Unifin hallitusohjelmatavoitteet: Suomen suunta kääntyy osaamisella. Sijoitus yliopistoihin on sijoitus hyvän kierteeseen
Eduskuntavaalien lähestyessä suomalainen yhteiskunta on tiukan paikan edessä. Julkisen talouden tila, väestönmuutos ja ilmastokriisi pakottavat etsimään täysin uusia ratkaisuja – pelkkä vanhan päivittäminen ei riitä. Tarvitsemme korkeatasoista tutkimusta, reilusti enemmän korkeasti koulutettuja osaajia, suurempaa innovaatiokyvykkyyttä ja tutkitun tiedon entistä parempaa hyödyntämistä läpi koko yhteiskunnan.
- Yliopistot ovat avainasemassa, kun luomme tulevaa hyvinvointia ja maamme kansainvälistä kilpailukykyä. Suomen pitää huolehtia tiedon ja osaamisen huoltovarmuudesta. Yliopistot rakentavat tämän arvokkaimman kansallisomaisuutemme perustan, korostaa Unifin hallituksen puheenjohtaja Jukka Kola.
Unifi esittää, että seuraavalla hallituskaudella julkisen yliopistorahoituksen tasoa nostetaan uusien osaajien kouluttamiseksi. TKI-panostuksia tulee ohjata korkeatasoiseen, uutta luovaan tutkimukseen sekä tohtorikoulutukseen, ja tiede- ja korkeakoulupolitiikan pitkäjänteisyyttä ja strategisuutta tulee lisätä.
European University Associationin (EUA) seurannasta käy ilmi, että Suomen julkinen yliopistorahoitus suhteessa bruttokansantuotteeseen on laskenut koko viime vuosikymmenen. Esimerkiksi muissa Pohjoismaissa rahoitus kasvoi enemmän kuin BKT. Suomen julkisen yliopistorahoituksen laskeva kehityskulku suhteessa opiskelijamääriin ja BKT:n kehittymiseen tulee kääntää positiiviseksi.
Koulutustason nostolla on laajat vaikutukset
Suomessa on jo nyt OECD-maiden suurin pula korkeakoulutetuista työntekijöistä. Nuorten koulutustaso on laskenut OECD:n keskitason alapuolelle samalla kun kilpailijamaissa se nousee.
Koulutustason nosto on yksi tärkeimmistä keinoista lisätä työn tuottavuutta, mikä on edellytys hyvinvointiyhteiskunnan turvaamiseksi.
- Koko suomalainen yhteiskunta – yritykset, julkinen sektori, taiteen kenttä – tarvitsee yliopistoissa koulutettuja osaajia. Heidän osaamisellansa on rakennettu myös koko koulutusketju, toteaa Unifin hallituksen varapuheenjohtaja, Helsingin yliopiston rehtori Sari Lindblom.
Tutkintomäärien merkittävä nostaminen vaatii yliopistojen perusrahoituksen suunnitelmallista kasvattamista tulevalla hallituskaudella. Niin varmistetaan laadukas opetus, ohjaus ja tuki kasvaville opiskelijamäärille. Jatkuvan oppimisen kokonaisuus vaatii omat erilliset resurssinsa.
Tuhat tohtoria – TKI tarvitsee tekijänsä
TKI-investoinnit synnyttävät innovaatioita, joiden avulla Suomi voi taittaa velkaantumisen. TKI-tavoitteiden toteutumiseksi tarvitaan suomalaisten ja kansainvälisten yritysten merkittäviä TKI-investointeja. Niiden sijoittumisessa tärkein tekijä on korkeatasoisen tutkimuksen ja hyvin koulutettujen osaajien saatavuus.
Yli puolet TKI-panostuksista tulee kohdentaa osaajien rekrytointiin ja kouluttamiseen. Samalla TKI-työn vaatimustaso kasvaa, ja osaajien koulutuspohjaa pitää nostaa. Tarvitsemme 2020-luvun lopulla vuosittain satoja, jopa tuhat uutta tohtoria lisää vaativaan TKI-työhön.
Sivistys rakentaa kriisinkestävyyttä
Unifi toivoo päättäjiltä kykyä katsoa akuuttien haasteiden yli myös pidemmälle ja tunnustaa tieteen, sivistyksen ja taiteen merkitys tasapainoisen yhteiskunnallisen kehityksen moottoreina.
- Kaikessa on panostettava tutkimuksen ja koulutuksen laatuun. Tähän tarvitaan pitkäjänteistä, strategista koulutuspolitiikkaa. Varmistetaan tulevissa vaaleissa, että Suomi vahvistaa asemaansa vetovoimaisena, kansainvälisenä tiedemaana, sanoo Unifin toiminnanjohtaja Tanja Risikko.
Lue Unifin tavoitteet kokonaisuudessaan osoitteessa www.unifi.fi/vaalit2023
Lisätietoja:
Toiminnanjohtaja Tanja Risikko, Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI ry, p. 040 195 2037, tanja.risikko@unifi.fi
Hallituksen puheenjohtaja Jukka Kola, Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI ry, p. 0294 505050, jukka.kola@utu.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tanja RisikkoToiminnanjohtaja
Puh:040 1952 037tanja.risikko@unifi.fiJukka KolaPuheenjohtaja, rehtori
Puh:029 450 5050jukka.kola@utu.fiTietoja julkaisijasta
Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI ry edistää yliopistojen yhteistyötä ja tuo esiin niiden yhteisiä kantoja keskeisissä tutkimus- ja koulutuspolitiikan kysymyksissä. Vahvistamme myös yliopistojen roolia yhteiskuntakeskustelun tärkeänä osapuolena. Jäseniämme ovat kaikki laissa mainitut 13 yliopistoa ja Maanpuolustuskorkeakoulu. Jatkamme vuonna 1969 perustetun Suomen yliopistojen rehtorien neuvoston toimintaa. Keskeisiä arvojamme ovat sivistys, luovuus ja vaikuttavuus.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI ry
Yliopistot korjaavat virheelliset valinnat kevään 2023 yhteisvalinnassa26.5.2023 14:46:53 EEST | Tiedote
Opintopolku-palvelussa tapahtuneen virheen vuoksi osaa yhteisvalinnan ei-ensikertalaisista hakijoista on käsitelty ensikertalaisina, ja heille on myönnetty opiskelupaikka todistusvalinnassa virheellisesti. Yliopistot korjaavat virheellisiä opiskelupaikkapäätöksiä.
Certificate-based admission to universities will be overhauled in 2026 – Vice-Rectors for Education have presented a proposal for a new scoring model for certificate-based admission17.5.2023 10:00:00 EEST | Press release
The proposed scoring model would ease the pressures on general upper secondary students and allow them to focus on subjects interesting them. The new scoring model for certificate-based admission will be published in autumn 2023.
Universitetens betygsantagning förnyas 2026 – Prorektorerna gav ett förslag om en ny poängsättning för betygsantagningen17.5.2023 10:00:00 EEST | Tiedote
Den föreslagna poängsättningsmodellen minskar pressen på gymnasieelever och ger dem bättre förutsättningar att fokusera på ämnen som intresserar dem. Den nya poängsättningen för betygsantagning publiceras hösten 2023.
Yliopistojen todistusvalinta uudistuu 2026 – Koulutusvararehtorit antoivat esityksen uudesta todistusvalinnan pisteytyksestä17.5.2023 10:00:00 EEST | Tiedote
Esitetty pisteytysmalli vähentää lukiolaisten paineita ja antaa heille paremman mahdollisuuden keskittyä itseään kiinnostaviin aineisiin. Uusi todistusvalinnan pisteytys julkaistaan syksyllä 2023.
Suomi tarvitsee hallitusohjelman, jolla vauhditetaan osaamiseen ja tutkimukseen perustuvaa kestävää taloutta13.4.2023 10:00:00 EEST | Tiedote
Suomen yliopistojen viesti seuraavalle hallitukselle on: Panostetaan laadukkaaseen perustutkimukseen, korkeatasoiseen osaamiseen sekä laajapohjaiseen sivistykseen. Hallitusohjelmaan tulee kirjata ne keinot, joilla varmistetaan riittävät resurssit tutkimukselle ja koulutukselle. Tiede- ja korkeakoulupolitiikkaa tulee rakentaa pitkäjänteisesti kansainvälisen toimintaympäristön muutokset huomioiden. Unifi on laatinut hallitusohjelmaneuvottelijoiden käsikirjan työkaluksi tulevalle hallitukselle ja päättäjille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme