Uudet veneilykartat kattavat rannikon Suomenlahdelta Selkämerelle

Uusi karttasarja on luotu yhdistämällä Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin merikartta-aineistoa Maanmittauslaitoksen maastotietokantaan. Lisäksi kartoilla esitetään kohdetietoja, kuten käyntisatamia ja vesillelaskupaikkoja. Uutta on myös aiempaa tarkempi mittakaava 1:50 000 ja kaksipuolinen painatus, jonka ansiosta karttalehdet kattavat laajan alueen.
– Veneilijät liikkuvat tänä päivänä paljolti erilaisia digitaalisia navigointituotteita hyödyntäen. Painettua karttaa pidetään kuitenkin tärkeänä reitinsuunnittelun ja kokonaisuuksien hahmottamisen kannalta. Merikartoilla maa-alueet on kuvattu vain yleispiirteisesti, mutta uusi veneilykartta näyttää myös saarten sisäosien maaston, kertoo tuotepäällikkö Mikko Lantz.
Veneilykaudelle 2022 julkaistiin karttasarjan viisi ensimmäistä osaa, jotka kattoivat Suomenlahden rannikon ja Saaristomeren: Loviisasta Turun saariston länsireunalle Kihdin selälle asti. Niitä täydentävät nyt ilmestyneet neljä uutta karttaa, jotka laajentavat karttojen kattamaa aluetta itäiselle Suomenlahdelle, Paraisten ja Kemiönsaaren vesille sekä Selkämeren rannikolle aina Porin Reposaareen asti.
Karttakeskuksen veneilykartoissa on hyödynnetty Traficomin merikartta-aineistoa. Kyseessä ei kuitenkaan ole virallinen merikartta eikä karttaa ole tarkoitettu navigointikäyttöön.
Tutustu uusiin veneilykarttoihin Karttakaupassa. Voit myös käydä tutustumassa uusiin veneilykarttoihin tänään alkavilla Vene 2023 -messuilla Karttakeskuksen osastolla 3c58!
Pyydä arvostelukappaletta ja kysy lisää.
Tuotetiedot
- Taitettu karttasarja
- Painettu vedenkestävälle ja repeämättömälle materiaalille
- Kartan koko 100 × 70 cm, kaksipuolinen painatus
- Mittakaava 1:50 000
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mikko Lantztuotepäällikkö
Puh:+358 29 432 6063mikko.lantz@karttakeskus.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Tapio-konserniin kuuluva Karttakeskus on Suomen johtava karttakustantaja. Valikoimamme kattaa niin retkeilyn, matkailun, autoilun kuin veneilynkin. Karttojen lisäksi kustannamme luontoon, ulkoiluun, retkeilyyn ja matkailuun liittyvää kirjallisuutta sekä tarjoamme paikkatietopalveluja. Tapio-konsernin merkittävät brändit ovat Tapio, Karttakeskus ja Metsälehti.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tapio Karttakeskus
Uusia karttoja veneilyloman suunnitteluun1.6.2023 08:00:00 EEST | Tiedote
Pidempiä matkapurjehduksia tai kesän veneilylomaa suunnitellessa on hyvä nähdä laajoja saaristo- ja rannikkoalueita yhdellä silmäyksellä. Olennaista on saada kartalta kokonaiskuva väylästöstä, sopivista etapeista, pysähdyspaikoista ja satamista. Karttakeskus on julkaissut uudenlaiset veneilyn suunnittelukartat Saaristomereltä ja Suomenlahdelta juuri tähän tarkoitukseen.
Kotimaan luontomatkailutarjonnassa yllättäviä helmiä ja upeita majoituselämyksiä2.5.2023 08:00:00 EEST | Tiedote
Uusi elämysseikkailujen retkeilyopas kokoaa monipuolisen valikoiman elämyksellisiä matkailukohteita. Joukossa on aktiviteettikohteita, rentoutujan paikkoja sekä glamping eli glamour camping -majoituskohteita.
Suosiotaan kasvattava avovesiuinti saa oman retkeilyoppaan17.4.2023 08:00:00 EEST | Tiedote
Avovesiuinti on ainutlaatuinen tapa liikkua luonnossa, retkeillä ja vaeltaa. Uusi opaskirja Uintiretkellä avovesissä tarjoaa virkistystä, vesimaisemia ja vapauden tunnetta.
Uusi retkeilyopas madaltaa kynnystä retkeilyharrastuksen aloittamiseen20.3.2023 08:00:00 EET | Tiedote
Päiväretkien suosio on suuri, mutta retkellä ulkona yöpyminen tuntuu usein vaikealta. Uutuuskirja Retkeilijän ABC opastaa alkuun harrastuksessa, varusteiden valinnassa ja retken suunnittelussa.
Helsingin Kirjamessuilla esiintyy ennätysmäärä Tapion ja Karttakeskuksen kirjailijoita25.10.2022 07:23:00 EEST | Tiedote
Kansallispuistot, kaupunkimetsät ja Metsämieli-menetelmä ovat keskustelunaiheita Helsingin Kirjamessuilla 27.–30. lokakuuta. Luontopäiväkirjan tekemisestä tulee kertomaan Finlandia-palkittu Anni Kytömäki, jonka voit tavata esityksen jälkeen osastollamme 6g60.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme