Suomen 4H-liitto

4H-järjestö haastaa tulevan eduskunnan: Vahva tuki kestävää elämäntapaa, työllistymistä ja yrittäjyyttä edistävälle lasten ja nuorten harrastustoiminnalle

Jaa

Suomen 4H-liitto viettää tänä vuonna 90-vuotisjuhlaansa. Eduskuntavaalien alla halutaan herätellä keskustelua ajankohtaisista, Suomen hyvinvoinnin ja menestyksen kannalta ratkaisevista teemoista.

Mahdollisuus harrastaa ja osallistua tulee tarjota jokaiselle lapselle ja nuorelle. 4H-harrastus tukee lapsia ja nuoria omien vahvuuksien löytämisessä ja osaamisen tunnistamisessa.
Mahdollisuus harrastaa ja osallistua tulee tarjota jokaiselle lapselle ja nuorelle. 4H-harrastus tukee lapsia ja nuoria omien vahvuuksien löytämisessä ja osaamisen tunnistamisessa.

"Tulevaisuus lepää lasten ja nuorten varassa. Siksi omatoimisuutta ja kestävää elämäntapaa tukeviin harrastuksiin on sijoitettava aikaa, rahaa ja ajattelua. Globaaleihin haasteisiin vastataan pienillä, arkisilla valinnoilla", Suomen 4H-liiton toimitusjohtaja Tomi Alakoski toteaa.

4H nostaa esiin neljä lasten ja nuorten hyvinvoinnin kannaltaajankohtaista teemaa:

Suomella on mahdollisuus luoda kestävää hyvinvointia ja menestystä hiilineutraalilla kiertotaloudella. Kun vaikutamme ajoissa lasten ja nuorten elämäntapaan, tasoitamme tietä uudenlaisille ratkaisuille, joiden myötä talous ja hyvinvointi eivät perustu luonnonvarojen tuhlailevaan käyttöön.

Ruoan alkuperää ja ruokaketjua, sen paremmin kuin ruoan vaikutusta ympäristöön, terveyteen ja hyvinvointiin, ei ymmärretä riittävästi. Kokonaisuus hahmottuu lapsille ja nuorille parhaiten tekemällä oppien– pelloilla, maatiloilla ja keittiössä. Lisäämällä ruokaosaamista lisäämme koko yhteiskunnan hyvinvointia.

Nuorten syrjäytyminen ja nuorisotyöttömyys sekä lasten ja perheiden eriarvoistuminen ovat todellisia ongelmia. Osallistavissa harrastuksissa saadaan eväät rohkeaan, itsenäiseen ja aktiiviseen kansalaisuuteen. Mahdollisuus harrastaa ja osallistua tulee tarjota jokaiselle lapselle ja nuorelle.

Jokaiselle nuorelle tulee tarjota myös töitä ja yrittämisen mahdollisuuksia.Töissä käyvä,omaa elämäänsä hallitseva työikäinen aikuinen on yksi yhteiskunnan tukipilareista. Työnteon taitoja ja työelämän lainalaisuuksia on päästävä opiskelemaan ja harjoittelemaanjo ennen täysi-ikäisyyttä.

Kestävä kehitys, ruokakasvatus, osallistaminen sekä työllistyminen ja yrittäjyys ovat olleet mukana 4H:n toiminnassa alusta lähtien. Niitä toteutetaan viikoittain yli 2 700 4H-kerhossa, nuorten 4H-yrityksissä (1 300 nuorta 4H-yrittäjää) sekä työllistämällä vuosittain yli 7 000 nuorta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot:

Tomi Alakoski
toimitusjohtaja
p. 040 501 530
tomi.alakoski@4h.fi
Suomen 4H-liitto
www.4h.fi

Kuvat

Mahdollisuus harrastaa ja osallistua tulee tarjota jokaiselle lapselle ja nuorelle. 4H-harrastus tukee lapsia ja nuoria omien vahvuuksien löytämisessä ja osaamisen tunnistamisessa.
Mahdollisuus harrastaa ja osallistua tulee tarjota jokaiselle lapselle ja nuorelle. 4H-harrastus tukee lapsia ja nuoria omien vahvuuksien löytämisessä ja osaamisen tunnistamisessa.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen 4H-liitto
Suomen 4H-liitto
Karjalankatu 2 A
00520 Helsinki

https://www.4h.fi

4H-nuorisotyön peruskivinä ovat aidot ja konkreettiset asiat, kuten moninainen käsillä tekemisen ilo ja sekä luonto. Kannustamme lapsia ja nuoria löytämään omat vahvuutensa ja uskomaan itseensä. Jaamme tietoja, taitoja ja valmiuksia työelämään sekä yrittäjyyteen.

4H:n arvot pohjautuvat H-kirjaimilla alkaviin sanoihin; Head (harkinta), Hands (harjaannus), Heart (hyvyys) ja Health (hyvinvointi). Teemme nuorisotyötä yli 200 4H-yhdistyksessä eri puolilla Suomea. Toiminnassamme on mukana 50 000 jäsentä.

4H on valtakunnallisesti toimiva, poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton nuorisojärjestö.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen 4H-liitto

4H:n avulla Ysit töihin26.10.2018 07:58Tiedote

4H-järjestön Ysit töihin -hankkeessa parannetaan nuorten talous-, yrittäjyys- ja työelämätaitoja tarjoamalla nuorille valmennusta ja koulutusta. Tavoitteena on auttaa nuoria työllistymään vähintään kahden viikon ajaksi 9. luokan jälkeisenä kesänä. Joka vuosi noin 50 000 nuorta päättää peruskoulun. Tuolloin vastuun ottaminen omasta elämästä tulee ajankohtaiseksi, ja lyhytkin työkokemus on tässä vaiheessa erityisen tärkeä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme