Vene- ja vapaa-ajannäyttely on osa Asuntomessujen elämystä Loviisassa

Ensi kesänä 7.7.–6.8. Loviisassa järjestettävien Asuntomessujen yhteyteen tulee myös Vene- ja Vapaa-ajannäyttely.
Ensimmäisen kerran veneet olivat osa Asuntomessuja Naantalissa viime kesänä. Tänä vuonna näyttely laajenee veneilyn ja vesillä liikkumisen lisäksi vapaa-ajan näyttelyksi.
”Haluamme tarjota yleisölle entistä laajemman messukokemuksen yhdellä pääsylipulla. Loviisan messualue sijaitsee poikkeuksellisen upealla paikalla meren rannassa, joten veneilynäyttely oli ilmiselvä ratkaisu elämyksen parantamiseksi”, perustelee Suomen Asuntomessujen asiakkuusjohtaja Ari Virta.
Kuten Naantalissa, myös Loviisassa esillä tulee olemaan pääasiassa uusia veneitä, mutta myös venevälitysyritysten käytettyjä vaihtoveneitä voidaan tuoda esille.
”Merellisenä kaupunkina Loviisa ja erityisesti Kuningattarenrannan Asuntomessualue tarjoaa loistavat puitteet venenäyttelylle. Veneet sijoitetaan ympärikäveltävään laituriin, joten veneisiin tutustuminen onnistuu helposti muun messukiertämisen lomassa, kertoo venenäyttelyn järjestelyistä vastaava Tuomas Levanto.
Veneiden lisäksi Loviisan Asuntomessujen ranta-alueella voi tutustua laajemminkin kesäisiin vapaa-ajan tuotteisiin. Levannon mukaan samanlaista kokonaisuutta kokeiltiin Naantalissa ja sen todettiin olevan messuvieraiden mieleen. Myös näyttelyveneiden koeajomahdollisuutta kiiteltiin Naantalissa ja koeajot ovat Loviisassakin mahdollisia, kunhan koeajon sopii etukäteen veneen esittelijän kanssa.
”Venekauppiaille Asuntomessujen kävijäkunta tarjoaa mahdollisuuden tavoittaa yleisöä, joka ei tavallisesti käy venealan messutapahtumissa. Näytteilleasettajat olivat erittäin tyytyväisiä Naantalin tapahtumaan ja se oli suurin syy siihen, että venenäyttely toteutetaan myös Loviisan Asuntomessuilla”, Levanto jatkaa.
Vene- ja Vapaa-ajannäyttelyn Asuntomessujen yhteyteen toteuttaa Suomen Asuntomessujen toimeksiannosta Active Expo Oy. Vene- ja Vapaa-ajannäyttelyn alue on osa Asuntomessuja, eli pääsy sisältyy Asuntomessujen sisäänpääsylippuun.
Asuntomessut Loviisassa on erinomainen vierailukohde veneilijöille, sillä messuille on helppo saapua vaikka omalla veneellä. Loviisan vierasvenesatama sijaitsee lyhyen kävelymatkan päässä Kuningattarenrannasta. Laivasillan alueelta pääsee Asuntomessuille nopeasti uutta kelluvaa kävelysiltaa pitkin.
Båt- och fritidsutställning en del av Bostadsmässans upplevelse i Lovisa
Lisätiedot:
Tuomas Levanto, Active Expo, 040 413 4143
Ari Virta, Suomen Asuntomessut, 0400 438 623
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja: viestinta@asuntomessut.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Osuuskunta Suomen Asuntomessut on suomalaisen asumisen suunnannäyttäjä, joka järjestää vuosittain kesän kohokohtiin lukeutuvat Asuntomessut.
Asuntomessuilla esitellään toimiviksi ja kestäviksi koettuja ratkaisuja sekä esimerkkejä rakentamiseen ja asumiseen liittyvien uusimpien tutkimusten soveltamisesta käytäntöön.
Asuntomessuja on järjestetty vuodesta 1970 lähtien.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Asuntomessut
Kelluva koti Loviisan Kuningattarenrantaan – Asuntomessuille rakentuu vetonaula yrittäjien yhteisponnistuksena3.5.2023 13:39:24 EEST | Tiedote
Asuntomessualueelle Loviisassa on päätetty rakentaa ympärivuotiseen asumiseen tarkoitettu kelluva talo, Lovisea. Myyntiin tuleva, kaksikerroksinen koti rakennetaan kokonaisuudessa valmiiksi maalla ja asennetaan kesällä kelluvan kadun varteen Kuningattarenrantaan.
Rakentajat Asuntomessuille Oulussa on valittu – tällaisia messukoteja nähdään vuonna 202519.4.2023 09:43:21 EEST | Tiedote
Oulun Lehtokylän pientaloalueella tullaan näkemään raikkaita ja moderneja tulkintoja vanhasta huvilakulttuurista. Myös vuoden 2025 Asuntomessujen teemat eli kestävyys, digitaalisuus ja yhteisöllisyys korostuvat rakentamisessa. Suurin osa pientalokohteiden rakentajista aikoo muuttaa itse alueelle, mutta muutamia kohteita on myös tulossa myyntiin messujen jälkeen.
Jean Sibeliuksen nuoruusvuosien turvasatama Sibeliustalo on Asuntomessujen oheiskohde Loviisassa15.3.2023 08:12:00 EET | Tiedote
Ensi kesän Asuntomessujen tarjontaa täydentää kaksi oheiskohdetta, Sibeliustalo Loviisan keskustassa ja Strömforsin ruukkialue Ruotsinpyhtäällä.
Kotimaiset huippuartistit tähdittävät Asuntomessujen torstai-iltoja9.3.2023 10:58:57 EET | Tiedote
Asuntomessujen aikana yleisöllä on mahdollisuus yhdistää Loviisan Kuningattarenrannan messuelämykseen myös festaritunnelmaa.
Suomen Asuntomessut yhteistyöhön Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun kanssa1.3.2023 11:25:49 EET | Tiedote
Suomen Asuntomessut ja Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu ovat aloittaneet yhteistyön. Yhteisenä tavoitteena on nostaa laadukkaan suunnitteluosaamisen ja asuntorakentamisen arvostusta Suomen asuntomarkkinoilla. Ensimmäisellä yhteisesti toteutetulle kurssilla opiskelijat loivat raikkaita ratkaisuja näyttelyarkkitehtuuriin, joita tullaan näkemään ja kokemaan messutapahtumissa tulevina vuosina.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme