuksiaan erityisen aktiivisesti Yhdysvaltojen markkinoilla elokuussa. Suomessa myydyin osake oli jälleen Nordea.

Suomalaiset sijoittavat olivat myyntilaidalla erityisesti Yhdysvalloissa elokuun aikana. Elokuussa osakemarkkinat elivät voimakkaasti Yhdysvaltojen ja Kiinan kauppaneuvottelujen mukana. Danske Bankin asiakkaiden Yhdysvalloissa tekemistä kaupoista euromääräisesti myyntejä oli lähes 70 prosenttia.

Danske Bankin asiakkaiden osakekaupoista tehty vertailu on kuvaava, sillä pankin kaupankäyntipalkkiot ovat samat kaikille markkinoille. Näin edullisemmat välityspalkkiot eivät ohjaa sijoituksia Suomeen.

”Yhdysvallat on selkeästi toiseksi tärkein osakemarkkina suomalaisille piensijoittajille. Elokuu oli poikkeuksellinen kuukausi tänä vuonna, sillä rahaa vedettiin markkinoilta. Kauppaneuvottelujen luisuminen kauppasodaksi vaikuttaa varmasti sijoittajien päätöksiin”, sanoo senioristrategi Tuukka Kemppainen Danske Bankista.

Eniten suomalaissijoittajat myivät Spotifyä ja deittisovelluksistaan, kuten Tinderistä tunnettua Match Groupia.

”Match Groupin osake nousi voimakkaasti, kun yhtiö julkisti osavuosikatsauksensa, jonka luvut ylittivät analyytikoiden ennusteet. Osake nousi yli 20 prosenttia päivässä ja näyttää siltä, että moni suomalaissijoittaja halusi kerätä voitot talteen tässä vaiheessa.”

Myyntejä enemmän kaikilla markkinoilla

Kaikesta osakevaihdosta myyntejä oli 52 prosenttia, ja sijoittavat myivät ostoja enemmän euromääräisesti kaikilla Danske Bankin palvelujen kautta olevilla markkinoilla.

”Myyntien määrän nouseminen ei ole kuitenkaan niin suurta, että se aiheuttaisi huolta sijoittajien luottamuksen loppumisesta osakemarkkinoihin”, Kemppainen sanoo.

Suurin markkina suomalaisille sijoittajille oli tuttuun tapaan Suomi, jossa tehtiin 83 prosenttia kaupoista. Suomessa osakekauppa jakaantui lähes tasan ostojen ja myyntien kesken.

Vaihdetuimpien kärjestä löytyvät tutut yhtiöt Outokumpu, Nordea ja Nokia. Nordea jatkoi myydyimpänä osakkeena, ja ostetuimpien osakkeiden kärkeen nousi Outokumpu.

Kolmanneksi suosituin osakemarkkina oli elokuussa Saksa.

”Saksan merkitys suomalaisille sijoittajille näyttää olevan kasvussa Ruotsin kustannuksella.”

Sijoitukset maittain, kunkin vuoden elokuu

OSAKEKAUPAT MAITTAIN ELOKUUSSA

               

Maa

2016

2017

2018

2019

 

Suomi

87,5 %

87,5 %

86,3 %

83,0 %

 

Ruotsi

4,9 %

4,8 %

2,6 %

1,9 %

 

USA

2,4 %

2,3 %

3,0 %

8,7 %

 

Saksa

1,5 %

1,7 %

2,9 %

2,0 %

 

Norja

1,4 %

1,4 %

1,2 %

1,1 %

 
             

LÄHDE: Danske Bank

           
             

YHDYSVALLAT

           

VAIHDETUIMMAT

Osuus

MYYDYIMMÄT

Osuus

OSTETUIMMAT

Osuus

MoneyGram International Inc.                 

6,2 %

Spotify Technology SA (USD)                  

8,7 %

MoneyGram International Inc.                 

7,7 %

Spotify Technology SA (USD)                  

6,0 %

Match Group Inc                              

6,9 %

Facebook Inc A (US)                          

4,3 %

Match Group Inc                              

4,7 %

Chegg Inc                                    

6,1 %

Digital Turbine Inc                          

3,3 %

Chegg Inc                                    

4,2 %

MoneyGram International Inc.                 

5,5 %

Smartsheet Inc A                             

2,5 %

Beyond Meat Inc.                             

3,0 %

Beyond Meat Inc.                             

4,2 %

FANUC CORPORATION  (ADR)                     

2,5 %

           

SAKSA

           

VAIHDETUIMMAT

Osuus

MYYDYIMMÄT

Osuus

OSTETUIMMAT

Osuus

Infineon Technologies AG                     

12,1 %

Wirecard AG                                  

10,9 %

Infineon Technologies AG                     

13,6 %

Wirecard AG                                  

8,9 %

Infineon Technologies AG                     

10,9 %

Symrise AG                                   

7,4 %

BASF SE                                      

7,1 %

BASF SE                                      

7,6 %

Deutsche Bank AG (Regd.)                     

6,9 %

Symrise AG                                   

6,6 %

Symrise AG                                   

5,9 %

Deutsche Telekom AG (Regd)                   

6,7 %

Deutsche Bank AG (Regd.)                     

6,2 %

Siemens AG (Regd)                            

5,9 %

BMW Bayerische Motoren-Werke AG (Ord)        

6,5 %

           

SUOMI

           

VAIHDETUIMMAT

Osuus

MYYDYIMMÄT

Osuus

OSTETUIMMAT

Osuus

Outokumpu Oyj                                

13,9 %

Nordea Bank Abp (FI) EUR                     

17,3 %

Outokumpu Oyj                                

13,6 %

Nordea Bank Abp (FI) EUR                     

13,0 %

Outokumpu Oyj                                

14,3 %

Nordea Bank Abp (FI) EUR                     

8,5 %

Nokia Oyj (FI)                               

6,3 %

Nokia Oyj (FI)                               

6,6 %

Nokia Oyj (FI)                               

6,0 %

Sampo Oyj A                                  

4,5 %

Sampo Oyj A                                  

6,1 %

Kesko Oyj B                                  

2,7 %

UPM-Kymmene Oyj                              

4,4 %

UPM-Kymmene Oyj                              

4,1 %

Elisa Oyj A                                  

4,6 %

Tietoa vertailusta

Osakkeiden ostomaat perustuvat Danske Bankin suomalaisten asiakkaiden tekemiin kauppoihin elokuussa.

Tietoa Danske Bankin sijoituspalveluista

Danske Bankin kautta voi ostaa osakkeita seuraavista maista samalla välityspalkkiolla: Suomi, Ruotsi, Tanska, Norja, USA, Saksa, Iso-Britannia, Ranska, Italia, Sveitsi, Kanada, Alankomaat, Belgia, Espanja, Irlanti, Portugali, Viro, Latvia, Liettua, Puola, Tsekki, Unkari, Meksiko.

Välityspalkkiot ovat minimissään 2-8 euroa kaupankäyntiaktiivisuudesta riippuen.

Kattavat markkinainformaatio, uutis- ja analyysipalvelut sekä analyysityökalut saatavilla. Monipuolisilla Sijoittajan lisäpalveluilla asiakas voi räätälöidä kaupankäyntipalvelut juuri omia tarpeitaan vastaavaksi sijoituspäätösten tekemiseksi.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Senioristrategi Tuukka Kemppainen, Danske Bank, 050 3760596, tuukka.kemppainen@danskebank.fi

Tietoja julkaisijasta

Danske Bank A/S, Suomen sivuliike
Danske Bank A/S, Suomen sivuliike
Televisiokatu 1
00075 DANSKE BANK

010 546 0000https://danskebank.fi

Danske Bank on Suomen kolmanneksi suurin pankki, joka tarjoaa noin miljoonalle suomalaiselle kotitaloudelle, yritykselle ja instituutiolle palveluita laajan asiantuntemuksen sekä innovatiivisten digitaalisten ratkaisujen avulla. Danske Bank A/S, Suomen sivuliike on osa pohjoismaista Danske Bank -konsernia. www.danskebank.fi

Danske Bank on pohjoismainen yleispankki, jolla on vahvat alueelliset juuret ja tiivis yhteys ympäröivään maailmaan. Olemme yli 145 vuoden ajan auttaneet kotitalouksia ja yrityksiä saavuttamaan tavoitteensa. Tarjoamme henkilö-, yritys- ja instituutioasiakkaille pankkipalveluiden lisäksi henki- ja eläkevakuutuksia, varainhoitoa, kiinteistönvälitys- ja leasing-palveluita.

Haluamme tuottaa pitkäaikaista arvoa kaikille sidosryhmillemme - asiakkaillemme, sijoittajille sekä yhteisöille joiden osana toimimme – ja tavoitteemme on tulla tunnetuksi luotetuimpana taloudellisena kumppanina, joka auttaa tekemään taloudellisista päätöksistä ja arjen pankkiasioinnista helppoa.

Danske Bank -konsernin pääkonttori sijaitsee Kööpenhaminassa ja yhtiön osake on listattu Nasdaq Kööpenhaminassa. www.danskebank.com

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Danske Bank A/S, Suomen sivuliike

Danske Bank Suomi tammi-syyskuu 2019: Hyvää aktiviteettia suuryritys- ja instituutioasiakkaissa1.11.2019 09:08:07 EETTiedote

Danske Bankin Suomen toimintojen lainanannon kasvu jatkui tasaisena vuoden 2019 tammi-syyskuussa, ja luottokanta kasvoi yhteensä 4 prosenttia edellisvuoden vastaavan kauden loppuun verrattuna. Etenkin yritysluottokanta kehittyi vahvasti. Asiakastyytyväisyyttä tuki aktiivinen asiakastyö, etenkin yritysasiakasliiketoiminnassa, sekä uuden sukupolven digitaalisten palveluiden onnistunut käyttöönotto sekä henkilö- että yritysasiakkaille.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme