Espoon kaupunki - Esbo stad

Uudet painelaskelmat Espoolle edelleen synkkiä ja todellisuus vielä synkempi – sote-lakien hyväksymiselle ei ole edellytyksiä

Jaa

”Sote-uudistuksen läpivientiä jatketaan koronasumussa ja laput silmillä”, sanoo Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä. ”Vaikutuksista kasvaviin kaupunkeihin ei piitata. Valtionvarainministeriön uusi painelaskelma näyttää edelleen pahalta, vaikka Espoon suora leikkaus onkin vähän pienentynyt. Todellisuudessa tilanne on vielä synkempi: painelaskelma ei huomioi verorahoituksen kasvun hidastumista eikä kaupungille koituvia muutoskustannuksia.”

Uudistus kurittaa Espoota monin eri tavoin. Yhteensä espoolaisten peruspalvelujen rahoitus heikkenisi arviolta lähes 100 milj. euroa vuositasolla siirtymäaikojen loppuun mennessä.

Sote-palvelujen rahoitusta leikataan tarvekriteereillä 29 milj. eurolla. Lisäksi sote-palvelutarpeen kasvua ei tulla rahoittamaan täysimääräisesti.

Kaupungin talouden tasapaino heikkenee verorahoituksen leikkauksessa 12 milj. euroa. Rahoitusrakenteen vääristyminen leikkaa valtionosuuksien kasvun, jonka vaikutus vuoteen 2030 mennessä on vähintään 20 milj. euroa vuodessa. Lisäksi kaupungille jää sopeutumattomia toimialojen yhteisiä kustannuksia vähintään 10 milj. euroa ilman rahoitusta. Näiden päälle tulevat varsinaiset muutoskustannukset, jotka nousevat miljoonaluokkaan.

”Espoo on Suomen suurin yhteisen kakun leipoja, ja samalla kasvukaupunkina yksi Suomen velkaantuneimmista kunnissa”, toteaa Mäkelä. ”Espoolaisten velka on syntynyt investoinneista, joilla on rakennettu koko maan kansainvälistä kilpailukykyä. Tällainen uudistus veisi Espoolta edellytykset jatkaa kestävää kasvua. Valtion kanssa tehtävältä yhteistyöltä maankäytön, asumisen ja liikenteen kehittämiseksi putoaisi pohja.”

”Elinvoimaista Espoota tarvitaan koko maan peruspalvelujen rahoittamiseen nyt ja vielä kymmenen vuoden päästä. Sotea ei voi tarkastella irrallaan kaupunkien taloudesta. Nyt niin on tehty ja siksi uudistusta ei voi toteuttaa tällaisenaan”, Mäkelä jatkaa.

Espoolla on merkittävä talouden tasapainotuksen tarve ilman sote-uudistustakin.

”Espoon valtuusto on juuri linjannut mittavat toimenpiteet Taloudellisesti kestävä Espoo -ohjelmassa”, Mäkelä huomauttaa. ”Nämä toimet ovat vielä sosiaalisesti kestäviä. Sote-uudistus pakottaisi massiivisiin lisäsäästöihin. Käytännössä tämä tarkoittaisi puuttumista kasvatuksen ja opetuksen palveluihin sekä päiväkoti- ja kouluinvestoiteihin.”

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Espoon kaupunki - Esbo stad
Espoon kaupunki - Esbo stad
PL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD

+358 9 816 21http://www.espoo.fi

Verkostomainen viiden kaupunkikeskuksen Espoo on vastuullinen ja inhimillinen edelläkävijäkaupunki, jossa kaikkien on hyvä asua, oppia, tehdä työtä ja yrittää ja jossa espoolainen voi aidosti vaikuttaa.

Facebook

Twitter

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad

Tapio Erma och Juha Nurmi utnämnda till nya resultatsenhetsdirektörer inom Esbo stads sektor för fostran och lärande14.6.2021 15:00:00 EEST | Tiedote

Till den ordinarie tjänsten som direktör för resultatenheten för finsk utbildning på andra stadiet och ungdomstjänster inom Esbo stads sektor för fostran och lärande valdes Tapio Erma (FM, eMBA) och till den ordinarie tjänsten som direktör för grundläggande utbildning inom resultatenheten för finsk grundläggande utbildning Juha Nurmi (FM, eMBA). Erma har verkat som chef för Esbo stads finska gymnasielinje sedan 2014. Nurmi har verkat som utvecklingschef för finsk utbildning sedan 2002. Båda rapporterar till sektordirektör Harri Rinta-aho och är medlemmar i ledningsgruppen för sektorn för fostran och lärande. Stadens organisationsreform träder i kraft 1.8.2021 då den nya sektorn för fostran och lärande inleder sin verksamhet. Sektorn för fostran och lärande består av följande resultatenheter: finsk grundläggande utbildning, finsk utbildning på andra stadiet och ungdomstjänster, finsk småbarnspedagogik och Svenska bildningstjänster.

Tapio Erma ja Juha Nurmi nimitetty uusiksi tulosyksiköiden johtajiksi Espoon kaupungin Kasvun ja oppimisen toimialalle14.6.2021 15:00:00 EEST | Tiedote

Espoon kaupungin Kasvun ja oppimisen toimialan suomenkielisen toisen asteen koulutuksen ja nuorisopalvelujen tulosyksikön johtajan vakinaiseen virkaan on valittu Tapio Erma (FM, eMBA) ja suomenkielisen perusopetuksen tulosyksikön perusopetuksen johtajan vakinaiseen virkaan Juha Nurmi (FM, eMBA). Erma on toiminut Espoon kaupungin suomenkielisen lukiolinjan päällikkönä vuodesta 2014. Nurmi on toiminut suomenkielisen opetuksen kehittämispäällikkönä vuodesta 2002. Molemmat raportoivat toimialajohtaja Harri Rinta-aholle ja ovat Kasvun ja oppimisen toimialan johtoryhmän jäseniä. Kaupungin organisaatiouudistus astuu voimaan 1.8.2021, jolloin uusi Kasvun ja oppimisen toimiala aloittaa toimintansa. Kasvun ja oppimisen toimialan muodostavat seuraavat tulosyksiköt: suomenkielinen perusopetus, suomenkielinen toisen asteen koulutus ja nuorisopalvelut, suomenkielinen varhaiskasvatus ja ruotsinkieliset sivistyspalvelut.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme