Valtatiellä 5 Leppävirran kohdalla aloitetaan tiesuunnitelman laatiminen

Nyt laadittava tiesuunnitelma kytkeytyy aikaisemmin Leppävirran ja Kuopion moottoritien väliselle osuudelle laadittuun tiesuunnitelmaan täydentäen sitä Leppävirran kirkonkylän kohdalla. Tiesuunnitelma pohjautuu vuonna 2019 laadittuun aluevaraussuunnitelmaan sekä Leppävirran kunnan yleiskaavaan.
Valtatie 5 parantamisen keskeisenä tavoitteena Leppävirran kohdalla on edistää liikenteen sujuvuutta ja parantaa liikenneturvallisuutta sekä varmistaa riittävän yhtenäisen valtatieosuuden kehittyminen. Lisäksi valtatien parantamisella tuetaan alueen maankäytön kehittämistä ja torjutaan liikenteen melu- ja päästöhaittoja.
Suunnittelualue alkaa Nikkilänmäen eteläpuolelta ja ulottuu Kaidanlammen eteläpuolelle. Perusratkaisussa valtatie on keskikaiteellinen ohituskaistatie, kaikki liittymät ovat eritasoliittymiä ja nopeusrajoitus on 100 km/h.
Tiesuunnitelmassa määritetään tarkasti tien sijainti ja rakentamiseen tarvittavat alueet.
Ensimmäisenä vaiheena mitataan alueen maastomalli kesän ja alkusyksyn 2021 aikana. Varsinainen suunnittelutyö käynnistyy syksyllä 2021 ja suunnitelman valmistuu vuoden 2022 loppuun mennessä.
Eduskunta ei ole osoittanut toistaiseksi rahoitusta hankkeen rakentamiseen.
Saavutettavuutta elinkeinoelämän ja asukkaiden kestävän arjen tarpeisiin
Leppävirran kohdan hanke on osa Itä-Suomen liikennestrategian kärkihankkeeksi nimettyä vt 5 Leppävirta – Kuopio hanketta ja sen edistämiseen ovat sitoutuneet Itäisen Suomen viisi maakuntaliittoa. Hanke toteuttaa valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman (Liikenne12) saavutettavuustavoitetta, jonka mukaan liikennejärjestelmä takaa koko Suomen saavutettavuuden ja vastaa elinkeinojen, työssäkäynnin ja asumisen tarpeisiin. Itä-Suomen logistiikka -selvityksen (ely-keskus.fi) mukaan viitostie on Suomen selkäranka, jonka kautta itäisen Suomen elinkeinoelämä hengittää globaaleille markkinoille.
Leppävirran kohdan suunnittelulla vaikutetaan myös haastavien joukkoliikennepysäkkien parempaan saavutettavuuteen ja kestävän työmatkapendelöinnin helpottamiseen Kuopion työssäkäyntialueella. ELY-keskus on kehittänyt välille myös joukkoliikenteen Joukkis-työmatkalipputuotteen. Joukkis-lipuista löytyy lisätietoja osoitteesta ely-keskus.fi/joukkis.
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja antaa Pohjois-Savon ELY-keskuksesta:
Tiensuunnittelu: Jari Kuokkanen, puh. 0295 026 734, jari.kuokkanen@ely-keskus.fi
Liikennejärjestelmän kehittäminen: Janne Lappalainen, puh 0295 026 737, janne.lappalainen@ely-keskus.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Pohjois-Savon ELY-keskusPL 2000, Kallanranta 11
70101 Kuopio
0295 026 500http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-pohjois-savo
Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Savon ELY-keskus
Pohjois-Savon ELY-keskus päivitti työlupalinjaustaan1.12.2025 09:56:49 EET | Tiedote
Alueellisen työlupalinjauksen tarkoituksena on tukea työvoiman saatavuutta Pohjois-Savon ELY-keskuksen alueella huomioiden alueen työmarkkinoiden erityispiirteet. ELY-keskuksen laatima alueellinen työlupalinjaus linjaa ne ammattialat, joilla työvoiman saatavuus on vaikeutunut ja joihin on mahdollista rekrytoida työvoimaa EU:n ulkopuolelta ilman, että työpaikka on julkisesti haussa. Päivitetty linjaus on voimassa 31.5.2026 asti.
Itä-Suomen elinvoimakeskuksen ylijohtajaksi Ari Niiranen27.11.2025 13:51:23 EET | Tiedote
Valtioneuvosto nimitti vuoden 2026 alussa toimintansa aloittavan Itä-Suomen elinvoimakeskuksen ylijohtajaksi Ari Niirasen. Itä-Suomen elinvoimakeskus muodostetaan Etelä-Savon, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon ELY-keskuksista. Elinvoimakeskuksiin siirtyy suurin osa nykyisten ELY-keskusten tehtävistä.
Pohjois-Savon vesitilannekatsaus 27.11.202527.11.2025 10:11:32 EET | Tiedote
Kallaveden vedenpinta asteikolla on N2000+ 81,88. Taso on 19 cm alle ajankohdan pitkäaikaiskeskiarvon. Pinta on noussut kuukaudessa 20 cm. Virallisten vesiväylien kulkusyvyydet ovat normalisoituneet, kun vedenkorkeus ylittää mitoitustason. Kallavesi on ollut tällä päivämäärällä tämänhetkistä pintaa alempana viimeksi vuonna 2010. Iisalmen reitillä säännöstellyissä Kiuruvedessä, Porovedessä ja Onkivedessä virtaamat ovat edelleen pieniä. Viimeisen kymmenen vuoden aikana marraskuun virtaama on ollut tämän vuotista pienempi vuonna 2018. Näissä järvissä kaikki lähtevä virtaama menee patoluukkujen kautta, joten pinnan taso ei pääse samalla tavalla laskemaan kuin luonnon koskien kautta purkavissa järvissä. Nilsiän reitin vedenpinnat ovat noin 5 cm ajankohdan keskimääräistä korkeammat ja Juojärvi on vaihteeksi 5 cm alle ajankohdan keskiarvon. Näissä järvissä on samantyyppinen tilanne kuin Iisalmen reitillä, että tämänhetkiset pinnat ovat huomattavasti lähempänä ajankohdan tavallista tasoa kuin
Pohjois-Savossa lokakuussa 13 304 työtöntä25.11.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Pohjois-Savossa oli lokakuun lopussa 13 304 työtöntä työnhakijaa, mikä on 1 462 työtöntä työnhakijaa enemmän kuin vuosi sitten (12,3 %). Näistä lomautettuja oli 922, mikä on 254 lomautettua vähemmän kuin viime vuonna samaan aikaan (-21,6 %).
Pohjois-Savon työvoimabarometri syksyllä 2025: Avoimien työpaikkojen määrä kääntymässä maltilliseen kasvuun ensi vuonna14.11.2025 11:29:31 EET | Tiedote
Pohjois-Savon työvoimabarometrin mukaan työmarkkinatilanne pysyy haastavana myös ensi vuonna. Avoimien työpaikkojen määrän odotetaan kasvavan maltillisesti ensi vuonna, mutta tästä huolimatta työttömien työnhakijoiden määrä pysyy edelleen korkealla tasolla. Työvoiman saatavuuden haasteita esiintyy edelleen, vaikka monilla aloilla työvoimasta on ylitarjontaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
