Syöpätutkija sai 100 000 euron palkinnon Slushissa

Jaa

5.12.2018. Kahdeksan nuorta tutkijaa pitchasi keskiviikkona Slushissa uusia tutkimusideoitaan Skolar Award -tiedekilpailun finaalissa. Pääpalkinnon eli 100 000 euron tutkimusrahoituksen voitti Karoliinisen instituutin postdoc-tutkija Sandra Jernström, joka etsii syöpäsairauksiin entistä täsmällisempiä hoitokeinoja.

Voittaja Sandra Jernström tukholmalaisesta Karoliinisesta instituutista haluaa mullistaa syöpäsairauksien hoidon. Jernströmin tutkimuksessa erilaisten kasvainten koostumuksia analysoidaan uudella tavalla, mikä auttaa luomaan syöpähoidoista nykyistä täsmällisempiä. 

Jernström on voitosta häkeltynyt.
"En ole aiemmin voittanut näin valtavaa rahasummaa, joten en edes tiedä, mitä minun pitäisi ajatella. Kuka tahansa finalisteista olisi ansainnut voiton, mutta onhan tämä todella mahtavaa", hän sanoo.

Slushissa järjestettiin keskiviikkona 5. joulukuuta neljättä kertaa postdoc-tutkijoille suunnattu kansainvälinen tutkimusideoiden pitchauskilpailu Skolar Award. Kilpailun pääpalkinto oli 100 000 euron rahoitus kilpailuidean edistämiseen.

Finalistit esittivät uusia tutkimusideoita koralliriuttojen pelastamisesta nuorten identiteetin kartoittamiseen. Kilpailu herätti kiinnostusta Slush-vieraissa: finaalia seurasi lavan edessä valtava joukko ihmisiä.

Jernström aikoo käyttää palkintorahan tutkimuksensa edistämiseen. Syöpien tehokas hoito on tulevaisuudessa entistä tärkeämpää, kun syöpäpotilaiden määrä kasvaa. Kasvaimia tutkimalla sopivien hoitojen kirjoa voidaan testata entistä helpommin.

"Toivon, että pystyisin työllistämään jonkun tutkimukseeni, jotta saisimme ideani toteutumaan nopeammin. Minua kiinnostaa työskennellä myöhemmin myös teollisuudessa, mutta tällä hetkellä ideaani täytyy kehittää edelleen akatemisessa tutkimusmaailmassa."

Tuomaristolle valinta oli vaikea, sillä finalistien taso oli kova.
"Kaikki tutkijat olisivat ansainneet palkinnon, mutta Jernströmin tutkimusideassa oli vaikuttavuutta myös pitkällä aikavälillä. Ja hänen esityksensä oli mahtavan selkeä", totesi tuomaristoon kuulunut professori Jussi Parikka.

Slushissa voittajan valitsi akateeminen tuomaristo, johon kuuluivat Parikan lisäksi Timo Honkela, Johanna Ivaska, Miiri Kotche ja Anne Toppinen.

Valokuva: Vilja Pursiainen

Lisää pressikuvia löytyy osoitteesta skolaraward.fi/media.

Yhteyshenkilöt

Haastattelupyynnöt:

Voittajan yhteystiedot:
Sandra Jernström
sandra.jernstrom@scilifelab.se
p. +358408273018

Muut mediatiedustelut:

Aurora Airaskorpi
Skolar Awardin vastuullinen johtaja
p. +358 50 3411 703

Reetta Rönkä
Skolar Awardin viestintäpäällikkö
p. +358 40 861 7897

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kaskas Media
Mechelininkatu 3D
00100 Helsinki

http://www.kaskasmedia.fi

Skolar Award on voittoa tavoittelematon, Kaskas Median käynnistämä ja Slushin kanssa yhteistyössä tuotettu hanke, jota rahoittaa seitsemän suomalaista tutkimussäätiötä: Helsingin Sanomain Säätiö, Liikesivistysrahasto, Magnus Ehrnroothin Säätiö, Paulon Säätiö, Runar Bäckströmin Säätiö, Saastamoisen Säätiö ja Walter Ahlströmin Säätiö. www.skolaraward.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kaskas Media

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme