Vamia

Vamia tekee hyvää - Hius- ja kauneusalan opiskelijoiden hyväntekeväisyystempaus ukrainalaisten lasten hyväksi

Jaa

Vamian hius- ja kauneusalan toisen vuoden opiskelijat järjestivät hyväntekeväisyystempauksen suorittaessaan myynnin asiakaspalvelun näyttöä. Tapahtuman tuotot lahjoitettiin Pelastaa lapset ry:lle. Lahjoitus menee järjestön kautta Ukrainasta Suomeen tulleille lapsille ja heidän perheelleen.

Pelastakaa lapset ry:n puheenjohtaja vastaanottaa Vamian opiskelijioiden tapahtuman lahjoituksen
Pelastakaa lapset ry:n puheenjohtaja vastaanottaa Vamian opiskelijioiden tapahtuman lahjoituksen

Tapahtuman idean lähtökohtana oli se, että pienilläkin asioilla voi tehdä hyvää.

- Tiesimme ihan alusta asti, ettei tämä tule olemaan mikään massiivinen tapa kerätä lahjoitusta, mutta me halusimme näyttää esimerkkiä siitä, että pienilläkin jutuilla pystyy tekemään hyvää, kertoivat opiskelijat

Tilaisuudessa asiakkaat saivat pikakampauksen ja Wellan tuotepaketin asiakaslahjaksi. K-market Suvilahden tarjosi tapahtuman aikana pieniä suupaloja ja virvokkeita. Asiakkaita tapahtumassa oli mukana 20 henkilöä, niin aikuisia kuin lapsiakin

Sponsorit mukaan ilomielin  

Sponsorit lähtivät hyväntekeväisyystapahtumaan mukaan ilomielin ja siksi tapahtumasta saatu tuotto voitiinkin lahjoittaa hyväntekeväisyyteen. Wella sponsoroi tuotteet kampauksiin ja asiakaslahjoihin ja K-market Suvilahti virvokkeita ja elintarvikkeita tapahtuman tarjoiluksi. 

- Meillä on paljon perheenäitejä tässä opiskeluryhmässä. Siksi meille oli tärkeää, että lahjoitus kohdistetaan Vaasaan tulleille ukrainalaisille lapsille ja heidän perheilleen.

- Olemme tosi kiitollisia kaikille sponsoreille, jotka mahdollistivat tapahtuman toteutuksen. Ilman heitä ei tämä hyväntekeväisyysosuus tapahtumasta olisi onnistunutkaan, toteavat opiskelijat mielissään.

Lahjoitus oli iloinen yllätys

Pelastakaa lapset ry:n puheenjohtaja Jaana Rintala tuli ottamaan keräyslahjoituksen vastaan tilaisuuden päättyessä:

- Lahjoitus oli todella iloinen yllätys. Hallituksessa olimme kaikki sitä mieltä, että on hienoa, että tällainen tilaisuus järjestetään. Voimme suoraan käyttää lahjoituksen ukrainalaisille lapsille, jotka ovat täällä Vaasassa, iloitsee Rintala.

Tapahtuman tuoton lisäksi lahjoitukseen kuului mukaan Studio Parcoksen myymälässä koko viikon 19 ajan ollut digitaalinen keräys, johon opiskelijat, henkilökunta ja asiakkaat saivat halutessaan tehdä lahjoituksen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Pelastakaa lapset ry:n puheenjohtaja vastaanottaa Vamian opiskelijioiden tapahtuman lahjoituksen
Pelastakaa lapset ry:n puheenjohtaja vastaanottaa Vamian opiskelijioiden tapahtuman lahjoituksen
Lataa
Lataa
Lataa
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Vamia
Hansa-kampus / Sampo-kampus
VAASA

06 325 7411http://vamia.fi

Vamia tarjoaa ammatillista koulutusta nuorille, aikuisille ja yrityksille - myös oppisopimuksella.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vamia

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme