Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

WelcomeGuide.fi opastaa Suomeen työhön tai opiskelemaan tulevan sujuvaan viranomaisasiointiin

Jaa

Yksityishenkilön maahanmuuttoon liittyy useita välttämättömiä viranomaisasioita, joiden hoitaminen voi ilmentyä sekavana kokonaisuutena eri toimijoita ja toimintatapoja. Helsingin kaupungin maahanmuuttoneuvonta on toteuttanut yhteistyössä Töissä Suomessa -hankkeen kanssa verkkopalvelun, jonka avulla maahantulija voi kulkea viranomaispolkunsa virtuaalisesti jo ennen varsinaista muuttoa tai heti muutettuaan.

WelcomeGuide.fi-palvelu tuottaa jokaiselle käyttäjälle oman personoidun ohjeistuksen viranomaisten kanssa hoidettavista asioista ja myös tiedon siitä, missä järjestyksessä asiointi tulee tehdä.

Verkkopalvelun kohderyhmään kuuluvat Suomeen työn, työnhaun tai opiskelun vuoksi saapuvat ulkomaalaistaustaiset henkilöt ja heidän perheenjäsenensä. Palvelua voi hyödyntää jo lähtömaassa tai vasta Suomeen saavuttuaan.

Helsingin seudun tavoitteena on olla entistä kansainvälisempi. WelcomeGuide.fi sujuvoittaa omalta osaltaan alueelle asettumista.




Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Neuvontapäällikkö Anne Nissinen, Helsingin kaupunginkanslia, osallisuus ja neuvonta, puh. 040 336 2228, s-posti: anne.k.nissinen@hel.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

PL 1,00099 Helsingin kaupunki

09 310 1641https://www.hel.fi

Helsingin kaupunginkanslia on kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen suunnittelu-, valmistelu- ja toimeenpanoelin.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme