Espoon kaupunki - Esbo stad

Tilastot ja tutkimukset -kuukausitiedote heinäkuu 2018

Jaa

Espoon väestö oli toukokuun 2018 lopussa ennakkotietojen mukaan 280 630 asukasta. Työttömyyden lasku alkanut hidastua nuorissa ikäluokissa. Espoon kaupungin taskutilasto 2018 on julkaistu suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.

Espoon väestö oli toukokuun 2018 lopussa ennakkotietojen mukaan 280 630 asukasta

Väestö kasvoi vuoden 2018 alusta lähes 1 600 asukkaalla, mikä on 200 asukasta vähemmän kuin vastaavana ajankohtana viime vuonna. Syntyneitä oli 60 lasta enemmän kuin edellisvuonna ja kuolleita lähes saman verran. Luonnollinen väestönlisäys oli 50 henkeä korkeampi kuin edellisvuonna. Kuntien välinen nettomuutto oli voitollinen 235 asukkaalla. Maahanmuutto laski hieman edellisvuodesta, sen sijaan espoolaisten muutto ulkomaille nousi. Nettosiirtolaisuus laski edellisvuoden vastaavasta ajankohdasta noin 80 henkilöllä.

Toukokuussa Espoon väestöä lisäsi eniten nettosiirtolaisuus, jonka osuus väestönkasvusta oli 43 prosenttia, syntyneiden enemmyyden osuus oli lähes sama, 42 prosenttia, ja muutto muista kunnista lisäsi Espoon väestöä 15 prosentin verran.

Vieraskielisiä asukkaista oli rekisteritiedon (Trimble Locus, väestö) mukaan toukokuun lopussa 46 470 ja heidän osuutensa vuoden 2018 tammi-toukokuun väestönkasvusta oli 82 prosenttia.

Toukokuu

Elävänä syntyneet

Kuolleet

Luonnollinen väestönlisäys

Kuntien välinen tulomuutto

Kuntien välinen lähtömuutto

Kuntien välinen netto-muutto

Maahan-muutto

Maasta-muutto

Netto-siirto-laisuus

Väestön-lisäys

Väkiluku/ ennakko-väkiluku

2017*

1 240

621

619

6 487

6 088

399

1 317

554

763

1 781

276 364

2018*

1 300

631

669

6 375

6 140

235

1 274

594

680

1 584

280 628

Muutos

60

10

50

-112

52

-164

-43

40

-83

-197

4 264

Lähde: Tilastokeskus

* Ennakkotieto

Väestönmuutosten ennakkotiedot

Työttömyyden lasku alkanut hidastua nuorissa ikäluokissa

Toukokuun 2018 lopulla Espoossa oli työttömiä yhteensä 11 019 ja työttömyysaste oli 7,8 %. Koko maan työttömyysaste oli 9,2 %. Alle 25-vuotiaita oli Espoossa työttömänä 964 ja 50 vuotta täyttäneitä 3962. Naisia oli 46,8 % työttömistä. Pitkäaikaistyöttömiä (yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleita) oli 3770 eli 34,2 % työttömistä.

Vuodentakaisen verrattuna työttömiä oli 13,4 % (1710 henkeä) vähemmän ja työttömyysaste oli 1,3 prosenttiyksikköä alhaisempi. Alle 25-vuotiaita työttömiä oli 16,4 % (189 henkeä) vuodentakaista vähemmän ja pitkäaikaistyöttömiä 28,4 % (1493 henkeä) vuodentakaista vähemmän. Työttömien määrä Espoossa kääntyi laskuun vuoden 2016 lokakuussa, ja laskusuuntaus jyrkentyi vuoden 2017 aikana. Nuorisotyöttömyyden väheneminen kiihtyi vuonna 2017, mutta on alkanut hidastua kuluvan vuoden keväällä. Pitkäaikaistyöttömien määrän kasvu taittui vuoden 2016 lopulla, mistä lähtien tilastoitu pitkäaikaistyöttömien määrä on laskenut kiihtyvään tahtiin.

Kuukausikatsaus Espoon työttömyydestä: espoo.fi > Työttömyys kuukausittain

Laajempi neljännesvuosittainen katsaus työllisyydestä ja työttömyydestä Eetvartti-julkaisussa

Espoon kaupungin taskutilasto 2018 on julkaistu suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi

Taskutilasto sisältää tilastotietoja lyhyesti mm. väestöstä, työmarkkinoista, asumisesta, hoito- ja hoivapalveluista, kulttuuri- ja vapaa-ajanpalveluista, kaupungin hallinnosta ja kunnallistaloudesta sekä luettelon matkailunähtävyyksistä ja Espoon historiaa.

Linkki julkaisuun: Taskutilasto 2018

Painettuja taskutilastoja on saatavissa Espoon asiointipisteistä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Väestönmuutosten ennakkotiedot: Tutkija Teija Jokiranta, teija.jokiranta@espoo.fi, puh. 043 8265 208
Työttömyys: Tietopalvelupäällikkö Petri Lintunen, petri.lintunen@espoo.fi, puh. 043 8265 211

Tietoja julkaisijasta

Espoon kaupunki - Esbo stad
Espoon kaupunki - Esbo stad
PL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD

+358 9 816 21http://www.espoo.fi

Verkostomainen viiden kaupunkikeskuksen Espoo on vastuullinen ja inhimillinen edelläkävijäkaupunki, jossa kaikkien on hyvä asua, oppia, tehdä työtä ja yrittää ja jossa espoolainen voi aidosti vaikuttaa.

Facebook

Twitter

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme