Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLAElinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLAElinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLAElinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA

Taloustutkimuslaitosten yhteinen hanke avaa nuorille asumisen hintaa ja koulutusvalintojen merkitystä

9.6.2021 00:01:00 EEST | Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA | Tiedote

Jaa
Taloustutkimuslaitosten uniikki yhteistyö Taloustieteen taju tekee selkoa taloustieteeseen osana Tutkitun tiedon teemavuotta 2021. Hanke käynnistyy virallisesti ensimmäisten nuorille ja nuorille aikuisille suunnattujen sisältöjen ja verkkosivujen valmistuttua. Ensimmäisinä aiheina ovat asumisen kustannukset sekä koulutusvalintojen vaikutukset myöhempään työelämään. Tulevan kesän ja syksyn sisältöihin haetaan ideoita myös yleisöltä.
Hankkeessa on viisi pääteemaa, jotka ovat asuminen, koulutus, ilmasto, kulutus ja taloudelliset lähtökohdat ja työelämä. Tämän lisäksi kuudentena kokonaisuutena on erityisteemat.
Hankkeessa on viisi pääteemaa, jotka ovat asuminen, koulutus, ilmasto, kulutus ja taloudelliset lähtökohdat ja työelämä. Tämän lisäksi kuudentena kokonaisuutena on erityisteemat.

Taloustieteen tajun verkkosivut avautuvat tänään osoitteessa taloustieteentaju.fi, ja verkkosivujen valmistuttua hanke aloittaa virallisesti toimintansa. Verkkosivuille kootaan kaikki hankkeen aikana tuotettu materiaali teemakohtaisesti esimerkiksi blogikirjoituksina ja infografiikkana. Hankkeessa on yhteensä viisi pääteema, jotka ovat asuminen, koulutus, ilmasto, kulutus sekä taloudelliset lähtökohdat ja työelämä. Tämän lisäksi erikoisteemoissa käsitellään mielenkiintoisia nostoja tutkimuslaitosten erityisaiheista.

Sisältöä hankkeeseen tuottavat Suomen eturivin taloustutkijat kaikista neljästä tutkimuslaitoksesta.

Asumisen ja koulutuksen teemat aloittavat hankkeen

Ensimmäisenä Taloustieteen taju syventyy asumisen ja koulutuksen kysymyksiin.  Asumisessa perehdytään siihen, kuinka asumisen hinta konkreettisesti muodostuu markkinoilla kysynnän ja tarjonnan vuorovaikutuksessa. Toisaalta otetaan selvää, kuinka julkinen valta pystyy erilaisin politiikkatoimin vaikuttamaan asumisen hintaan.

Koulutuksen teemassa pureudutaan koulutuksen nivelvaiheessa kohdattaviin valintoihin. Sisällöissä tarkastellaan niin toiselle asteelle kuin yliopistoon ja korkeakouluun siirtyessä tehtävien koulutusvalintojen vaikutusta tuleviin palkkatuloihin ja niiden kehittymiseen. Lisäksi katsotaan, millainen vaikutus koulutuksella on syrjäytymisen ehkäisyyn tutkitun tiedon perusteella.

Tulevan kesän ja syksyn sisältöihin haetaan nyt ideoita ja toiveita myös yleisöltä. Yleisö voi ottaa osaa sisältöjen suunnitteluun vaihtuvan kyselyn avulla. Ensimmäisessä kyselyssä tiedustellaan, mitä talouden ja taloustieteen teemoja, aiheita ja termejä toivotaan vuoden aikana käsiteltävän. Kesällä paneudutaan siihen, miten ilmastonmuutosta ja ilmastopolitiikkaa tutkitaan taloustieteessä ja mitä aiheesta tällä hetkellä tiedetään.

Syksylle on suunnitteilla webinaari asumisesta ja koulutuksesta. Webinaarin postituslistalle voi liittyä jo nyt, jolloin saa ensimmäisenä tietoa webinaarin aikataulusta ja tarkemmasta sisällöstä.

Mikä on Taloustieteen taju?

Taloustieteen tajun tarkoituksena on edistää soveltavan taloustieteellisen tutkimuksen tunnettuutta ja ymmärrystä Suomessa. Hankkeen sisällöt sopivat kaikille soveltavasta taloustieteestä ja sen mahdollisuuksista kiinnostuneille, mutta erityisenä kohderyhmänä ovat nuoret ja nuoret aikuiset. Hankkeessa nuoria innostetaan taloustieteen pariin ja heille osoitetaan, miten monenlaisia työkaluja taloustiede tarjoaa ympäröivän todellisuuden ymmärtämiseen. Hanke kestää koko vuoden 2021. Hanketta koordinoivat Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla, Palkansaajien tutkimuslaitos PTPellervon taloustutkimus PTT ja Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT. Hanke on osa Tutkitun tiedon teemavuotta 2021. Taloustieteen tajua rahoittaa Yrjö Jahnssonin säätiö.

Taloustieteen taju on myös Instagramissa

Tutkitun tiedon teemavuosi on opetus- ja kulttuuriministeriön, Suomen Akatemian ja Tieteellisten seurain valtuuskunnan yhteinen hanke, jonka tavoitteena on tehdä tutkitusta tiedosta entistä näkyvämpää ja saavutettavampaa sekä tiivistää tutkitun tiedon parissa toimivien yhteistyötä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Hankkeessa on viisi pääteemaa, jotka ovat asuminen, koulutus, ilmasto, kulutus ja taloudelliset lähtökohdat ja työelämä. Tämän lisäksi kuudentena kokonaisuutena on erityisteemat.
Hankkeessa on viisi pääteemaa, jotka ovat asuminen, koulutus, ilmasto, kulutus ja taloudelliset lähtökohdat ja työelämä. Tämän lisäksi kuudentena kokonaisuutena on erityisteemat.
Lataa
Taloustieteen tajun logo
Taloustieteen tajun logo
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA
Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA
Arkadiankatu 23 B
00100 HELSINKI

09 609 900http://www.etla.fi

ETLA eli Elinkeinoelämän tutkimuslaitos tutkii, ennustaa ja arvioi. Etla on yksityinen, voittoa tavoittelematon asiantuntijaorganisaatio.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA

Suomi menettää kansainvälistä vientiasemaansa – Etla peräänkuuluttaa tuoteinnovaatioita ja kaupan esteiden purkua26.5.2026 09:00:00 EEST | Tiedote

Suomen talouskasvun vauhdittaminen vaatii politiikkatoimia, jotka tukevat tuoteinnovaatioita sekä yritysten pääsyä kansainvälisille markkinoille. Konkreettisia politiikkatoimia suositellaan kaksivuotisen, Business Finlandin rahoittaman tutkimushankkeen päättävässä loppumuistiossa. Kansainvälisen kaupan turbulenssit vaikuttavat suoraan suomalaisten teollisuusyritysten innovointihalukkuuteen, siksi innovointia tulisi tukea myös laskusuhdanteissa. Heikko tuoterakenne ja suorituskyky nakertavat jo Suomen markkinaosuutta maailmankaupassa.

Muistutuskutsu medialle: Yrityskauppojen ja yritysjärjestelyjen tuottavuusvaikutukset18.5.2026 14:15:00 EEST | Kutsu

Suomessa on jälleen rikottu ennätyksiä yrityskaupoissa, kun Kone osti TK Elevatorin. Etla on selvittänyt Business Finlandin rahoittamassa monivuotisessa FLOW-tutkimushankkeessa paitsi yrityskauppojen ja yritysjärjestelyjen tuottavuusvaikutuksia, myös yritysten markkinoille tulon ja markkinoilta poistumisen vaikutuksia tuottavuuteen. Lisäksi hankkeessa tutkitaan työvoiman liikkuvuuden ja aineettoman pääoman hallinnan vaikutuksia tuottavuuden dynamiikkaan. Tulokset tukevat tehokkaampaa teollisuus- ja innovaatiopolitiikkaa.

Mihin vielä tarvitaan Etlaa? Juhlavuoden erikoishaastattelussa Arto Nybergin vieraana on Aki Kangasharju18.5.2026 09:17:52 EEST | Tiedote

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos täyttää tänä vuonna 80 vuotta. Juhlavuosi huipentuu syyskuussa Finlandia-talossa järjestettävään seminaariin, jonka yhteydessä julkaistaan juhlakirja ”Suomi 2051”. Kirjassa eturivin taloustutkijat tarkastelevat Suomen talouden tilaa ja esittävät tutkimukseen pohjautuvat arviot siitä, miten Suomen talous saadaan kestävälle pohjalle vuoteen 2051 mennessä – ja millaisia yhteiskunnallisia valintoja se meiltä vaatii. Mihin vielä tarvitaan Etlaa, kysyy tänään julkaistussa erikoishaastattelussa toimittaja Arto Nyberg, kun haastateltavana on Etlan toimitusjohtaja Aki Kangasharju.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye