Suomi tarvitsee uudistuvia yrityksiä tuottavuuden vauhdittamiseksi - yritysten uudistuminen tuotevalikoimaa kehittämällä voi edistää teollisuusyritysten kasvua

Tuottavuuskasvu on viime vuosikymmeninä hidastunut useissa kehittyneissä talouksissa, myös Suomessa. Aiemmat tuottavuustutkimukset ovat keskittyneet yritysten markkinoille tuloon ja poistumiseen sekä tuotannontekijöiden kohdentumiseen yritysten kesken. Yksi vähemmälle huomiolle jäänyt tutkimusalue on jatkavien yritysten tuotevalikoiman kehittäminen.
Tänään julkaistussa Etla-tutkimuksessa “Renewal of Companies Through Product Switching (Etla Working Papers 104)” tarkastellaan tuotevalikoimien muutoksia suomalaisissa teollisuusyrityksissä vuosina 2009–2019. Tulokset osoittavat, että tuotevalikoimaansa muuttavissa yrityksissä kasvu on suurempaa kuin niissä yrityksissä, joissa tuotevalikoiman koko säilytetään ennallaan. Tuotevalikoimiaan muutoksia, eli joko uusien tuotteiden lisäämistä tai nykyisten tuotteiden poistamista, tekevät erityisesti suuret, tuottavat ja korkeamman hintatason yritykset.
Tutkimuksessa havaittiin lisäksi, että vain yhteen tuotteeseen erikoistuneiden yritysten määrä kasvaa, kun samaan aikaan monituoteyritysten määrä vähentyy. Samalla myös yritysten sisäisen tuotannon monipuolisuus on vähentynyt.
– Tämä kehityskulku viittaa siihen, että yritysten erikoistuminen lisääntyy ja tuotevalikoima supistuu. On kuitenkin hyvä huomioida, että vaikka Suomessa monituoteyritysten määrä vähenee, kyseiset yritykset tuottavat edelleen suurimman osan alan arvonlisäyksestä, sanoo Etlan tutkija Nelli Valmari.
Monituoteyritykset ovat yleensä suurempia niin myynnin, työntekijöiden kuin arvonlisäyksen määrällä mitattuna ja todennäköisimmin myös vievät tuotteitaan ulkomaille. Sen sijaan yhteen tuotteeseen erikoistuneet yritykset ovat yleensä tuottavampia. Kuitenkin tuotevalikoiman monipuolisuudella on vahva positiivinen yhteys kaikkiin yrityksen taloudellisiin mittareihin, myös tuottavuuteen.
Jatkavien yritysten uudistuminen ja innovaatiot ovat tärkeitä tuottavuuskasvun edistämiselle ja kilpailukyvyn ylläpitämiselle. Tuotevalikoiman kehittäminen on yksi uudistumisen keino.
– Yritysten uudistuminen tuotevalikoimaa kehittämällä on jäänyt vielä vähäiselle tutkimuspohjalle Suomessa, vaikka nyt saamiemme tulosten perusteella tuotevalikoiman muutokset yrityksissä ovat läheisesti yhteydessä suomalaisten teollisuusyritysten taloudellisiin lopputulemiin. Suomi tarvitsee uudistuvia yrityksiä tuottavuuden vauhdittamiseksi, sanoo Etlan tutkimuspäällikkö Natalia Kuosmanen.
Nyt julkaistun tutkimuksen on rahoittanut Business Finland. Tutkimus on osa laajempaa monivuotista tutkimushanketta, jossa selvitetään uusia innovaatiovetoisia talouskasvun lähteitä. Hanketta vetää Etlan tutkimusjohtaja Heli Koski.
Kuosmanen Natalia & Valmari Nelli: Renewal of Companies Through Product Switching (Etla Working Papers 104)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Natalia KuosmanenTutkimuspäällikkö, ETLA
Puh:045 163 9660natalia.kuosmanen@etla.fiNelli ValmariTutkija, ETLA
Puh:040 755 6950nelli.valmari@etla.fiTytti SulanderViestintäjohtaja, ETLA
Puh:040-505 1241tytti.sulander@etla.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
ETLA eli Elinkeinoelämän tutkimuslaitos tutkii, ennustaa ja arvioi. Etla on yksityinen, voittoa tavoittelematon asiantuntijaorganisaatio.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA
Kutsu medialle 14.5. Etla-seminaariin: Cartagena – muutosta kartoittamassa8.5.2025 09:30:00 EEST | Kutsu
Monivuotinen Etlan tutkimushanke Cartagena tuottaa tietoa yritysten liiketoimintaa ja työmarkkinoita muokkaavista muutosvoimista sekä innovaatioiden ja vihreän siirtymän hyvinvointivaikutuksista. Business Finlandin rahoittamassa tutkimushankkeessa tarkastellaan niin työn tulevaisuutta, tekoälyä kuin vihreiden tukien kohdentumista. Tervetuloa 14. toukokuuta Etla-seminaariin, jossa käydään läpi osatutkimusten tuloksia.
Etla: EU-maiden yhteisiä puolustushankintoja on mahdollista tehdä ilman uutta yhteisvelkaa7.5.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tänään eduskunnan suurelle valiokunnalle antaman lausunnon mukaan EU:n yhteisvelkaa esitetään jälleen poikkeuksellisena ja väliaikaisena ratkaisuna, vaikka kyse on unionissa vakiintuneesta toimintatavasta. Etla muistuttaa, että EU:n SAFE-välineen edellyttämiä yhteisiä puolustushankintoja on mahdollista tehdä myös hallitusten välisesti, ilman EU:hun luotavaa uutta yhteisvelkarakennetta. Suuri valiokunta on pyytänyt lausuntoja valtioneuvoston selvityksestä koskien EU:n ReArm Europe -suunnitelmaa.
Etla ennustaa: rakentamisen lama jää taakse ja teollisuustuotanto kasvaa – nyt mukana myös skenaariot tullien vaikutuksista teollisuuden eri toimialoille sekä palvelualoille7.5.2025 00:01:00 EEST | Tiedote
Rakentaminen kasvaa selvästi tänä vuonna ja myös teollisuustuotantoon odotetaan kohtalaista kasvuvauhtia, ennustaa Etla. Lisäksi palvelualoilla on havaittavissa kasvun piristymistä. Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tänään julkaiseman tuoreen toimialakohtaisen ennusteen mukaan rakentamisen kasvua tukevat muun muassa korkojen lasku ja ostovoiman elpyminen. Etla on nyt myös tarkastellut eri skenaarioissa Yhdysvaltojen tullien mahdollisia vaikutuksia teollisuuden toimialoille ja palvelualoille.
Etla: Pohjoismainen vientivetoinen työmarkkinamalli vaatii Suomessa yhteistä tilannekuvaa ja ”valtion tuuppausta”28.4.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Jos Suomeen halutaan synnyttää pohjoismainen vientivetoinen palkkamalli, joka kattaa koko työmarkkinakentän, tarvitaan siihen samoja elementtejä kuin muissakin Pohjoismaissa, todetaan tänään julkaistussa Etla-raportissa. Vientivetoinen malli edellyttää jaettua näkemystä nykymallin ongelmista, yhteisen tilannekuvan muodostamista eli yhteisesti hyväksyttyjä tilastoja sekä ”valtion tuuppausta”. Lisäksi Suomen sovittelujärjestelmää on vahvistettava, jotta osapuolet pystytään tarvittaessa myös pakottamaan järjestelmään. Näihin olisi löydettävä ”Suomen malli”, ratkaisuja ei voi suoraan kopioida muista maista, tutkimus muistuttaa.
Muistutuskutsu medialle: Tervetuloa tänään Teams-webinaariin ”Voidaanko Suomeen luoda vientivetoinen palkkamalli, jossa julkinen sektori on mukana?”28.4.2025 08:00:00 EEST | Kutsu
Elinkeinoelämän tutkimuslaitos on selvittänyt Ruotsin, Tanskan ja Norjan työmarkkinamalleja erityisesti julkisen sektorin palkanasetannan näkökulmasta. Miksi näissä maissa on onnistuttu luomaan vientivetoinen työmarkkinamalli, joka kattaa koko työmarkkinan ja mitkä instituutiot ylläpitävät koordinaatiota? Mitä Suomi voi oppia muiden Pohjoismaiden malleista? Tervetuloa kuulemaan vastauksia näihin kysymyksiin tänään maanantaina 28. huhtikuuta järjestettävään Teams-webinaariin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme