Veripalvelun tutkimusapurahat 2023 nyt haettavissa
6.2.2023 08:45:19 EET | SPR Veripalvelu | Tiedote

Apurahat on tarkoitettu ensi sijassa Veripalvelun ulkopuolella toteutettaviin tieteellisiin hankkeisiin. Hankkeissa voidaan käsitellä esimerkiksi veren tai solujen luovutusta, verivalmisteita, soluterapioita tai transplantaatiota ja kudossopivuutta. Soveltuvia tieteenaloja ovat esimerkiksi bio- ja kliininen lääketiede sekä tekniikan, hoito-, yhteiskunta- ja terveystaloustieteen alueet.
Vuonna 2023 rahoitusta jaetaan enintään 500 000 euroa. Veripalvelun 75-vuotisjuhlan kunniaksi 200 000 euroa on varattu vapaaehtoiseen luovuttamiseen ja luovuttajiin sekä verenkäyttöön liittyvään tutkimukseen. Rahoitusta voi hakea tutkimuskuluihin, palkkoihin, henkilökohtaiseksi apurahaksi tai tutkijavierailuun Suomeen tai Suomesta. Rahoitusta voidaan myöntää 1–3 vuodeksi kerrallaan.
Hakuohjeet ja hakulomake löytyvät Veripalvelun verkkosivuilta: veripalvelu.fi/tutkimusrahasto.
Hakemukset käsittelee arviointitoimikunta. Veripalvelun johtokunnan tekemät päätökset apurahojen jakamisesta ilmoitetaan hakemuksessa nimetyille vastuullisille tutkijoille syksyllä 2023.
Tutkimusrahaston apurahoilla on rahoitettu muun muassa soluterapian, verisolujen ja elinsiirtojen tutkimusta noin 500 000 eurolla vuosittain. Myönnetyt apurahat löytyvät Veripalvelun verkkosivuilta.
Veripalvelun tutkimusrahasto on Suomen Punaisen Ristin perustama rahasto, jonka varojen käytöstä Suomen Punaisen Ristin hallitus päättää vuosittain. Rahaston tarkoituksena on tukea Veripalvelun tutkimusstrategian toteutumista.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jukka PartanenTutkimusjohtaja
Puh:+358293001759jukka.partanen@veripalvelu.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Veripalvelun tutkimusrahaston apuraha on tarkoitettu tieteellisille hankkeille, jotka tukevat Veripalvelun tutkimusstrategian kohteita: verihuoltoketjun vaikuttavuutta (verenluovutus, verivalmisteiden tuotanto, verensiirrot potilaille), uusia soluterapiahoitoja sekä kudossiirtojen kehittymistä. Suomen Punaisen Ristin hallitus päättää vuosittain rahaston varojen käytöstä ja Veripalvelun johtokunta päättää apurahojen myöntämisestä arviointitoimikunnan esityksen pohjalta. Lisätietoa: veripalvelu.fi/tutkimusrahasto
Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu tuottaa sairaaloille potilaiden hoidossa tarvittavia turvallisia ja tehokkaita verivalmisteita sekä laboratoriopalveluja. Huolehdimme veren keräämisestä vapaaehtoisilta verenluovuttajilta potilashoidon tarpeiden mukaisesti. Tarjoamme sairaaloille myös kantasolu- ja elinten siirtoja tukevia palveluita. Veripalvelu on voittoa tavoittelematon organisaatio. Vuosibudjettimme on noin 60,5 milj. euroa ja palveluksessamme on noin 500 henkilöä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SPR Veripalvelu
Lähelle ihmisiä ja arkea – Verenluovutusbussissa jo 10 000 luovutusta4.8.2026 09:38:36 EEST | Tiedote
Pääkaupunkiseudulla kiertävä Verenluovutusbussissa on luovutettu jo 10 000 kertaa. Verenluovutusbussi tuo verenluovutuksen lähelle arkea ja tarjoaa ainutlaatuisen luovutusympäristön.
Verivalmisteiden käyttö ei kesällä vähene – yhden viikonlopun aikana voidaan tarvita jopa 800 verivalmistetta21.7.2026 11:13:38 EEST | Tiedote
Kesälomat vähentävät verenluovutusta, mutta verivalmisteiden tarve sairaaloissa pysyy ennallaan. Veripalvelu toimittaa sairaaloihin yhden viikonlopun aikana jopa 500–600 punasolu- ja 150–200 verihiutalevalmistetta. Tällä hetkellä tarvetta on erityisesti negatiivisten veriryhmien luovuttajista, joita Veripalvelu kutsuu nyt tehostetusti. Kaikkia veriryhmiä tarvitaan kuitenkin päivittäin.
Ulkomaanmatka voi estää verenluovutuksen väliaikaisesti – tarkista rajoitukset ajoissa29.6.2026 08:11:33 EEST | Tiedote
Verenluovuttajia tarvitaan ympäri vuoden, myös kesällä, jolloin monen arki rytmittyy lomien mukaan. Ulkomaanmatka voi kuitenkin estää verenluovutuksen jopa kuukaudeksi Länsi-Niilin viruksen epidemiakauden vuoksi.
Suomen verihuolto perustuu vapaaehtoisiin luovuttajiin - Maailman verenluovuttajien päivää vietetään 14.6.11.6.2026 09:03:19 EEST | Tiedote
Maailman verenluovuttajien päivänä 14.6. kiitetään vapaaehtoisia verenluovuttajia heidän korvaamattomasta roolistaan potilaiden hoidossa. Suomen huoltovarmuus ei synny vain varastoista ja järjestelmistä, vaan ihmisistä, jotka auttavat toisiaan.
Lisää uusia verenluovuttajia tarvitaan ympäri Suomea27.4.2026 08:15:38 EEST | Tiedote
Veripalvelun tavoitteena on tänä vuonna saada 22 000 uutta verenluovuttajaa. Suomen huoltovarmuuden kannalta tarvitaan laaja luovuttajakunta, jonka ei tarvitsisi käydä tiheästi luovuttamassa verta. Suuronnettomuuksissa verentarve kasvaa äkillisesti ja esimerkiksi pandemiatilanteessa iso osa verenluovuttajista on sairaana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

