
Sairaanhoitopiirin ja Hatanpään sairaalat tiivistävät yhteistyötään
22.2.2016 12:52:53 EET | Pirkanmaan sairaanhoitopiiri | Tiedote
Tampereen yliopistollinen sairaala, Valkeakosken ja Vammalan sairaalat sekä Tampereen kaupungin Hatanpään sairaala aikovat tiivistää yhteistyötään ja uudistaa keskinäistä työnjakoaan. Tekeillä on selvitys, jonka perusteella valmistellaan ehdotus julkisesti tuotetun erikoissairaanhoidon organisoinnista osana tulevan Pirkanmaan itsehallintoalueen palveluja.
Tavoitteena on, että potilaat voidaan hoitaa nykyistä paremmin ja sujuvammin, kun sairaaloiden työnjakoa selkeytetään ja yhteistyötä lisätään. Näin vältytään jatkossa myös päällekkäiseltä työltä, joka aiheuttaa turhia kustannuksia.
Nyt käynnistyneessä selvityksessä arvioidaan myös se, millaisella sairaalarakenteella Pirkanmaalla jatkossa toimitaan. Tähän arvioon kytketään myös Pirkanmaan terveyskeskusten vuodeosastojen toiminta. Lisäksi hankkeessa arvioidaan, kuinka päivystysasetuksen mukainen somaattinen etupäivystys järjestetään nykyisen Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueella tulevaisuudessa.
Hankkeen selvityshenkilönä toimii projektiylilääkäri Hannu Päivä Taysista. Sairaanhoitopiirin hallitus nimesi hankkeelle maanantaina ohjaus- ja johtoryhmät. Molemmissa on sekä Pirkanmaan sairaanhoitopiirin että Tampereen kaupungin edustus.
Kohti yhden sairaalan mallia
Taysissa on edetty jo vuoden ajan kohti yhden sairaalan mallia, jossa aluesairaaloiden ja Taysin yhteistyö on lisääntynyt. Muun muassa lääkärit ovat kaikki Taysin lääkäreitä. Muutos on kuitenkin yhä keskeneräinen ja koskee pääasiassa vain operatiivista toimintaa. Lisäksi Tampereen kaupunki ja sairaanhoitopiiri sopi vuodenvaihteessa sairaaloiden välisestä työnjaosta muutamien sellaisten potilasryhmien kohdalla, joita hoidettiin sekä Taysissa että Hatanpäällä. Vuoden alusta rintasyöpäkirurgia keskitettiin Hatanpäälle ja eturauhassyövän hoito Taysiin.
Pirkanmaalla tuotetaan julkista somaattista erikoissairaanhoitoa Tampereen yliopistollisessa sairaalassa, Valkeakosken sairaalassa, Vammalan sairaalassa ja Tampereen kaupungin Hatanpään sairaalassa. Tämän lisäksi kunnat hankkivat erikoissairaanhoidon palveluita yksityisten palveluntuottajien kanssa tehtyjen sopimusten avulla. Jämsän ja Kuhmoisten, Mänttä-Vilppulan sekä Parkanon ja Kihniön kunnat järjestävät terveyspalveluja Pihlajalinnan kanssa muodostettujen yhtiöiden tuottamina.
Selvityksen ulkopuolelle on rajattu psykiatrian palvelut, joista on tehty erillinen selvitys Pirkanmaalla ylilääkäri Hanna-Mari Alasen johdolla.
Edustus myös aluesairaalapaikkakunnilta
Pirkanmaan sairaanhoitopiirin hallitus hyväksyi erikoissairaanhoidon selvityksen projektisuunnitelman maanantain kokouksessaan. Hallitus nimesi hankkeen ohjausryhmään sairaanhoitopiirin johtaja Rauno Ihalaisen ja johtajaylilääkäri Kari-Matti Hiltusen, hallintoylihoitaja Tiina Surakan sekä Tampereen kaupungilta apulaispormestari Mikko Aaltosen. Hallituksen jäsenistä ohjausryhmään nimettiin Pekka Järvinen ja Tarja Soukko.
Hankkeen johtoryhmään nimettiin Hiltusen ja Surakan lisäksi kehitysjohtaja Isto Nordback, projektiylilääkäri Hannu Päivä, sairaalan johtaja Juha Alanko Valkeakosken sairaalasta ja sairaalan johtaja Jarmo Lylynperä Vammalan sairaalasta sekä Tampereen kaupungilta hallintoylilääkäri Arto Lemmetty ja vt. johtava lääkäri Arto Ranta sekä Sastamalan kaupungin johtava ylilääkäri Jussi Korkeamäki.
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja tiedotusvälineille
Johtajaylilääkäri Kari-Matti Hiltunen
puh. 050 5548532,
Projektiylilääkäri Hannu Päivä
puh. 044 5757327 (tavoitettavissa 1.3.2016-)
Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Tays on ruuhkautunut jatkohoitoon jonottavista potilaista - kiireettömiä toimenpiteitä perutaan, kiireellinen hoito turvataan14.12.2022 11:06:45 EET | Tiedote
Taysin sairaalat ovat ruuhkautuneet ja vuodepaikat täyttyneet poikkeuksellisen monista jatkohoitopaikkaa odottavista potilaista. Kiireettömiä toimenpiteitä joudutaan tämän vuoksi siirtämään. Kiireellinen ja päivystyksellinen hoito turvataan. Tähän asti ruuhkia on yritetty purkaa muun muassa yhteistyössä kuntien kanssa, joustopaikkojen käyttöönotolla sekä hoitopolkuja ja hoitoonohjausta kehittämällä. Uusi jatkohoito-osasto perustetaan tammikuussa
Ylisfestarien ”isä” Taito Roivas palkittiin Elämän tähden -palkinnolla5.12.2022 10:52:32 EET | Tiedote
Ylöjärvellä ja Nokialla järjestetyssä Ylisfestarit -tapahtumassa avainroolissa alusta lähtien toiminut mielenterveyshoitaja Taito Roivas on saanut Pirkanmaan sairaanhoitopiirin hallitukselta Elämän tähden -palkinnon. Hän on erinomainen esimerkki siitä, kuinka iso merkitys yksittäisellä työntekijällä voi olla ihmisten yhdenvertaisuuden edistämisessä ja asenteisiin vaikuttamisessa.
Pirkanmaalla noudatetaan THL:n koronarokotussuosituksia17.11.2022 13:27:05 EET | Tiedote
Pirkanmaan sairaanhoitopiirin ja kuntien koronarokottamisesta vastaavista viranomaisista koostuva rokotuskoordinaatioryhmä on kokoontunut tänään torstaina. Ryhmä päätti noudattaa THL:n antamia ohjeita koronarokottamiseen liittyen.
Varhainen tunnistaminen parantaa haimasyövän ennustetta – yleisöluentoja ja koulutustilaisuuksia Taysissa 17.–18.11.1.11.2022 10:21:09 EET | Tiedote
Maailman haimasyöpäpäivää (World pancreatic cancer day) vietetään 17.11.2022. Tays järjestää teemaan liittyen kaksi terveydenhuollon ammattilaisille suunnattua koulutustilaisuutta 17.–18.11. sekä yleisöluentotilaisuuden perjantaina 18.11. Tilaisuuksien tarkoituksena on lisätä sekä ammattilaisten että yleisön tietoisuutta haimasyövän oireista ja hoitomuodoista.
Työikäisten rintasyöpäpotilaiden työkyvyn arviointi ja tuki siirtyvät työterveyshuoltoon19.10.2022 10:13:31 EEST | Tiedote
Valtakunnallinen TYÖOTE-toimintamalli otetaan Taysissa ensimmäisenä käyttöön rintasyöpäpotilailla ja seuraavaksi selkäleikatuilla potilailla. Muutoksen tavoitteena on tarjota toipumiseen entistä yksilöllisempää tukea.
Pirkanmaan sairaanhoitopiiri