Suomen kilpailukykyyn liittyvät haasteet ovat ratkaistavissa - jos vain tahtoa löytyy
3.12.2019 09:00:00 EET | Keskuskauppakamari | Tiedote

Analyysistä käy ilmi, että Suomen koulutussektori luokitellaan kansainvälisissä kilpailukykyvertailuissa yhdeksi maailman parhaista.
”Inhimillinen pääoma on Suomen tärkein kilpailuvaltti. Maat kuitenkin kehittyvät ja Suomenkin on juostava entistä kovempaa pysyäkseen paikallaan”, Kotamäki sanoo.
OECD:n raportin mukaan korkeakoulutettujen nuorten aikuisten osuus on Suomessa OECD-keskiarvon alapuolella. Peruskoulun varassa olevien henkilöiden työllisyysaste on selvästi OECD:n keskiarvoa matalampi. Lisäksi lasten varhaiskasvatuksen osallistumisaste on matala.
”Koulutuskentällä muutoksen suunta on huolestuttava. Yhtä lailla huomiota on kiinnitettävä niihin tekijöihin, joissa Suomi menestyy, kuin niihin tekijöihin, jossa Suomi on takamatkalla. Suomalaista koulutusjärjestelmää tulee vaalia, mutta myös kehittää vastaamaan muuttuvan yhteiskunnan tarpeisiin”, Kotamäki sanoo.
Haasteita Suomella riittää muun muassa työmarkkinoilla. Erityisesti palkanmuodostuksen jäykkyys, työn tekemisen tarpeettoman huono kannustavuus ja tiukka ansiotuloverotus nähdään usein kilpailukykyä heikentävinä tekijöinä. Myös liikenneinfrastruktuurin vajavainen rahoitus heikentää Suomen sijoitusta kansainvälisissä vertailuissa.
”Positiivista on se, että kaikki kilpailukykyvertailuissa identifioidut haasteet ovat sellaisia, että niihin on olemassa ratkaisuja ja ratkaisut ovat kaiken lisäksi pitkälti omissa käsissämme. Kysymys kuuluu, että minkälaisiin päätöksiin poliittinen järjestelmämme johtaa ja millä aikavälillä uudistuksia päästään toteuttamaan”, Kotamäki sanoo.
Suomen julkistaloudelliseen vastuullisuuteen ja päätöksentekokykyyn on kiinnitetty positiivista huomiota. Toisaalta viime hallituskaudella sote-uudistuksen kariutuminen ei lisännyt uskoa järjestelmän uusiutumiskykyyn.
”Suomi ei kerännyt uskottavuuspisteitä sote-uudistuksen kariutumisesta. Myös väestön ikääntyminen ja sen luoma paine julkisen sektorin taloudelliseen kestävyyteen mainitaan systemaattisesti raporteissa. Haasteita Suomella riittää, kuten kaikilla muillakin mailla maailmassa. Yhteiskunnalle varmin tapa taantua, on elää uskossa, että kaikki on hyvin. Tulevaisuuden menestys seuraa vain jatkuvasta halusta kehittää yhteiskuntaa”, Kotamäki päättää.
Lisätietoja:
Paras, huonoin vai molempia? – Suomi kansainvälisissä kilpailukykyvertailuissa
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mauri KotamäkiPääekonomisti
Puh:+358 942426235mauri.kotamaki@chamber.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Keskuskauppakamari: Myytkö tavaroitasi ahkerasti netissä? Siinä saattaa piillä yllättävä veroansa6.11.2026 06:57:00 EET | Tiedote
Netti tarjoilee lukuisia mahdollisuuksia tarpeettomien tavaroiden myyntiin ja lisätulon hankintaan. Harva kuitenkaan tietää, että verottaja saattaa iskeä ahkeraan nettimyyjään yllättävän nopeasti.
Keskuskauppakamari: Peruskouluihin tarvitaan kansalliset kokeet – ”Kyse on oppilaiden oikeusturvasta"5.11.2026 06:57:00 EET | Tiedote
Eduskunta käsittelee torstaina tarkastusvaliokunnan mietintöä, jossa esitetään kansallisten kokeiden kokeilua perusopetukseen. Keskuskauppakamarin mukaan kokeilu on aloitettava, koska arvosanat eivät enää kerro luotettavasti, mitä oppilas osaa.
Keskuskauppakamari: Sininen aalto Yhdysvalloissa haastaa Trumpin aseman, mutta huoli maan ulko- ja kauppapolitiikasta kasvaa4.11.2026 07:51:43 EET | Tiedote
Keskuskauppakamarin toimitusjohtajan Juho Romakkaniemen mukaan demokraattien todennäköinen voitto Yhdysvaltain välivaaleissa on kaivattu jarru presidentti Donald Trumpin politiikalle. Huolena on, että Trump suuntaa voimansa entistä arvaamattomammin ulko- ja kauppapolitiikkaan sekä mahdollisiin sotatoimiin.
Eurooppalainen yrityskysely: Suomalaisyritysten luottamus tulevaan on eurooppalaisittain vahvaa3.11.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Edellisvuoden vastaava aikaan tehtyyn selvitykseen verrattuna suomalaisyritysten seuraavaa vuotta koskevat odotukset paranivat. Tiedot käyvät ilmi Euroopan kauppakamarien kattojärjestön Eurochambresin kyselystä, johon vastasi yli 40 000 yritystä 27 maasta.
Keskuskauppakamarin pääekonomisti: Talouden kasvu jatkuu – ”Elpyminen edelleen oikeilla raiteilla”30.10.2026 08:44:41 EET | Tiedote
Keskuskauppakamarin pääekonomistin Jukka Appelqvistin mukaan kokonaistuotannon suhdannekuvaaja näyttää oikean suuntaiselta. Samalla saatiin pitkään odotettu ennakollinen arvio vuoden 2026 kolmannen neljänneksen bruttokansantuotteen kehityksestä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme