Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy

Myllypuron metroaseman eteläinen sisäänkäynti avataan 30. toukokuuta

Jaa
Myllypuron metroaseman eteläinen sisäänkäynti otetaan käyttöön maanantaina 30.5.2016. Eteläinen sisäänkäynti Myllyaukiolla on ollut suljettuna lippuhallin peruskorjauksen vuoksi. Lippuhallin peruskorjaus oli osa metroaseman peruskorjausurakkaa. Peruskorjaus valmistuu loppukesällä, kun viimeistelytyöt on saatu päätökseen. HKL tarjoaa kahvit matkustajille metroasemalla 7. kesäkuuta.
Myllypuron metroaseman uusittu laiturialue. Kuva: HKL
Myllypuron metroaseman uusittu laiturialue. Kuva: HKL

Myllyaukion lippuhallin peruskorjauksessa vanha lippuhalli uudistettiin. Laituritasolle rakennettiin uusi kolmen liukuportaan yhteys. Ennen peruskorjausta lippuhalliin pääsi kiinteitä portaita pitkin. Lisäksi muun muassa lippuhallin hissi, yleisö-wc:t ja LVIS-tekniikka on uusittu.

Peruskorjauksen ajan käytössä ollut väliaikainen sisäänkäynti Myllypurontiellä puretaan kesäkuun alussa. Purkutöiden jälkeen laituritasolle on kulkuyhteydet eteläiseltä sisäänkäynniltä Myllyaukiolta ja pohjoiselta sisäänkäynniltä Jauhokujan sillalta.

Tulevan kesän ajan metroasemalla tehdään vielä peruskorjaukseen liittyviä viimeistelytöitä, muun muassa kiveys- ja vihertöitä.

Metroasemalla on Myllyaukion sisäänkäynnin yhteydessä 60 liityntäliikenteen polkupyöräpaikkaa. Pyöräpaikat otetaan käyttöön maanantaina 30. toukokuuta.

Myllypuron metroaseman peruskorjaus käynnistyi vuonna 2014. Peruskorjauksessa purettiin aseman pohjoispäässä oleva sisäänkäynti ja korvattiin se uudella sisäänkäynnillä. Uusi sisäänkäynti rakennettiin Jauhokujan sillan yhteyteen. Eteläisen sisäänkäynnin lippuhalli Myllyaukiolla peruskorjattiin. Aseman esteettömyys on parantunut, kun eteläiselle sisäänkäynnille rakennettiin liukuporrasyhteys ja pohjoisella sisäänkäynnillä on kaksi hissiä yhden sijasta.

Laituritasolle rakennettiin lasiseinät ja laiturialueen katos, laatoitus, kalustus ja valaistus uusittiin. Aseman teknisiä tiloja on peruskorjattu ja laajennettu sekä talotekniikka uusittu.

Myllypuron metroasema otettiin käyttöön vuonna 1986. Aseman peruskorjaus on jatkoa itäisten metroasemien peruskorjaushankkeille. Myllypuron jälkeen peruskorjausvuorossa on Herttoniemen metroasema.

HKL tarjoaa kahvit matkustajille eteläisen sisäänkäynnin luona Myllyaukiolla tiistaina 7. kesäkuuta klo 13 alkaen niin kauan kuin tarjottavaa riittää. Tervetuloa!

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

projektipäällikkö Mikko Halonen, HKL, p. 09 310 34707.

Kuvat

Myllypuron metroaseman uusittu laiturialue. Kuva: HKL
Myllypuron metroaseman uusittu laiturialue. Kuva: HKL
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy
Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy
PL 100
01022 Kaupunkiliikenne

(09) 310 1071https://kaupunkiliikenne.fi/

Me Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy:ssä mahdollistamme pääkaupunkiseudun kestävän kasvun rakentamalla tulevaisuuden raideverkostokaupunkia ja pitämällä sen liikkeessä. Vastaamme joukkoliikenneinfran rakentamisesta sekä metrojunien ja raitiovaunujen liikennöinnistä, kunnossapidosta ja kehittämisestä laadukkaasti ja kustannustehokkaasti. Tuotamme kaupunkipyöräpalvelun ja liikennöimme Suomenlinnan lauttoja tytäryhtiömme kautta. Kannamme vastuun koko toimintamme elinkaaren päästöistä ja teemme valintoja, jotka muuttavat koko alan toimintaa, koska haluammeolla kestävien kaupunkien paras liikuttaja ja kehittäjä ­­­­­­­­­­­ ̶­  nyt ja tulevaisuudessa. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy

Kulkureitit muuttuvat Kontulan metroasemalla – itäinen sisäänkäynti suljetaan ja läntinen avataan 2.6.8.5.2025 14:21:52 EEST | Tiedote

Kontulan metroaseman vuonna 2024 alkanut perusparannus jatkuu, ja seuraavat muutokset koskevat metroaseman sisäänkäyntejä. Kaupunkiliikenne Oy sulkee metroaseman kauppakeskuksen päädyn pääsisäänkäynnin eli itäisen sisäänkäynnin korjaustöiden vuoksi kesän ajaksi 2.6. alkaen. Samalla avataan edellisessä työvaiheessa uudelleen rakennettu aseman länsipäädyn sisäänkäynti. Aseman kolmas, keskimmäinen sisäänkäynti on lisäksi käytössä normaalisti.

Vantaan ratikan Vaaralan varikon ratainfran suunnittelusta tehty sopimus6.5.2025 07:51:18 EEST | Tiedote

Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne on solminut Vantaan ratikan itäallianssin palveluntuottajien kanssa allianssisopimuksen Vantaan ratikkaa palvelevan Vaaralan varikon ratainfran suunnittelusta. Allianssin osapuolet ovat Kaupunkiliikenne, Kreate, GRK Suomi, AFRY Finland, SWECO Finland ja WSP Finland. Nyt solmittu sopimus aloittaa varikon ratainfran suunnittelun kehitysvaiheen huhtikuussa 2025. Toteutusvaiheeseen siirrytään varikon investointipäätöksen jälkeen. Nyt alkavan kehitysvaiheen alustava tavoitekustannus on 1,9 M€.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye