Suomen Hammaslääkäriliitto ry

Suun terveydenhuollon palvelut tulee turvata sote-uudistuksessa

Jaa

Sote-uudistuksen keskeinen tavoite on turvata väestölle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut. Suun terveydenhuolto on osa sote-palvelujen kokonaisuutta. Hammaslääkäriliiton mukaan sote-uudistus on välttämätön, mutta hallituksen esittämään malliin tarvitaan vielä korjauksia.

Suun terveydenhuolto on osa sote -kokonaisuutta. Ongelmana on kuitenkin jo pitkään ollut suun terveydenhuollon palvelujärjestelmän aliresursointi ja töiden epätasainen jakautuminen julkisen ja yksityisen sektorin kesken.

– Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus tulee saada vihdoin maaliin, jotta sote-palveluita ja suun terveydenhuoltoa sen osana päästään kehittämään. Perustuslakivaliokunnan mietinnön pohjalta uudistuksen etenemiseen on nyt mahdollisuus. Jatkovalmistelussa sosiaali- ja terveysvaliokunnan tulee korjata suun terveydenhuoltoa koskevat ongelmakohdat, sanoo Hammaslääkäriliiton toiminnanjohtaja Henna Virtomaa.

Joka vuosi noin kolme miljoonaa suomalaista käyttää suun terveydenhuollon palveluita. Aikuisväestöstä noin puolet hoidetaan terveyskeskuksissa ja puolet yksityisvastaanotoilla. Terveyskeskukset vastaavat vuosittain noin miljoonan lapsen ja nuoren suun terveydenhuollosta.

– Hoidon saatavuus ja riittävän nopea hoitoon pääsy edellyttävät, että koko hammaslääkärikunnan työpanos julkisella ja yksityisellä puolella saadaan jatkossa täysimääräisesti käyttöön, Virtomaa painottaa.

Palvelujen järjestäjän on lain mukaan kyettävä turvaamaan sote-palvelujen riittävä saatavuus alueen asukkaille. Perustuslakivaliokunta ei edellytä, että julkisyhteisöt itse jatkossa huolehtivat kaikkien sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottamisesta. Perustuslaki ei myöskään määritä tarkkoja rajoja oman tuotannon määrälle tai toteuttamisen tavoille.

– Sote-lainsäädännöllä ei ole tarvetta rajata alihankinnan osuutta ostotuotannosta. Hammaslääkäriliitto on vaatinut alihankintaa koskevan rajauksen poistamista järjestämislakiluonnoksesta.

Hyvinvointialueen tulisi jatkossa saada mahdollisimman pitkälle päättää sopivasta tuotannon tavasta ja määrästä alueelle tarkoituksenmukaisella tavalla. Hammaslääkäriliitto pitää palveluseteliä yhtenä hyvänä ratkaisuna, joka tuo joustavia mahdollisuuksia suun terveyspalvelujen tarjoamiseen. Palvelusetelilainsäädäntö olisi syytä uudistaa sote-uudistuksen mukana.

Hallituksen lakiesityksessä erikoissairaanhoitoon pääsyä koskeva arviointi kuuluisi virkahammaslääkärien vastuulle. Perustuslakivaliokunnalle kävisi hallituksen esitystä väljempi toimintamalli hoidon tarpeen arvioinnissa, mitä myös Hammaslääkäriliitto kannattaa. Perustuslakivaliokunta toteaa myös, että hoitoratkaisujen tekemisessä ei ole kyse valituskelpoisesta hallintopäätöksestä, vaan ensisijaisesti lääketieteellisestä arviosta. Hammaslääkäriliitto toivoo tässäkin asiassa sosiaali- ja terveysvaliokunnan tekevän tärkeät muutokset.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Suomen Hammaslääkäriliitto ry
Malminkatu 30
00100 Helsinki

09 622 0250http://www.hammaslaakariliitto.fi

Suomen Hammaslääkäriliitto on hammaslääkärien ja hammaslääketieteen opiskelijoiden akavalainen asiantuntija- ja edunvalvontajärjestö. Liittoon kuluu noin 7400 jäsentä eli yli 90 prosenttia ammattikunnasta. Olemme mukana kehittämässä suun terveydenhuoltoa ja edistämässä suomalaisten suunterveyttä. Liiton tehtävänä on myös vaalia hammaslääkärien eettisiä arvoja ja edistää ammattikunnan eettistä keskustelua. www.hammaslaakariliitto.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Hammaslääkäriliitto ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme