Jyväskylän yliopisto

Tekoäly ei toimi aina eettisesti – jyväskyläläistutkijoiden konferenssiartikkeli keräsi kiitosta

Jaa

Jyväskylän yliopiston informaatiotieteiden tiedekunnan tohtorikoulutettavat saivat tunnustuksen työstään 10. kansainvälisessä ohjelmistoliiketoiminnan konferenssissa. Ville Vakkurin ja Kai-Kristian Kemellin työ käsittelee tekoälyn etiikkaa ohjelmistokehittäjien näkökulmasta.

Tohtorikoulutettavat Ville Vakkuri ja Kai-Kristian Kemell ovat huolissaan tekoälyn ja koneoppimisen sovellusten kehittymisestä, sillä nykyisellään luotetaan siihen, että tekoäly tekee päätökset luotettavasti. Maailmalla on kuitenkin lukuisia esimerkkejä siitä, ettei näin ole. Esimerkiksi Amazon, Google ja Facebook ovat kaikki kärsineet huonosti toimivista tekoälyistä.

Professori Pekka Abrahamssonin tutkimusryhmään kuuluvat tutkijat testasivat liiketoiminnan etiikassa tunnettua eettisen suunnittelun menetelmää. Vakkuri ja Kemell havaitsivat menetelmässä useita puutteita, joihin tulisi pureutua ennen suunnittelumenetelmän siirtämistä teollisuuden käyttöön. Tutkijat iloisivat kuitenkin sitä, että jo menetelmän läsnäolo paransi eettisten asioiden huomioimista projekteissa.

Konferenssin ohjelmatoimikunta kiitteli tutkijoita heidän konferenssiartikkelinsa ajankohtaisuudesta ja hyvästä tieteellisestä toteutuksesta. Seuraavaksi Vakkuri ja Kemell aikovat keskittyä eettisen tekoälyjen suunnitteluun yhteistyössä yrityksen kanssa.

Lisätietoja:

Ville Vakkuri, ville.vakkuri@jyu.fi, 041-5150101
tohtorikoulutettava, informaatioteknologian tiedekunta, Jyväskylän yliopisto

Kai-Kristian Kemell, kai-kristian.o.kemell@jyu.fi, 050-3654608
tohtorikoulutettava, informaatioteknologian tiedekunta, Jyväskylän yliopisto

Pekka Abrahamsson, pekka.abrahamsson@jyu.fi, 040-5415929
professori, informaatioteknologian tiedekunta, Jyväskylän yliopisto

10th International Conference on Software Business (ICSOB) järjestettiin Jyväskylässä 18.11-20.11.2019. Konferenssi kerää vuosittain yhteen laajalti ohjelmistoliiketoiminnan ammattilaisia yrityksistä ja yliopistoista. Lisätietoja konferenssista www.icsob.org.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

tiedottaja Kirke Hassinen, viestinta@jyu.fi, +358 40 024 7458

Tietoja julkaisijasta

Jyväskylän yliopisto
PL 35
40014 Jyväskylä

http://www.jyu.fi

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto

Jyväskylän yliopiston Nanotiedekeskus mukaan rakentamaan Pohjoismaiden parasta kemiallisen kuvantamisen infrastruktuuria13.12.2019 13:43:12 EETTiedote

Jyväskylän yliopiston kemialliseen kuvantamiseen liittyvä tutkimus on saanut merkittävän rahoituksen Suomen Akatemialta. Akatemia myönsi Jyväskylän yliopistolle lähes 500 000 euron rahoituksen kemiallisen kuvantamisen tutkimuslaitteiston kehittämiseen. Jyväskylän yliopiston saama rahoitus on osa kolmen yliopiston yhteisen tutkimuskonsortion saamaa 1,6 miljoonan euron rahoitusta. Konsortion tavoitteena on rakentaa Suomeen Pohjoismaiden paras korkean resoluution kuvantamislaitteisto, jolla tutkitaan esimerkiksi nanomateriaaleja ja biomolekyylejä.

Tuore tutkimus: suomalaiset huippu-urheiluseurat tyytymättömiä Suomen rahapelijärjestelmään13.12.2019 07:30:00 EETTiedote

Suurin osa suomalaisista huippu-urheiluseuroista ei saa suoraa rahallista tukea veikkausvoittovaroista ja seurojen vastikkeellinen yhteistyö Veikkauksen kanssa on pääosin vähäistä. Lähes puolet seuroista ei myöskään tiedä, millä perustein veikkausvoittovaroja jaetaan. Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan tutkimukseen vastanneet seurat uskovat, että toimilupaperusteiseen rahapelijärjestelmään siirtyminen lisäisi Suomessa huippu-urheilun saamaa tukea.

Väitös 14.12.: Näkymätönkään värähtely ei pääse piiloon – tehokkaita menetelmiä värähtelyn tutkimiseen (Mokaev)12.12.2019 09:30:00 EETTiedote

Meluisat jarrut ja värisevät valot ovat tuttuja ja arkipäiväisiä esimerkkejä epätoivotusta värähtelystä meitä ympäröivissä laitteistoissa. Siinä missä värisevät valot saatavat aiheuttaa vain pientä haittaa elämiimme, voivat laitteistoissa tapahtuvat värähtelyt johtaa vakaviin seurauksiin raskaissa teollisuuskoneissa, kuten lentokoneiden ohjausjärjestelmissä. Tuore väitöstutkimus Jyväskylän yliopistosta vertailee menetelmiä järjestelmien stabiiliuden ja värähtelyn selvittämiseen.

Rahoitusta liikuntateknologian koulutuspolun rakentamiseksi huippu-urheilijoille11.12.2019 14:00:00 EETTiedote

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus on myöntänyt Jyväskylän yliopistolle ja Kajaanin ammattikorkeakoululle noin 275 000 euroa ESR-rahoitusta liikuntateknologian koulutuspolun rakentamiseksi huippu-urheilijoille. Hankkeen kokonaisbudjetti on noin 400 000 euroa. Liikuntateknologian koulutuspolku huippu-urheilijoille -hankkeen tavoitteena on luoda houkutteleva huippu-urheilijan kaksoisuran mahdollistava ja joustava liikuntateknologian koulutuspolku kahden koulutusorganisaation yhteistyönä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme