Intrum Oy

Tutkimuksen mukaan raha pitää useita pariskuntia yhdessä

Jaa

Ystävänpäivä on yksi vuoden romanttisimmista päivistä, mutta Intrumin teettämän tutkimuksen mukaan monet eurooppalaiset jatkavat huonoa parisuhdettaan taloudellisten syiden ajamina.

Tutkimuksen tulos on karu ja kaikkea muuta kuin romanttinen. Intrumin vuosittaiseen kyselyyn vastasi yli 24 000 kuluttajaa 24 Euroopan maasta. Heistä keskimäärin 17 prosenttia sanoo, että heidän taloudellinen tilanteensa on ollut syynä siihen, miksi he eivät ole päättäneet parisuhdetta.

Maiden välillä suuria eroja Euroopassa

Ranskassa, Espanjassa ja Isossa-Britanniassa luvut olivat hieman eurooppalaista keskiarvoa korkeampia. Ranskassa 23 %, Espanjassa 21 % ja Isossa-Britanniassa 19 % vastaajista kertoi talouden pitävän heitä kiinni parisuhteessa.

Suomessa 14 prosenttia vastaajista sanoi taloudellisen tilanteen pitävän heitä kiinni parisuhteessaan. 12 prosenttia suomalaisista kertoo taloudellisen tilanteen vaikuttaneen heidän parisuhteensa kariutumiseen.

Virossa sen sijaan 83 prosenttia vastaajista oli eri mieltä siitä, että talous pitää pariskuntia yhdessä, eurooppalaisten vastausten keskiarvon ollessa 67 prosenttia. Virolaisista vain kahdeksan prosenttia oli väittämän kanssa samaa mieltä.

Kun tuloksia tarkastellaan sukupuolijakauman mukaan, miehet sanovat naisia useammin taloudellisten murheiden estäneen heitä lopettamasta parisuhdetta: 18 prosenttia (miehet) versus 15 prosenttia (naiset).

”Tämä on hyvin todellinen aihe monessa parisuhteessa”, sanoo Tukholmassa asuva pyskologi ja kirjailija Björn Hedensjö. ”Kyvyttömyys hankkia omaa asuntoa on joskus riittävä syy, miksi ihmiset jatkavat parisuhdetta. Epätasainen tulonjako kotitalouden sisällä voi myös vahvasti vaikuttaa parisuhteen dynamiikkaan, mistä saattaa syntyä monenlaisia parisuhdepulmia”.

Useampi kuin joka seitsemäs kertoo rahan olevan eron syynä

Toisaalta, joka seitsemäs eli 14 prosenttia vastaajista kertoo, että taloudelliset ongelmat ovat olleet heidän parisuhteensa päättymisen syynä. Vastaukset vaihtelivat eri ikäryhmien välillä.

Henkilökohtainen talous vaikuttaa vähemmän 65 vuotiaiden ja sitä iäkkäämpien pariskuntien parisuhteissa. Seitsemän prosenttia tämän ikäryhmän vastaajista sanoo, että taloudelliset syytä ovat vaikuttaneet parisuhteen päättymiseen. Ikäryhmissä 18-24 -vuotiaat ja 25-34 -vuotiaat lähes joka viides, eli 18 prosenttia vastaajista kertoo, että raha on ollut parisuhteen päättämisen syynä. Edelleen, useampi miehistä kuin naisista oli samaa mieltä väittämän kanssa: 17 prosenttia versus 12 prosenttia.

Kaiken kaikkiaan, joka neljäs henkilö kertoo, että rahahuolet ovat läsnä heidän parisuhteessaan. Asiantuntijan näkemys vahvistaa tuloksen: ”En olisi hämmästynyt, vaikka luku olisi ollut korkeampikin”.

Ammattilaisten neuvot

Miten ihmisten tulisi sitten suhtautua taloudelliseen epätasapainoon, joka aiheuttaa niin paljon ongelmia?

”Paras neuvoni on, että kannattaa välttää täydellistä taloudellista riippuvuutta kumppanista”, sanoo Hedensjö. ”Taloudellinen riippuvuus sujuu usein alkuun kitkatta, mutta se ei ole vakaan ja onnellisen parisuhteen resepti pitkällä juoksulla”.

Intrum-konsernin brändi- ja viestintäjohtaja Anna Fall lisää: ”Useimmille velkaantuminen on hankala tilanne, joka vaikuttaa ihmissuhteisiin. Intrumilla keskustelemme erilaisissa elämäntilanteissa olevien asiakkaidemme kanssa päivittäin”.

”Meidän päätehtävämme on auttaa ihmisiä selviytymään veloistaan, ja suosituksemme on ottaa meihin yhteyttä mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, jotta voimme löytää nopeasti ratkaisut ja ehkäistä taloudellisten haasteiden vaikutukset parisuhteeseen”.

Lataa Intrumin kuluttajien maksutaparaportti täältä: www.intrum.fi/raportit

Lisätietoja: Leena Rindell, viestintäpäällikkö, Intrum Oy
Puhelin: +358 50 376 1124, shäköpostiosoite: leena.rindell@intrum.com

Intrumin maksutapatutkimus perustuu kyselyyn, joka toteutettiin yhtä aikaa 24 Euroopan maassa syyskuussa 2018, ja johon vastasi 24 398 kuluttajaa. Tutkimuksen tarkoituksena on muodostaa kuva eurooppalaisten kuluttajien jokapäiväisestä elämästä, heidän kuukausittaisesta kulutuskäyttäytymisestään ja kyvystään hoitaa henkilökohtaista talouttaan. Tutkimustuloksia on täydennetty Intrumin yli 100-vuoden kokemuksella ja näkemyksillä luotonhallintatoimialasta.

ECPR raha vaikuttaa parisuhteeseen

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Intrum Oy
Intrum Oy
Hitsaajankatu 20
00811 Helsinki

09 229 111http://www.intrum.fi

Intrum-konserni on johtava luotonhallintapalveluiden asiantuntija. Intrum auttaa yrityksiä menestymään tehostamalla niiden kassavirtaa ja pitkän aikavälin kannattavuutta sekä tukee asiakkaitaan kohti parempaa taloudellista tulevaisuutta.Tämä on yksi Intrumin tärkeimmistä tehtävistä.

Intrumilla työskentelee yli 8 000 luotonhallinnan asiantuntijaa, jotka palvelevat noin 80 000 yritystä Euroopassa. Vuonna 2017 Intrumin pro forma liikevaihto oli 12.2 miljardia Ruotstin kruunuua. Intrumin pääkonttori sijaitsee Tukholmassa Ruotsissa, ja Intrumin osake on listattu pörssissä (Nasdaq Stockholm). Lisätietoja: www.intrum.com.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Intrum Oy

Yritysten maksuviiveet lisääntyneet vuodentakaisesta22.8.2019 07:00:00 EESTTiedote

Maksuviiveellisten yritysten suhteellinen osuus kaikista yrityksistä Suomessa on kasvanut 1,81 prosenttia vuodentakaisesta, selviää Intrumin yritysten maksuviivetutkimuksesta. Henkilöstöluokittain mitattuna yhä useammalla pienellä alle 20 henkilöä työllistävällä yrityksellä ilmeni maksuviiveitä kun taas suurten yli 100 henkilöä työllistävien maksuviiveellisten yritysten osuus kaikista yrityksistä oli laskenut.

Suomalaiset yritykset torjuvat maksuviiveitä perinnän ja luottotietojen tarkistamisen avulla25.6.2019 07:00:00 EESTTiedote

52 % suomalaisista yrityksistä kertoo käyttävänsä perintätoimistoa suojautuakseen maksuviiveiltä, selviää Intrumin Euroopan laajuisesta maksutaparaportista. Perinnän lisäksi 38 % suomalaisista yrityksistä kertoo käyttävänsä luottotietojen tarkistusta maksuviiveiden ehkäisyssä. Suomalaiset yritykset toivovat myös lainsäädännöstä apua pitkien maksuehtojen kuriin saamisessa.

Joka neljäs suomalainen yritys arvioi luottoriskinsä kasvavan vuonna 201913.6.2019 07:00:00 EESTTiedote

Yritykset ympäri Euroopan näkevät uhkakuvia maksuviiveisiin ja luottotappioihin liittyen, selviää Intrumin tuoreesta Maksutaparaportista. Tutkimuksen mukaan suomalaiset yritykset kirjaavat keskimäärin 1,0 % myyntisaatavistaan luottotappioiksi, kun vastaava luku Euroopassa on 2,3 %. Suomalaiset yritykset suhtautuvat eurooppalaisia yrityksiä pessimistisemmin luottoriskien kehitykseen. Jopa joka neljäs vastaajista arvioi luottoriskien kasvavan seuraavan 12 kuukauden aikana. Vastaava luku Euroopassa on 16 %.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme