Uusia osakkaita BDO:lle
Timo Helle siirtyi yritykseen tammikuussa 2021, kun hän myi perustamiensa Helle Partners Oy:n liiketoiminnan ja HelBal Oy:n osakekannan BDO:lle. Timo toimii KHT-tilintarkastajana ja BDO:n Porvoon toimiston vetäjänä. Lisäksi hän on ollut mukana lukuisissa sukupolvenvaihdoksissa ja muissa yritysjärjestelyissä. Timo Helteen asiakaskuntaan kuuluu kaikenkokoisia yrityksiä, kansainvälisiä ketjuja ja muita organisaatioita.
Marko Tiilikainen on työskennellyt BDO:lla vuodesta 2014. Marko työskentelee KHT-tilintarkastajana ja hänen asiakaskuntansa koostuu laaja-alaisesti sekä kotimaisista että ulkomaalaisomisteista yhtiöistä. Markon erityisosaamista ovat myös prosessien tarkastaminen ja ISAE 3402 -toimeksiannot.
- Toivotan uudet osakkaamme lämpimästi tervetulleiksi! Timo ja Marko ovat paitsi alansa huippuasiantuntijoita, myös osoittaneet sitoutumisensa asiakkaiden ja kollegoiden auttamiseen sekä erinomaisen asiakaskokemuksen tarjoamiseen. He ovat avainhenkilöitä BDO:n kasvun rakentamisessa sekä liiketoiminnan ja palvelujen kehittämisessä, sanoo toimitusjohtaja Taneli Mustonen.
BDO:lla on nyt yhteensä 30 osakasta, jotka kaikki ovat aktiivisesti mukana yhtiön toiminnassa.
- Kutsumme jatkossakin osakkaiksi ansioituneita työntekijöitämme mahdollistamaan tavoitteidemme ja yhteisten unelmiemme saavuttamista. Henkilöstömme määrä kasvaa jatkuvasti, ja haluamme kasvun näkyvän myös osakkaiden määrässä, Taneli Mustonen kertoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Taneli Mustonen, KHT
toimitusjohtaja, partner, BDO Oy
044 033 3263
taneli.mustonen@bdo.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
BDO on yksi maailman johtavista tilintarkastus- ja asiantuntijaorganisaatioista. Tarjoamme laadukkaita tilintarkastus-, vero-, laki- ja neuvonantopalveluja yrityksille, julkissektorin organisaatioille ja muille yhteisöille. Palvelemme asiakkaitamme yli 95 000 asiantuntijamme voimin 164 maassa, Suomessa meitä on yli 300.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta BDO Oy
Stephen Barnes, Tiina Mikkonen-Brännkärr ja Fredrik Vikström kutsuttu BDO Oy:n uusiksi osakkaiksi9.2.2023 14:23:11 EET | Tiedote
Senior Tax Manager Stephen Barnes, KHT, JHT, Aluejohtaja Tiina Mikkonen-Brännkärr sekä KHT Fredrik Vikström on kutsuttu tilintarkastus- ja asiantuntijaorganisaatio BDO Oy:n uusiksi osakkaiksi 1.2.2023 alkaen.
Kolme vuosikymmentä välittämistä, vastuullisuutta ja varmentamista – BDO 30 vuotta Suomessa17.6.2022 09:30:00 EEST | Tiedote
BDO on 30 vuoden aikana kasvanut yhden miehen tilintarkastustoimistosta Suomen viidenneksi suurimmaksi tilintarkastusta ja muita talouden ja hallinnon asiantuntijapalveluja tarjoavaksi yritykseksi. Yritys elää ja kehittyy toimialan ja maailman muutosten mukana. Tilintarkastajien merkitys hyvinvointiyhteiskuntamme luottamuspohjan rakentajana kasvaa, kun vastuullisuus ja sen varmentaminen tulevat yhä tärkeämmäksi osaksi yritysten ja yhteiskunnan toimintaa.
BDO:n taloustiedot tilikaudella 2021: Vankkaa kasvua sekä Suomessa että kansainvälisesti22.12.2021 14:28:05 EET | Tiedote
BDO-konsernin liikevaihto elokuussa 2021 päättyneellä tilikaudella oli 28,3 miljoonaa euroa, ja kasvua edelliseen tilikauteen kertyi 12,3 % prosenttia. Liikevaihto kasvoi niin tilintarkastuksen, vero- ja lakipalveluiden, neuvonannon ja taloushallinnon ulkoistuksen palvelujen osalta.
Nimitysuutinen: BDO:lle kuusi uutta osakasta30.9.2021 10:58:29 EEST | Tiedote
BDO on saanut kuusi uutta osakasta.
BDO yhdistää voimansa tilintarkastusyhteisö RSM Finlandin kanssa1.9.2021 08:00:00 EEST | Tiedote
BDO Oy on ostanut tilintarkastusyhteisö RSM Finland Oy:n osakekannan 1. syyskuuta 2021 toteutuneella yrityskaupalla. Yrityskaupan myötä RSM Finland jatkaa toimintaansa osana BDO:ta. Yhdistyminen tuo kummankin yhtiön asiakkaille synergiaetuja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme