Vahvasti kasvava Aura Rakennus laajenee Tampereen ja Oulun seuduille

Jaa
Turun seudulla sekä Uudellamaalla jo toimiva Aura Rakennus -konserni laajenee Oulun ja Tampereen seudulle. Aura Rakennus Pirkanmaa ja Aura Rakennus Pohjois-Suomi ovat jo hankkineet ensimmäiset tonttinsa. Aura Rakennus kasvaa tavoitteidensa mukaisesti rakennusalan vaikeasta tilanteesta huolimatta.

Aura Rakennus Pohjois-Suomen kotipaikka on Oulussa ja Aura Rakennus Pirkanmaan Tampereella. Uudet yhtiöt tulevat toimimaan Oulun ja Tampereen lisäksi kummankin kaupungin lähialueilla. 

– Laajentuminen on strategiamme mukainen seuraava askel. Olemme asettaneet laajentumisen ehdoiksi tietyt taloudelliset virstanpylväät, jotka olemme saavuttaneet tavoiteaikataulussa, kertoo Aura Rakennuksen toimitusjohtaja Mikko Kilpi.

Uusien tytäryhtiöiden perustaminen, oikean henkilöstön löytäminen ja operatiivisen toiminnan käynnistäminen vie aikaa, minkä vuoksi prosessi halutaan saada käyntiin nykyisestä taloustilanteesta huolimatta. Tytäryhtiöille haetaan parhaillaan paikallista johtoa ja nimityksistä kerrotaan alkukesästä.

– Vaikka asuntokauppa on hiljentynyt, emme ole missään kohtaan supistaneet hankekehityksemme toimintoja. Rakennusalalla investointipäätöksistä rakentamisen aloittamiseen voi mennä aikaa lähes vuosi. Siksi on tärkeää, että meillä on hankkeita vireillä, kun talous jälleen piristyy. Aktiivisen hankekantamme avulla pyrimme pitämään tuon ajan mahdollisimman lyhyenä, Kilpi sanoo.

Kasvukeskusten asuntorakentamisesta vauhtia laajentumiselle

Aura Rakennus laajentuu alueille, joissa kaupungistumisen vaikutukset näkyvät vahvimmin. Pääkaupunkiseudun, Pirkanmaan sekä Turun ja Oulun seutujen yhteinen osuus koko maan asuntotuotannosta on lähes 90 prosenttia. 

Uudet tytäryhtiöt Tampereen ja Oulun seuduilla tulevat keskittymään asuntorakentamiseen niin kuin muutkin konsernin yhtiöt. Yhteistyöverkoston kautta yhtiöt ovat myös mukana kehittämässä logistiikka-, varasto- ja toimistohankkeita.

– Uudet tytäryhtiöt noudattavat konsernin yhteisiä arvoja, joista tärkeimpiä on ympäristöystävällinen rakentaminen. Haluamme olla kaikilla toiminta-alueillamme johtavia rakennusalan vihreän siirtymän ja kiertotalouden mahdollistajia, Kilpi sanoo.

Ensimmäiset kohteet Oulun asuntomessualueelle ja Tampereen Tesomaan

Aura Rakennus Pohjois-Suomen ensimmäiset kohteet rakentuvat Oulun vuoden 2025 asuntomessualueelle. Kahdelle tontille rakennetaan kolmikerroksisia kaupunkipientaloja. Tonteille nousee yhteensä 16 asuntoa, jotka ovat kooltaan 85–145 neliötä. Rakentaminen käynnistetään huhtikuussa 2024 ja talot valmistuvat kesäkuussa 2025. 

Aura Rakennus Pirkanmaa rakentaa Tampereen Tesoman alueelle kaksi kerrostaloa. Rakentaminen on tarkoitus aloittaa kesällä 2024. Kohteisiin suunnitellaan monipuolinen asuntojakauma, ja niihin on valmistumassa noin 60 asuntoa.

Aura Rakennus on suomalainen rakennusalan konserni, joka on erikoistunut ympäristövastuulliseen rakentamiseen. Toimintamme ytimessä on hankekehitys, jota kautta tuotamme asiakkaillemme asunto-, palvelu- ja toimitilakiinteistöjä. Tuottamalla kiinteistöjä ympäristövastuullisesti varmistamme samalla muun muassa rakennusten matalammat energian käyttökustannukset ja pienemmän ympäristökuormituksen eli kokonaisuudessaan kiinteistöjen kestävämpää käyttöä. Yhtiön tämänhetkinen tilauskanta on noin 70 miljoonaa euroa ja asuntoja rakenteilla noin 700 kpl. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Aura Rakennus Oy, toimitusjohtaja Mikko Kilpi, puh. 050 467 5768

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Perjantai Markkinointiviestintä
Aurakatu 18
20100 Turku

https://www.perjantai.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Perjantai Markkinointiviestintä

The majority owner of Jumbo Shopping Centre Vantaan Valo has entered into a loan contract worth MEUR 22528.11.2025 13:08:34 EET | Press release

Vantaan Valo Ky, the majority owner of Jumbo Shopping Centre, the largest shopping centre in Finland by sales, and some of its subsidiaries have concluded a 225-million-euro loan contract. This financing is in line with the company’s investment strategy, and it helps develop the company’s balance sheet structure together with other investment activities. The loan contract was signed on 28 November 2025.

Ainutlaatuinen työsuhde-etu: Puutarhakerho houkuttelee työntekijöitä toimistolle ja vahvistaa työhyvinvointia30.9.2025 15:00:00 EEST | Tiedote

Espoolaisessa Areimin toimitilakiinteistö Aallonharjassa työskentelevillä toimistotyöntekijöillä on ainutlaatuinen mahdollisuus rentoutua ja tutustua uusiin ihmisiin kiinteistön omassa Puutarhakerhossa. Kerho on osallistujilleen hyvää vastapainoa työnteolle. Se myös vastaa ajan haasteeseen houkutella työntekijöitä toimistoille ja luoda työhyvinvointia.

World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye