Tradenomit odottavat Akavan puheenjohtajalta uudistamiskykyä
- Meille on tärkeää, että näin keskeiseen tehtävään valitaan henkilö, jolla on motivaatiota, osaamista ja halua tehdä työtä kaikkien akavalaisten eteen, puheenjohtaja Veli-Matti Peltola sanoo. - Arvojamme ovat muun muassa edelläkävijyys ja luotettavuus, joiden noudattamista edellytämme myös keskusjärjestömme puheenjohtajalta.
- Keskusjärjestön tehtävät on muutoksessa ja tulevan puheenjohtajan on kyettävä löytämään uusi, luonteva rooli suhteessa liittoihin sekä neuvottelujärjestöihimme yhdessä koko Akava-yhteisön kanssa. Nykyinen roolitus ei ole kestävällä pohjalla, Peltola huomauttaa. - Lisäksi odotamme hänen ajavan vahvasti meille tärkeitä asioita kuten työelämän tasa-arvoon ja ammattikorkeakoulujen kehittämiseen liittyviä kysymyksiä.
- Tunnistamme edellä kuvattua potentiaalia runsaasti toimintaympäristössämme puheenjohtajan tehtävää ajatellen. Mutta toistaiseksi haluamme pitää valinnan osalta kaikki vaihtoehdot avoinna, jotta löydämme siihen parhaan mahdollisen osaajan, Peltola summaa.
Nykyinen puheenjohtaja on ilmoittanut halukkuudestaan jatkaa tehtävässä, eikä toistaiseksi muita kandidaatteja ole julkisesti ilmoittautunut mukaan vaaliin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Veli-Matti PeltolaPuheenjohtaja
Puh:050 477 4847veli-matti.peltola@tradenomi.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Ratavartijankatu 2 (A-porras, 6.krs)
00520 HELSINKI
020 155 8800 (vaihde)http://www.tradenomi.fi
Olemme tulevaisuuteen katsova, maailman parhaan työelämän ja osaamisen puolesta vaikuttava yhteisö, jonka voima tulee tradenomien monipuolisesta osaamisesta. Olemme sitä, mitä jäsenemme erilaisissa uratilanteissa tarvitsevat: opintojen ja työelämän virkistäjä, mentori, manageri ja tarvittaessa puolustajakin.
Toimimme ja viestimme käytännönläheisesti, kunnianhimoisesti ja pilke silmäkulmassa. Niin kuin tradenomit yleensäkin. Muiden korkeakoulutettujen tavoin olemme järjestäytyneet Akavaan ja meitä on lähes 33 000 yhteisössämme.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tradenomit
Tradenomit ja InHunt Group yhteistyöhön27.3.2024 08:47:55 EET | Tiedote
InHunt Group Oy ja Tradenomit käynnistävät yhteistyön, jonka avulla Tradenomien jäsenet saavat jatkossa aiempaa enemmän tukea työllistymiseen ja urakehityksen edistämiseen.
Työmarkkinatilanne ei ratkea ilman kompromisseja22.3.2024 15:25:35 EET | Tiedote
Työmarkkinoiden umpisolmu jatkaa kiristymistään ja sen avaamiseksi tarvitaan vastaantuloa kaikilta osapuolilta. Paikallisen sopimisen ja vientivetoisen palkkamallin edistäminen on mahdollista ainoastaan sellaisilla ratkaisuilla, joihin jokainen osapuoli on valmis sitoutumaan. Lisäksi palkansaajakentän on asemoitava tilanteessa itsensä uudelleen.
Tradenomien palkat nousivat 5,7 prosenttia viime vuonna7.3.2024 10:36:29 EET | Tiedote
Tradenomien palkat nousivat normaalia enemmän muiden palkansaajien tavoin vuonna 2023. Keskipalkassa oli nousua noin 5,7 prosenttia verrattuna edelliseen vuoteen. Merkittävämpänä syynä tähän oli aiempaa korkeammat yleiskorotukset, jotka sisälsivät niin prosentuaaliset tai euromääräiset korotukset kuukausipalkkoihin että kertaerät. Jäsentutkimuksemme mukaan tradenomien keskipalkka on 4347 euroa kuukaudessa. Viime vuoden normaalia suuremmat korotukset eivät kuitenkaan parantaneet ostovoimaa rajun inflaation vuoksi.
Ammattikorkeakoulujen oma työehtosopimus merkittävä askel4.3.2024 13:51:13 EET | Tiedote
Ammattikorkeakoulujen henkilöstölle solmittiin uusi työehtosopimus, kun neuvottelujärjestömme Ylemmät Toimihenkilöt YTN, Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ja Sivistysala ry hyväksyivät viime viikolla saavutetun neuvottelutuloksen.
Tradenomit mukana Akavan mielenilmauksessa22.1.2024 10:41:33 EET | Tiedote
Tradenomit on mukana Akavan koordinoimassa mielenilmauksessa 6. helmikuuta. - Olemme kärsivällisesti yrittäneet käydä vuoropuhelua hallitusohjelman työelämäkirjauksista, mutta valitettavasti kaikki esittämämme ratkaisuvaihtoehdot ovat kaikuneet kuuroille korville, sanoo puheenjohtaja Jaakko Hyvönen. - Nyt pettymys työelämäasioiden yksipuolisesta muuttamisesta purkautuu myös meidän kentällä laillisen poliittisen mielenilmauksen muodossa, Hyvönen jatkaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme